Valtameren salaisuus

By Edgar Allan Poe

Page 47

kuinka kauan sitä kestäisi ja kun
jo olimme kahdeksannellakymmenennellä neljännellä leveys-piirillä,
avomeri edessämme, vahva, etelään kulkeva virta ja suotuisa tuuli
apunamme, en kärsinyt kuullakaan, että pysähtyisimme tänne pitemmäksi
aikaa kuin mikä oli välttämättömän tarpeellista miehistön terveydelle
ja kunnollisen polttopuuvaraston ja uusien muonavarojen hankkimiseksi.
Huomautin kapteenille, että voisimme helposti poiketa saaristoon
paluumatkallamme ja talvehtia täällä siinä tapauksessa, että jäät
tukkisivat meiltä tien. Hän yhtyi vihdoin ajatukseeni, sillä tavalla
tai toisella olin saavuttanut suuren vaikutusvallan häneen ja lopuksi
päätettiin, että vaikka löytäisimmekin nilviäisiä, viipyisimme täällä
vain viikon virkistymässä ja sitten tunkeutuisimme edelleen etelään
minkä pääsisimme.

Niinpä siis teimme kaikki välttämättömät varustukset ja Too-witin
opastamana saimme _Janen_ riutan läpi ja laskimme ankkuriin noin
peninkulman päähän rannasta, mainioon maan suojaamaan lahteen,
pääsaaren kaakkoisrannikolle ja kymmenen sylen syvyydelle, mustalle
hiekkapohjalle. Lahden pohjukassa kerrottiin olevan kolme hyvää
lähdettä ja lähistössä näimme sankkaa metsää. Neljä kanoottia seurasi
meitä pysytellen kumminkin melkoisen matkan päässä.

Too-wit itse jäi laivalle ja laskettuamme ankkurin hän kutsui meidät
vieraisille sisämaassa olevaan kyläänsä. Tähän kapteeni Guy suostui ja
kun kymmenen villiä oli jätetty panttivangiksi laivalle, hankkiutui
meitä kaksitoistamiehinen joukko seuraamaan päällikköä. Varustauduimme
huolellisesti aseilla, mutta emme ilmaisseet mitään epäluuloa.
Kuunarilla oli tykit valmiina ja kaikkiin tarpeellisiin varokeinoihin
oli ryhdytty äkkihyökkäyksen torjumiseksi. Ensimäistä perämiestä
kiellettiin päästämästä ketään laivalle meidän poissaollessamme ja
ellei meitä kuulunut takaisin kahdentoista tunnin kuluessa, piti
lähettää varustettu vene meitä hakemaan.

Joka askeleella minkä astuimme sisämaahan päin, valtasi meidät yhä
varmempi vakaumus, että tämä maa erosi oleellisesti kaikista niistä,
missä sivistyneet ihmiset milloinkaan olivat käyneet. Emme nähneet
mitään, mikä olisi meille ollut ennestään tuttua. Puut eivät
muistuttaneet ainoatakaan kuuman, lauhkean tai pohjoisen kylmän
vyöhykkeen kasvia, vaan olivat aivan toisenlaisia kuin niillä
eteläisillä leveysasteilla, joiden poikki jo olimme matkustaneet.
Kalliotkin olivat uuden-uutukaisia ainemääränsä, värinsä ja
kerrosmuodostumainsa puolesta; jopa joetkin, niin uskomattomalta kuin
se kuuluukin, olivat niin merkillisen värisiä, että epäilimme maistaa
vettä ja töintuskin saatoimme uskoa, että se luonnostaan oli
sellaista.

Ensimäiselle polun poikki juoksevalle purolle Too-wit seuralaisineen
pysähtyi juomaan. Kun vesi näytti perin kummalliselta, emme huolineet
sitä maistaa otaksuen sen olevan pilaantunutta, ja vasta jonkun ajan
kuluttua meille selvisi, että saariston joet olivat kaikki
samanlaisia. Olen ymmällä miten selittää tämän nesteen laatua enkä voi
sitä tehdä muutamalla sanalla. Vaikka se juoksi nopeasti kaltevalla
maalla aivan niinkuin tavallinenkin vesi, ei se kuitenkaan koskaan,
paitsi milloin se laski putouksena, näyttänyt _läpikuultavalta_. Itse
asiassa se kumminkin oli aivan yhtä läpikuultavaa kuin konsanaan
mikään kalkkikivivesi, erotus oli vain näössä. Ensi näkemältä ja
varsinkin missä maa ei ollut kovin kaltevaa, se muistutti
kokoomukseltaan sakeaa, tavallisessa vedessä liuotettua arabikumia.
Mutta tämä ei suinkaan ollut sen merkillisin ominaisuus. Se _ei_ ollut
väritöntä, mutta ei sillä ollut mitään määrättyä väriäkään -- se
vaihteli silmissä kaikin mahdollisin purppuravivahduksin aivankuin
läikkösilkin häivähdykset. Tämä värivaihtelu syntyi tavalla, joka
herätti seurueessamme yhtä suurta hämmästystä kuin peili Too-witissa.

Otettuamme vettä maljaan ja annettuamme

Last Page Next Page

Text Comparison with Histoires extraordinaires

Page 7
Cependant, il avait affaire à New-York, et il partit le 4 octobre, se plaignant de frissons et de faiblesses.
Page 11
«Avec les hommes, dit-elle à Griswold, peut-être était-il tel que.
Page 46
Dupin se dirigea vivement vers la porte, quand nous l'entendîmes qui remontait.
Page 61
Je sais qu'ils sont deux frères, et ils se sont fait tous deux une réputation dans les lettres.
Page 64
en général à embarrasser ses adversaires en leur donnant à deviner des noms écrits en caractères imperceptibles; mais les adeptes du jeu choisissent des mots en gros caractères qui s'étendent d'un bout de la carte à l'autre.
Page 87
Jupiter, avec sa prudence accoutumée, avant de prendre l'insecte, qui s'était envolé de son côté, chercha autour de lui une feuille ou quelque chose d'analogue, avec quoi il pût s'en emparer.
Page 104
Forsyth d'après les manuscrits réunis de MM.
Page 114
C'était un état de choses impossible.
Page 127
Il fallait en chercher l'origine dans la disparition progressive de la pression atmosphérique, à laquelle est accoutumée la surface de notre corps, et dans la distension inévitable des vaisseaux sanguins superficiels,--et non dans une désorganisation positive du système animal, comme dans le cas de difficulté de respiration, où la densité atmosphérique est chimiquement insuffisante pour la rénovation régulière du sang dans un ventricule du coeur.
Page 130
Je m'aperçus alors que mes sens allaient bientôt m'abandonner tout à fait, et j'avais déjà empoigné une des cordes de la soupape, quand le souvenir du mauvais tour que j'avais joué aux trois créanciers et la crainte des conséquences qui pouvaient m'accueillir à mon retour m'effrayèrent et m'arrêtèrent pour le moment.
Page 136
Mon imagination, se sentant une bonne fois délivrée de toute entrave, errait à son gré parmi les merveilles multiformes d'une planète ténébreuse et changeante.
Page 176
La pente des parois du vaste entonnoir se fit de moins en moins escarpée.
Page 186
De tout cela ma raison n'avait rien à faire.
Page 187
_ Qu'est-ce que Dieu? _V.
Page 189
nous remémorer notre notion primitive de l'atome, c'est-à-dire de quelque chose possédant dans une infinie exiguïté la solidité, la tangibilité, la pesanteur.
Page 205
Mais en moi est un gage de cette affection--ah! quelle mince affection!--que tu as éprouvée pour moi, Morella.
Page 223
Là, les sombres et grandes figures des princes Metzengerstein--leurs musculeux chevaux de guerre piétinant les cadavres des ennemis tombés--ébranlaient les nerfs les plus.
Page 233
D'ailleurs, quelque trivials et mesquins qu'ils soient en eux-mêmes, ils prennent, dans mon imagination, une importance toute particulière, à cause de leur intime connexion avec les lieux et l'époque où je retrouve maintenant les premiers avertissements ambigus de la Destinée, qui depuis lors m'a si profondément enveloppé de son ombre.
Page 250
oeuvre grossissait.
Page 253
Aussi notre maison ressemblait à une ménagerie; nous avions chez nous des bêtes de toute espèce.