Valtameren salaisuus

By Edgar Allan Poe

Page 62

ei ollut. Oli hyvin
epäiltävää, ennättäisimmekö äärimmäisilläkään ponnistuksillamme
ajoissa kanootille, mutta mahdollisuus oli kuitenkin olemassa. Jos
onnistuisimme, saattaisimme pelastua, mutta ellemme yrittäisi,
antautuisimme vapaaehtoisesti teurastettaviksi.

Kanoottimme kokka ja perä olivat samanlaiset, joten meidän ei
tarvinnut kääntää sitä ympäri, vaan muutimme vain soutupaikkaa.
Samassa kuin villit sen huomasivat, päästivät he kahta kovemman
kirkunan ja paransivat vauhtinsa uskomattoman nopeaksi. Me
soudimme kumminkin kaikella epätoivon voimalla ja kun saavuimme
kiistanalaiselle paikalle, oli vain yksi villi kerennyt sinne ennen
meitä. Tämä mies sai kalliisti maksaa verrattoman ketteryytensä.
Peters ampui häneltä pistoolilla pään puhki lähestyessämme rannikkoa.
Saman joukkion etumaiset olivat todennäköisesti parin kolmen kymmenen
askeleen päässä meidän iskiessämme kiinni kanoottiin. Koetimme ensin
vetää sitä villien ulottuvilta syvälle vedelle, mutta kun se oli
lujasti juuttunut pohjaan ja aika oli perin täpärällä, sai Peters
parilla musketinperän iskulla muserretuksi ison osan kokasta, ja
toisesta kyljestä. Sitten läksimme. Mutta kaksi villiä oli sillä välin
kerennyt tarttua veneeseemme eivätkä ne hellittäneet irti ennenkuin me
teimme puukoillamme lopun riidasta. Olimme nyt päässeet rannasta ja
soudimme rivakasti avomerelle. Kun villien pääjoukko saapui rikotulle
kanootille, päästi se niin hirmuisen raivon ja pettymyksen rääkynän,
ettei moista ole kuultu. Toden totta -- kaikesta näkemästäni päättäen
nuo raakalaiset olivat ilkeimpiä, ulkokullatuimpia, verenhimoisimpia
ja pirullisimpia heittiöitä mitä milloinkaan on maan päällä elänyt.
Selvää on, että meidät olisi armotta tapettu, jos olisimme joutuneet
heidän käsiinsä. He tekivät mielettömän yrityksen seuratakseen meitä
rikotulla kanootilla, mutta huomattuaan sen turhaksi vaivaksi
päästivät taas vimmansa ilmoille kamalin ulvahduksin ja syöksyivät
sitten vuoristoon.

Olimme siten pelastuneet lähimmästä vaarasta, mutta asemamme oli yhä
kyllin synkkä. Luulimme että villeillä oli vielä kolme kanoottia
emmekä tienneet -- jälkeenpäin kuulimme sen vangiltamme -- että kaksi
niistä oli pirstautunut _Jane Guyn_ räjähdyksessä. Arvelimme
senvuoksi, että meitä ajettaisiin takaa, kunhan vihollisemme ehtisivät
kiertää kolmisen peninkulman päähän, lahden toiselle puolelle, missä
veneet tavallisesti olivat korjuussa. Tätä peläten ponnistimme kaikki
voimamme loitotaksemme saarelta ja kuljimme vinhaa vauhtia veden halki
pakottaen vankimmekin soutamaan. Noin puolen tunnin kuluttua, kun
olimme päässeet todennäköisesti viisi tai kuusi peninkulmaa etelään,
näimme kokonaisen laivaston tasapohjaisia veneitä eli lauttoja
ilmaantuvan lahdesta, aikoen lähteä ajamaan meitä takaa. Pian ne
kumminkin kääntyivät takaisin.




XXII.

Uudelleen etelään ihmeellistä utuvuorta kohti.


Olimme nyt aavalla ja autiolla eteläisellä napamerellä
kahdeksannenkymmenennen neljännen leveysasteen yläpuolella hauraassa
kanootissa ja kolme merikilpikonnaa ainoana muonavarastonamme. Pitkä
napaseututalvi ei sekään saattanut enää olla kaukana ja
välttämättömäksi kävi, että tyystin harkitsisimme, mille taholle
suuntaisimme kulkumme. Näkyvissä oli kuusi tai seitsemän samaan
ryhmään kuuluvaa saarta, noin viiden tai kuuden ranskan
meripeninkulman päässä toisistaan, mutta niille emme uskaltaneet
yrittääkään. Purjehtiessamme pohjoisesta _Jane Guylla_ ankarimmat
jääseudut olivat vähitellen jääneet taaksemme ja olipa tämä tosiasia
vaikka kuinka vastakkainen yleisille eteläistä napaseutua koskeville
käsityksille, kokemus ei sallinut meidän sitä kieltää. Takaisin
pyrkiminen olisi niin muodoin ollut hulluutta, varsinkin näin
myöhäisenä vuodenaikana. Vain yksi suunta näytti antavan toivon syytä.
Päätimme siis rohkeasti suunnata etelään, missä todennäköisesti
löytäisimme

Last Page Next Page

Text Comparison with First Project Gutenberg Collection of Edgar Allan Poe

Page 0
However, we prefer to post short works for you in collections, to eliminate you having to download all 11 kilobytes of our header and "legal fine print" to get files of sizes less than the headers.
Page 1
Deep into that darkness peering, long I stood there wondering, fearing, Doubting, dreaming dreams no mortals ever dared to dream before; But the silence was unbroken, and the stillness gave no token, And the only word there spoken was the whispered word, "Lenore?" This I whispered, and an echo murmured back the word, "Lenore!"-- Merely this and nothing more.
Page 2
obeisance made he; not a minute stopped or stayed he, But, with mien of lord or lady, perched above my chamber door-- Perched upon a bust of Pallas just above my chamber door-- Perched, and sat, and nothing more.
Page 3
" "Prophet!" said I, "thing of evil!--prophet still, if bird or devil!-- Whether Tempter sent, or whether tempest tossed thee here ashore, Desolate,.
Page 4
" And the Raven, never flitting, still is sitting, still is sitting On the pallid bust of Pallas just above my chamber door; And his eyes have all the seeming of a demon's that is dreaming And the lamp-light o'er him streaming throws his shadows on the floor; And my soul from out that shadow that lies floating on the floor Shall be lifted--nevermore! The Masque of the Red Death by Edgar Allan Poe October, 1997 [Etext #1064]* The Masque of the Red Death The "Red Death".
Page 5
These were seven--an imperial suite.
Page 6
The panes here were scarlet--a deep blood colour.
Page 7
And these--the dreams--writhed in and about taking hue from the rooms, and causing the wild music of the orchestra to seem as the echo of their steps.
Page 8
But to the chamber which lies most westwardly of the seven, there are now none of the maskers who venture; for the night is waning away; and there flows a ruddier light through the blood-coloured panes; and the blackness of the sable drapery appals; and to him whose foot falls upon the sable carpet, there comes from the near clock of ebony a muffled peal more solemnly emphatic than any which reaches _their_ ears who indulged in the more remote gaieties of the other apartments.
Page 9
But the mummer had gone so far as to assume the type of the Red Death.
Page 10
You, who so well know the nature of my soul, will not suppose, however, that I gave utterance to a threat.
Page 11
" "Let us go, nevertheless.
Page 12
A draught of this Medoc will defend us from the damps.
Page 13
"These vaults," he said, "are extensive.
Page 14
"Pass your hand," I said, "over the wall; you cannot help feeling the nitre.
Page 15
I called again-- "Fortunato--" No answer still.
Page 16
I forced the last stone into its position; I plastered it up.