Valtameren salaisuus

By Edgar Allan Poe

Page 6

hakea kello. Jätin vahakynttilän palamaan
ja hapuilin pimeässä, nuoraa pitkin, joka teki lukemattomia mutkia,
niin että pitkän matkan retuutettuani toisinaan tulin jalan tai parin
päähän entiseltä paikaltani. Lopulta saavuin kumminkin naulalle ja
saatuani käsiini mitä olin lähtenyt hakemaan, palasin retkeilyltäni
kello tallella taskussani. Katselin nyt niitä kirjoja, joita
ajatteleva ystäväni oli minulle hankkinut, ja valitsin luettavakseni
Lewisin ja Clarken tutkimusmatkan Columbia-joen suulle. Sillä
huvittelin jonkun aikaa, kunnes väsyneenä huolellisesti sammutin
valkean ja pian vaivuin sikeään uneen.

Herättyäni mieleni oli kummallisen hämmentynyt ja vähän aikaa kului
ennenkuin saatoin täysin tajuta asemaani. Vähitellen kuitenkin
muistini palasi. Iskin tulta ja katsoin kelloa, mutta se oli
pysähtynyt eikä minulla siis ollut mitään keinoa määritelläkseni,
kuinka kauan olin nukkunut. Jäseneni olivat perin jäykistyneet ja
minun täytyi niitä venytellä seisomalla korien välissä. Samassa tunsin
oikeaa suden nälkää ja mieleeni muistui kylmä lampaanpaisti, jota olin
syönyt juuri ennen maatapanoani ja joka oli maistunut erinomaiselta.
Mutta kuinka hämmästyinkään huomatessani sen olevan täydessä
mätänemistilassa! Tämä seikka saattoi minut hyvin levottomaksi, sillä
muistaen kuinka sekavassa mielentilassa olin herätessäni ollut,
rupesin arvelemaan nukkuneeni tavattoman kauan. Ruuman tukahduttavalla
ilmalla oli tässä varmaankin ollut osansa ja se saattoi lopulta
tuottaa mitä vakavimpia seurauksia. Päätäni pakotti kovasti, ja minä
kuvittelin jo joka henkäyksen tuntuvan vaikealta; sanalla sanoen --
tuhannet synkät tunnelmat painoivat mieltäni. En kuitenkaan uskaltanut
avata luukkua tai muullakaan tavoin herättää huomiota, vaan vedin
kellon ja koetin olla mahdollisimman tyytyväinen.

Seuraavina ikävän pitkinä neljänäkolmatta tuntina kukaan ei tullut
avukseni enkä saattanut olla syyttämättä Augustusta mitä törkeimmästä
välinpitämättömyydestä. Enin hädissäni olin siitä, että vesi oli
vähentynyt pullossani noin puoleen kortteliin ja kärsin kovaa janoa,
kun olin runsaasti syönyt Bolognan-makkaraa, menetettyäni
lampaanpaistini. Tulin kovin rauhattomaksi eivätkä kirjani enää
vähääkään minua huvittaneet. Minut valtasi lisäksi vastustamaton halu
nukkua, mutta minua kammoksutti antautua sen valtaan, pelosta, että
jotain yhtä turmiollista kuin palavain sysien häkä oli ruuman
ummehtuneessa ilmassa. Samalla prikin keinuminen kertoi meidän olevan
kaukana valtameren ulapalla ja se kumea, suhiseva ääni, joka kuului
ikäänkuin äänettömien matkojen takaa, sai minut vakuutetuksi siitä,
ettei mikään tavallinen vihuri puhaltanut.

En osannut kuvitella mitään syytä Augustuksen viipymiseen. Olimme
varmasti kerenneet jo siksi kauas, että minä olisin voinut päästä
täältä. Häntä oli saattanut kohdata jokin tapaturma -- mutta en
osannut keksiä mitään sellaista, jonka vuoksi hän olisi hyvällä syyllä
voinut antaa minun näin kauaksi jäädä vankeuteeni. Ainoana riittävänä
syynä saattoi tosiaankin olla vain se, että hän olisi äkkiä kuollut
tai pudonnut mereen, mutta sitä ajatellessani kärsivällisyyteni loppui
kokonaan. Mahdollista myöskin oli, että vastatuulet olivat tehneet
tyhjäksi matkahankkeemme ja me olimme vielä Nantucketin läheisyydessä.
Tästä arvelusta minun kuitenkin täytyi luopua, sillä jos asia
tosiaankin olisi siten, olisi prikin täytynyt moneen kertaan kääntyä,
vaan kun se yhtämittaa oli ollut kallellaan vasemmalle, päätin sen
varmasti purjehtineen koko ajan tasaisen tuulen puhaltaessa sen
oikealta puolelta. Mutta vaikkapa olettaisinkin, että

Last Page Next Page

Text Comparison with Eureka: A Prose Poem

Page 9
' Alas, poor ignorant old man! Could not any metaphysician have told him that what he called 'intuition' was but the conviction resulting from _de_ductions or _in_ductions of which the processes were so shadowy as to have escaped his consciousness, eluded his reason, or bidden defiance to his capacity of expression? How great a pity it is that some 'moral philosopher' had not enlightened him about all this! How it would have comforted him on his death-bed to know that, instead of having gone intuitively and thus unbecomingly, he had, in fact, proceeded decorously and legitimately--that is to say Hog-ishly, or at least Ram-ishly--into the vast halls where lay gleaming, untended, and hitherto untouched by mortal hand--unseen by mortal eye--the imperishable and priceless secrets of the Universe! "Yes, Kepler was essentially a _theorist_; but this title, _now_ of so much sanctity, was, in those ancient days, a designation of supreme contempt.
Page 18
The Divine Act, however, being considered as determinate, and discontinued on fulfilment of the diffusion, we understand, at once, a _reaction_--in other words, a _satisfiable_ tendency of the disunited atoms to return into _One_.
Page 20
Here, then, is an _in_coincidence.
Page 27
It is, therefore, with no unwarranted fear of being taken for a madman at the outset, and before I can bring my propositions fairly to the eye of those who alone are competent to decide upon them, that I here declare the _modus operandi_ of the Law of Gravity to be an exceedingly simple and perfectly explicable thing--that is to say, when we make our advances towards it in just gradations and in the true direction--when we regard it from the proper point of view.
Page 28
Conversing the idea, and employing the word "concentralization" to express _the degree of the drawing together_ as we come back toward the centre from an outward position, we may say that concentralization proceeds _inversely_ as the squares of the distances.
Page 36
To explain:--The Newtonian Gravity--a law of Nature--a law whose existence as such no one out of Bedlam questions--a law whose admission as such enables us to account for nine-tenths of the Universal phaenomena--a law which, merely because it does so enable us to account for these phaenomena, we are perfectly willing, without reference to any other considerations, to admit, and cannot help admitting, as a law--a law, nevertheless, of which neither the principle nor the _modus operandi_ of the principle, has ever yet been traced by the human analysis--a law, in short, which, neither in its detail nor in its generality, has been found susceptible of explanation _at all_--is at length seen to be at every point thoroughly explicable, provided only we yield our assent to----what? To an hypothesis? Why _if_ an hypothesis--if the merest hypothesis--if an hypothesis for whose assumption--as in the case of that _pure_ hypothesis the Newtonian law itself--no shadow of _a priori_ reason could be assigned--if an hypothesis, even so absolute as all this implies, would enable us to perceive a principle for the Newtonian law--would enable us to understand as satisfied, conditions so miraculously--so ineffably complex and seemingly irreconcileable as those involved in the relations of which Gravity tells us,--what rational being _could_ so expose his fatuity as to call even this absolute hypothesis an hypothesis any longer--unless, indeed, he were to persist in so calling it, with the understanding that he did so, simply for the sake of consistency _in words_? But what is the true state of our present case? What is _the fact_? Not only that it is _not_.
Page 50
A demonstration such as this--a dynamical and mathematical demonstration, as far as demonstration can be--unquestionable and unquestioned--unless, indeed, by that unprofitable and disreputable tribe, the professional questioners--the mere madmen who deny the Newtonian law of Gravity on which the results of the French mathematicians are based--a demonstration, I say, such as this, would to most intellects be conclusive--and I confess that it is so to mine--of the validity of the nebular hypothesis upon which the demonstration depends.
Page 57
first and most obviously, on account of its great superiority in apparent size, not only to any one other cluster in the firmament, but to all the other clusters taken together.
Page 59
No astronomical fallacy is more untenable, and none has been more pertinaciously adhered to, than that of the absolute _illimitation_ of the Universe of Stars.
Page 60
We perceive the isolation of _that_--of _all_ that which we grasp with the senses.
Page 66
And here, once again, let me suggest that, in fact, we have _still_ been speaking of comparative trifles.
Page 71
Now, whether is oil at hand because imperatively demanded, or the only thing demanded because the only thing to be obtained? It is impossible to decide.
Page 72
Closing our eyes equally to _de_duction and _in_duction, we insist upon imagining a _revolution_ of all the orbs of the Galaxy about some gigantic globe which we take to be the central pivot of the whole.
Page 73
This central orb, however, should, dynamically, be greater than all the orbs, taken together, which surround it.
Page 84
In sinking into Unity, it will sink at once into that Nothingness which, to all Finite Perception, Unity must be--into that Material Nihility from which alone we can conceive it to have been evoked--to have been _created_ by the Volition of God.
Page 86
These creatures are all, too, more or less conscious Intelligences; conscious, first, of a proper identity; conscious, secondly and by faint indeterminate glimpses, of an identity with the Divine Being of whom we speak--of an identity with God.
Page 92
Vols.
Page 93
From the 2d London edition, Edited by H.
Page 94
--A Treatise on the Theory and Practice of Landscape Gardening adapted to North America; with Remarks on Rural Architecture.
Page 97
"They are flushed all over with the rich lights of fancy; and so colored and bestrewn with the flowers of poetry that, even while perplexed and bewildered in their labyrinths, it is impossible to resist the intoxication of their sweetness, or to shut our hearts to the enchantment they so lavishingly present.