Valtameren salaisuus

By Edgar Allan Poe

Page 60

laskeutui kolmannen alapuolelle
varoen menemästä liiaksi alas. Näillä keinoilla, joita minä en
itsestäni ikinä olisi keksinyt ja joista saimme kiittää yksinomaan
Petersin kekseliäisyyttä ja päättäväisyyttä, hänen lopulta onnistui
paikka paikoin ulkonevien kallionkielekkeiden avulla päästä eheänä
laaksoon.

Kesti jonkun aikaa ennenkuin saatoin koota rohkeutta häntä
seuratakseni; mutta viimein yritin. Peters oli riisunut paidan yltään
ennenkuin rupesi laskeutumaan ja tämä sekä omani muodostivat
uhkayritykseen tarvittavan köyden. Heitettyäni alas kuilusta löytyneen
musketin kiinnitin köyden pensaisiin ja aloin nopeasti laskeutua,
koettaen ripeillä liikkeillä karkoittaa vapistusta, jota en mitenkään
muuten voittanut. Se kävi hyvin päinsä neljällä viidellä ensimäisellä
askeleella, mutta kohta sen jälkeen tunsin mielikuvitukseni
pelottavasti kiihtyvän ajatellessani, mihin äärettömään syvyyteen minun
vielä oli laskeutuminen ja miten epävakaisia ainoat tukeni vaarnat ja
rasvakivikolot olivat. Turhaan koetin karkoittaa näitä ajatuksia ja
kiinnittää katsettani vakavasti edessäni olevan jyrkänteen tasaiseen
pintaan. Kuta uutterammin ponnistelin _ollakseni ajattelematta_, sitä
kiihkeämmiksi ja eloisammiksi mielikuvani kävivät, sitä hirmuisemmin
ne selvenivät. Vihdoin koitti se ratkaiseva hetki, niin pelottava
kaikissa samanlaisissa tapauksissa, jolloin mielikuvituksemme rupeaa
loihtimaan meihin niitä tunteita, jotka _pakottavat_ meidät
putoamaan, kuvailemaan mieleemme ellotusta, viimeistä kamppailua,
puolitajuttomuutta ja suinpäin syöksymisen viime kamaluutta. Ja nyt
minä huomasin näiden mielikuvitelmain luovan oman todellisuutensa ja
kaikkien kuviteltujen kauhujen tunkevan kimppuuni.

Tunsin polvieni rajusti tutisevan, sormieni hitaasti mutta varmasti
hellittäessä otettansa. Korvani soivat soimistaan ja sanoin itsekseni:
"Sielukellojani soitetaan!" Ja nyt minut valtasi vastustamaton halu
katsahtaa alas. En voinut, en tahtonut rajoittaa näköpiiriäni
jyrkänteen seinämään, ja hurjan selittämättömän mielenliikutuksen
valtaamana, joka oli puoleksi kauhua, puoleksi huojennusta, loin
katseeni syvyyteen. Hetkisen sormeni suonenvetoisesti tarrautuivat
vaarnaan, samalla kuin viimeinen heikon heikko pelastuksen ajatus
lehahti kuin varjo mielessäni; seuraavassa silmänräpäyksessä koko
sieluni valtasi _putoamisen kaipuu_, halu, ikävöiminen, intohimo, jota
ei mikään voi hillitä. Päästin paikalla irti vaarnasta ja pyörähtäen
puoleksi jyrkänteeltä jäin hetkeksi hoippumaan sen alastonta pintaa
vasten. Mutta nyt alkoi huimaus; kimakka ja aavemainen ääni kirkui
korvissani, synkeä, pirullinen ja utumainen haahmo seisoi heti allani
ja huoaten syöksähdin sydän pakahtuneena sen syliin.

Olin pyörtynyt ja Peters oli siepannut minut kiinni pudotessani. Hän
oli tarkannut liikkeitäni kallion juurelta ja oivaltaessaan uhkaavan
vaaran kaikin mahdollisin keinoin kokenut rohkaista minua, vaikka
mieleni oli ollut niin hämmennyksissä, etten ollut kuullut hänen
sanojaan enkä edes tajunnut hänen minulle puhuneen. Viimein hän
nähdessään minun hoippuvan kiiruhti avukseni ja saapui juuri parhaiksi
pelastaakseen henkeni. Jos olisin pudonnut koko painollani, olisi
palttinaköysi välttämättä mennyt poikki ja minä olisin syöksynyt
syvyyteen, mutta nyt hänen onnistui laskea minut hiljalleen köyden
varaan, niin että saatoin vaaratta siinä riippua, kunnes virkosin. Se
tapahtui noin viidentoista minuutin kuluttua. Toinnuttuani pelkoni oli
kokonaan kadonnut; tunsin itseni uudeksi olennoksi ja toverini hieman
auttaessa saavuin minäkin onnellisesti kallion juurelle.

Olimme nyt melkoisen lähellä sitä rotkoa, joka oli tullut ystäviemme
haudaksi, ja sen paikan eteläpuolella, mistä kallio oli pudonnut.
Tienoo oli merkillisen jylhää.

Kun ruuan saanti oli lähimpänä päämääränämme, päätimme tunkea puolen
peninkulman päässä

Last Page Next Page

Text Comparison with Derniers Contes

Page 5
Il n'est pas a son aise.
Page 10
Dans cet embarras, je me tournai du cote du crocheteur, qui s'evanouissait de peur pres de moi, et je lui demandai son opinion sur l'espece de monstre a qui nous avions affaire, sur ce qu'il voulait, et sur ces creatures qui fourmillaient sur son dos.
Page 14
"Balivernes!" dit le roi.
Page 17
Sur ma parole, depuis que nous sommes partis, nous n'avons pas fait plus de cent milles a l'heure.
Page 21
L'idee ancienne condamnait l'investigation a _ramper_, et pendant des siecles les esprits furent si infatues de Hogg surtout, que ce fut un temps d'arret pour la pensee proprement dite.
Page 39
Il etait habille avec une remarquable simplicite.
Page 44
Puis le doux souvenir d'anciens jours meilleurs se presenta a mon esprit, et je songeai a cet heureux temps ou le monde n'etait qu'un desert, et Pompey pas encore entierement cruel.
Page 45
Il prit en tombant la meme direction (c'etait peut-etre un plan concerte) que son camarade.
Page 49
Sans m'arreter a parler des "vieilles scies", je me contenterai de presenter un resume de quelques-uns "des cas les plus modernes.
Page 60
Coupe et Revenez-Demain, et je me lancai pour mon propre compte dans l'_Offusque l'oeil_--une des plus lucratives, des plus respectables, et des plus independantes des occupations ordinaires.
Page 62
Leur erection m'a cause un prejudice ruineux.
Page 63
Je sais que quelques mouleurs[57] d'orgue ont reellement consenti a deguerpir pour cette somme, mais pour moi, je trouvais que la mise de fonds etait trop importante pour me permettre de m'en aller a moins d'un shilling.
Page 64
Je me lavai les mains de l'affaire et lachai tout de degout.
Page 68
Le dimanche suivant, comme d'habitude, grande foule de visiteurs au cimetiere; et vers midi, l'emotion est vivement excitee, quand on entend un paysan declarer qu'etant assis sur la tombe de l'officier, il avait distinctement senti une commotion du sol, comme si quelqu'un se debattait sous terre.
Page 86
.
Page 91
De semblables moyens de communication secrete ont du etre contemporains de l'invention des caracteres d'ecriture.
Page 105
D'autre part, il est clair qu'un poeme peut pecher par exces de brievete.
Page 106
Tout le monde appreciera cette chaleur d'une imagination en meme temps si delicate et si etheree; mais personne ne la sentira aussi pleinement que celui qui vient de sortir des doux reves de la bien-aimee pour se baigner dans l'air parfume d'une nuit d'ete australe.
Page 112
Parmi les petits poemes de Bryant[74], aucun ne m'a plus fortement impressionne que celui qui est intitule _Juin_.
Page 133
La comparaison se compose de deux termes identiques--c'est-a-dire, qu'elle est nulle.