Valtameren salaisuus

By Edgar Allan Poe

Page 8

minua
hyväilyillään.

Etsin nyt kellon käsiini ja painaen sen korvalleni huomasin, että se
taas oli seisahtunut; mutta siitä en ollenkaan hämmästynyt, kun
kummallisesta olostani varmasti päätin nukkuneeni jälleen hyvin
pitkään, mahdoton oli tietysti sanoa kuinka kauan. Kuume poltti minua
ja janoani saatoin tuskin sietää. Hapuilin sieltä täältä vähäisiä
vesivarojeni tähteitä, sillä minulla ei ollut valoa, kynttilä oli
palanut lyhdystä loppuun eikä tikkulaatikko osunut käsiini.
Löydettyäni ruukun havaitsin sen kuitenkin tyhjäksi -- koira
varmaankin oli juonut sen janoissaan sekä hotkaissut suuhunsa
lampaanlihan tähteenkin, niin että vain tarkoin kalvettu luu oli
laatikon suulla. Pilaantuneetta lihatta saatoin kyllä tulla toimeen,
mutta mieleni masentui ajatellessani vettä.

Olin perin heikko, niin että pieninkin liike ja ponnistus sai koko
ruumiini tärisemään kuin horkassa. Kovaksi onnekseni priki jyski ja
keikkui perin rajusti ja laatikkoni päällä olevat traanitynnyrit
olivat joka hetki pudota alas ja siten sulkea ainoan kulkutien. Kärsin
myöskin kamalaa merikipua. Kaiken tämän vuoksi päätin tunkeutua
hinnasta mistä hyvänsä luukulle etsiäkseni heti apua ennenkuin olin
tullut siihen kokonaan kykenemättömäksi. Tultuani tähän päätökseen
hapuilin taas tikkulaatikkoa ja kynttilöitä. Edellisen löysin vähällä
vaivalla, mutta kun en keksinyt kynttilöitä niin pian kuin olin
odottanut -- sillä muistin tarkoin paikan mihin olin ne pannut --
jätin etsimisen siksi kertaa, käskin koiran levätä hiljaa ja aloin
heti taivaltaa luukulle, jonne sanomattomien ponnistusten jälkeen
pääsin.

Vaikka kuinka olisin ponnistellut, en saanutkaan sitä auki.

Äärimmäinen kauhu ja pelästys järkytti mieltäni. Turhaan yritin
harkita, mikä todennäköisesti oli syynä siihen, että näin tulin
elävältä haudatuksi. En pystynyt mihinkään johdonmukaiseen ajatteluun,
vaan vaivuin lattialle ja antauduin vastustelematta mitä synkimpäin
kuvittelujen valtaan, joissa kauhistava kuolema janoon, nälkään,
tukehtumiseen tai elävältä hautautumiseen valtasi mieleni uhkaavimpana
onnettomuutena.

Vihdoin saatoin taas hieman malttaa mieltäni. Nousin ja tapailin
sormillani aukon liitoksia ja rakoja. Sitten tutkin ne tarkoin
päästäkseni selville, näkyikö hyttiin; mutta kaikki oli sysimustaa.
Tungin nyt veitseni terän rakoihin, kunnes se kilpistyi johonkin
kovaan esteeseen. Raaputellessani sitä havaitsin sen lujaksi
rautamöhkäleeksi, jonka omituisesta aaltomaisesta pinnasta päätin sen
ankkurikettingiksi. Ei ollut nyt muu keinona kuin lähteä takaisin
laatikolleni ja siellä joko alistua surulliseen kohtalooni
tahi tyynnytellä mieltäni pystyäkseni harkitsemaan jotakin
pelastussuunnitelmaa. Ryhdyin heti yritykseen ja onnistuin
lukemattomat vastukset voitettuani pääsemään takaisin. Kun lopen
väsyneenä vaivuin patjalle, heittäytyi koirani supisuorana viereeni ja
näytti hyväilyillään haluavan lohduttaa minua murheissani ja rohkaista
kestämään ne mielenlujuudella.

Koiran merkillinen käyttäytyminen kiinnitti vihdoin kaiken huomioni
puoleensa. Nuoleskeltuaan kasvojani ja käsiäni muutamia minuutteja se
yhtäkkiä taukosi ja vingahti heikosti. Kun sitten ojensin käteni sitä
kohti, huomasin sen taas makaavan käpälät ilmassa. Tämä niin usein
toistuva temppu näytti kummalliselta enkä sitä voinut mitenkään
selittää. Kun koira näytti alakuloiselta, päätin sen saaneen jonkin
vamman, ja tutkin sen käpälät yksitellen, mutta en löytänyt mitään
loukkaantumisen merkkiä. Arvelin sen sitten olevan nälissään ja annoin
sille ison palan liikkiötä, jonka se ahnaasti hotkaisi -- sitten taas
tehden kummalliset temppunsa. Nyt kuvittelin, sen

Last Page Next Page

Text Comparison with The Works of Edgar Allan Poe — Volume 4

Page 12
Wonder if this O-ing is a habit of his? By-the-by, he came away from Down-East in a great hurry.
Page 15
As for Bob, he would have considered it heretical to employ any other character, in a case of this kind, than the x to which he had been accustomed.
Page 16
Even the town mathematician confessed that he could make nothing of so dark a problem.
Page 25
It was Monsieur Maillard himself.
Page 27
Now about our Maisons de Sante, it is clear that some ignoramus has misled you.
Page 30
For a long time he would eat nothing but thistles; but of this idea we soon cured him by insisting upon his eating nothing else.
Page 31
This behavior, I saw plainly, was not very pleasing to Monsieur Maillard; but that gentleman said nothing, and the conversation was resumed by a very lean little man in a big wig.
Page 58
The adroitness, too, was no less worthy of observation by which he contrived to shift the sense of the grotesque from the creator to the created--from his own person to the absurdities to which he had given rise.
Page 68
A lady is insulted in the street by a diddler's accomplice.
Page 72
THE ANGEL OF THE ODD AN EXTRAVAGANZA.
Page 93
D.
Page 106
While we gazed in the extremity of astonishment, he passed, rapidly, several turns of a three-inch rope, first around the box and then around his body.
Page 111
I was here, accordingly, thrown out at the sign of the "Crow" (by which tavern the coach happened to be passing), without meeting with any farther accident than the breaking of both my arms, under the left hind wheel of the vehicle.
Page 113
As for the jerk given to my neck upon the falling of the drop, it merely proved a corrective to the twist afforded me by the fat gentleman in the coach.
Page 130
--Saw Snap at the Exchange, and went up and trod on his toe.
Page 140
he writes, "but two styles of landscape-gardening, the natural and the artificial.
Page 149
In this manner it is necessary that the exhibiter should often pass from one table to the other.
Page 153
Leaving this open, he goes round to the rear of the box, and opens a door precisely at the back of door No.
Page 159
Sir David Brewster states the figure of the Turk to be of the size of life--but in fact it is far above the ordinary size.
Page 171
Suddenly lights were brought into the room, and this reverberation became forthwith interrupted into frequent unequal bursts of the same sound, but less dreary and less distinct.