Valtameren salaisuus

By Edgar Allan Poe

Page 61

olevalle merenrannikolle pyydystääksemme
merikilpikonnia, joita olimme nähneet piilopaikastamme kalliolta.

Olimme kulkeneet satasen kyynärää varovasti astellen valtaisten
kallioiden ja kumpujen välissä, kun käännyttyämme kallion kulmasta
viisi villiä karkasi kimppuumme pienestä rotkelmasta, kaataen Petersin
maahan nuijan iskulla. Hänen tupertuessaan koko joukko syöksähti
valtaamaan uhriaan, antaen minun rauhassa tointua hämmästyksestäni.
Musketti oli yhä kädessäni, mutta sen piippu oli niin pahoin
vahingoittunut jyrkänteeltä heitettäessä, että viskasin sen syrjään ja
turvauduin mieluummin pistooleihini, jotka olin pitänyt hyvässä
kunnossa. Pistoolit ojennettuina lähestyin päällekarkaajia ja
laukaisin ne nopeasti peräkkäin. Kaksi villiä kaatui ja muuan, joka
oli iskemässä keihästänsä Petersiin, kavahti pystyyn täyttämättä
aikomustaan. Kun toverini näin oli vapautunut, ei meillä enää ollut
hätääkään. Hänelläkin oli pari pistoolia, mutta hän jätti ne viisaasti
käyttämättä luottaen vain ruumiinvoimiinsa, jotka olivat suuremmat
kuin kenelläkään tuntemallani miehellä. Siepaten nuijan kaatuneelta
villiltä hän halkaisi kolmen henkiin jääneen kallon ja surmasi kunkin
yhdellä ainoalla iskulla, jolloin voitto oli täydelleen meidän.

Niin nopeasti kaikki oli käynyt, että töintuskin saatoimme uskoa
todellisuutta ja seisoimme kumarruksissa ruumiiden ääressä ikäänkuin
äimistyneinä, kun silloin kaukaa kuuluvat huudot herättivät meidät
tietoisuuteen. Selvää oli, että laukaukset olivat hälyyttäneet villit
liikkeelle ja että hädintuskin saatoimme pysyä piilossa. Päästäksemme
takaisin kalliolle meidän olisi täytynyt mennä sinne päin, mistä
huudot kuuluivat, mutta vaikka olisimmekin kunnialla saapuneet sen
juurelle, ei meidän mitenkään olisi onnistunut kiivetä kalliolle
villien huomaamatta. Asemamme oli perin uhkaava ja me epäröimme vielä,
minne päin pakenisimme, kun eräs villi, jonka minä olin ampunut ja
luullut kuolleeksi, kavahti ketterästi jalkeille ja yritti livistää
pakosalle. Saimme hänet toki kiinni muutaman askeleen päästä ja olimme
jo ottamaisillamme hänet hengiltä, kun Petersin mieleen juolahti, että
villistä kenties olisi jotain hyötyä pakoon pyrkiessämme. Raahasimme
hänet sen vuoksi mukaamme tehden tiettäväksi, että ampuisimme hänet,
jos hän yrittäisi vastarintaa. Hetken kuluttua hän oli jo aivan
kuuliainen ja juoksi rinnallamme ponnistaessamme kallioiden lomitse
meren rannikolle.

Näihin asti vaarat ja kummut olivat melkein kokonaan peittäneet meren
näkyvistämme ja kun se ensi kerran aukeni eteemme, olimme siitä ehkä
kahdensadan kyynärän päässä. Ilmestyessämme aukealle rannalle näimme
kauhuksemme summattomia alkuasukasparvia tulvivan kylästä ja kaikilta
saaren kulmilta juosten meitä kohti hurjan raivoisin liikkein ja
ulvoen kuin villipedot. Olimme juuri pyörtämäisillämme takaisin
pyrkiäksemme johonkin piilopaikkaan kallioiden turvissa, kun huomasin
kahden kanootin kokan pistävän esiin suuren kallion takaa, joka
ulottui mereen. Sinne päin rupesimme nyt kaikin voimin juoksemaan ja
perille päästyämme näimme kanoottien olevan vartioimatta, lastina vain
kolme isoa Gallipago-kilpikonnaa ja tavallinen airovarasto
kuudellekymmenelle soutajalle. Vilauksessa olimme anastaneet toisen
kanootin, sysänneet siihen vankimme ja ruvenneet tarmomme takaa
soutamaan ulapalle. Mutta emme olleet kerenneet kuin viidenkymmenen
kyynärän päähän rannasta, kun olimme kyllin tyyntyneet oivaltaaksemme,
minkä äärettömän tyhmyyden teimme jättäessämme toisen kanootin villien
valtaan. He olivat nyt enää vain puolta kauempana rannasta kuin me ja
juoksivat täyttä karkua lähteäkseen takaa ajamaan kanootilla. Ei
hetkeäkään ollut hukattavissa. Pelastuksemme riippui parhaimmassakin
tapauksessa hiuskarvasta, mutta muutakaan toivoa

Last Page Next Page

Text Comparison with The Masque of the Red Death

Page 0
The apartments were so irregularly disposed that the vision.
Page 1
The third was green throughout, and so were the casements.
Page 2
It was necessary to hear and see and touch him to be _sure_ that he was not.
Page 3
But now there were twelve strokes to be sounded by the bell of the clock; and thus it happened, perhaps, that more of thought crept, with more of time, into the meditations of the thoughtful among those who revelled.
Page 4
the utterly lost, to whom life and death are equally jests, there are matters of which no jest can be made.
Page 5
He had come like a thief in the night.