Valtameren salaisuus

By Edgar Allan Poe

Page 43

saavuimme sen kentän äärelle, joka
oli sulkenut meiltä tien, ja luovittuamme sen sivutse tulimme
avomerelle, jolla ei ollut jään siruakaan. Suunnittuamme kahdensadan
sylen pituisella köydellä huomasimme täällä virran, joka kulki etelään
puolen peninkulman nopeudella tunnissa. Purjehdimme nyt etelään päin
kohtaamatta mainittavia esteitä kuudenteentoista päivään saakka,
jolloin puolenpäivän aikana olimme 82° 21' etel. lev. ja 42°
läntisellä pituusasteella. Täällä taasen suunnimme ja huomasimme yhä
etelään kulkevan virran, jonka nopeus oli kolmeneljännestä peninkulmaa
tunnissa. Ilman lämpömäärä oli lauhkea ja mieluisa, lämpömittari kun
oli kohonnut. Tällä alalla ei jään siruakaan ollut havaittavissa. Koko
laivaväki oli nyt varma navalle pääsemisestämme.

_Tammikuun 17 p:nä_. Tämä oli tapauksista rikas päivä. Lukemattomia
lintuparvia lensi ylitsemme etelään ja monta lintua ammuttiin
kannella; eräästä pelikaanin sukuisesta saimme mainion paistin.
Keskipäivän tienoissa nähtiin mastonhuipusta pieni jäälautta vasemman
keulalaidan puolella ja sen päällä häämötti kuin iso eläin. Kun sää
oli hyvä ja miltei tyven, lähetti kapteeni kahdella veneellä
katsomaan, mikä siellä oli. Dirk Peters ja minä läksimme perämiehen
mukana isompaan veneeseen.

Tultuamme jäälautalle näimme, että sillä purjehti jättimäinen
jääkarhunrotuinen, mutta verrattomasti kookkaampi eläin. Hyvin
asestettuina emme arastelleet paikalla käydä sen kimppuun. Useita
laukauksia ammuttiin nopeasti peräkkäin ja enimmät näyttivät osuvan
päähän ja ruhoon. Mutta olematta tuosta milläänkään hirviö heittäytyi
mereen ja ui kita ammollaan sille veneelle, jossa Peters ja minä
olimme. Siinä hämmingissä, jonka seikkailun arvaamaton käänne
aiheutti, ei kellään ollut toista laukausta valmiina ja suunnaton
karhunvetkale oli jo puoleksi päässyt veneemme partaalle ja tarttunut
erästä miestä kupeista ennenkuin tepsiviin keinoihin oli ryhdytty sen
torjumiseksi. Tässä hädässä vain Petersin ripeys ja vikkelyys pelasti
meidät perikadosta. Hypäten suunnattoman pedon selkään hän survaisi
veitsensä sen niskaan, jotta se yhdellä iskulla tunki selkäytimeen
asti. Peto ei enää nostanut päätäänkään, vaan vierähti Petersin yli
mereen. Viimemainittu tointui pian ja kun hänelle oli heitetty köysi,
sitoi hän raadon siihen ennenkuin nousi veneeseen. Sitten palasimme
riemusaatossa kuunarille hinaten voitonmerkkiä perässämme. Karhun
täysi pituus oli kokonaista viisitoista jalkaa. Sen villa oli aivan
valkea, hyvin karhea ja kähäräinen. Silmät olivat veripunaiset ja
suuremmat kuin jääkarhulla -- kuonokin oli pyöreämpi ja muistutti
pikemmin verikoiran kuonoa. Liha oli mureaa, mutta ylen tympeää ja
kalanmakuista, vaikka miehet ahmivatkin sitä halukkaasti ja kehuivat
erinomaiseksi.

Tuskin olimme saaneet saaliimme laivan sivulle, kun mies maston
huipussa päästi iloisen huudon: "_maata keulan oikealla puolella_!"
Kun tuulikin rupesi parhaiksi puhaltamaan koillisesta, pääsimme
ennenpitkää rannikon lähelle. Se osoittautui matalaksi kalliosaareksi,
joka oli noin ranskan peninkulman laajuinen ympärimitaten ja kokonaan
vailla kasvillisuutta, ellemme ota lukuun erästä viikunakaktusta. Kun
lähestyy sitä pohjanpuolelta, näkee omituisen mereen pistävän
kalliopenkereen, joka paljon muistuttaa köytettyjä puuvillapakkoja.
Penkerettä ympäröi lännessä pieni merenpoukama, jonka pohjukassa
veneemme pääsivät mukavasti maihin.

Pian olimme saaneet tutkituksi joka kolkan saarella, mutta yhtä
poikkeusta lukuunottamatta emme tavanneet mitään huomaamisen arvoista.
Eteläisestä päästä löysimme rannan läheltä kiviröykkiöön puoleksi
hautautuneen puunkappaleen, joka näytti olleen kanootin keulavantaana.
Siihen oli ilmeisesti yritetty

Last Page Next Page

Text Comparison with The Raven Illustrated

Page 0
P.
Page 1
" [Illustration: 9015] Presently my soul grew stronger; Hesitating then no longer, "Sir," said I, "or Madam, truly Your forgiveness I implore; But the fact is I was napping, And so gently you came rapping, And so faintly you came tapping, Tapping at my chamber door, That I scarce was sure I heard you"-- Here I opened .
Page 2
" [Illustration: 0020] Open here I flung the shutter, .
Page 3
" .
Page 4
" Wondering at the stillness broken By reply so aptly spoken, "Doubtless," said I, "what it utters Is its only stock and store, Caught from some unhappy.
Page 5
" This I sat engaged in guessing, But no syllable expressing To the fowl whose fiery eyes now Burned into my bosom's core; This and more I sat divining, With my head at ease reclining On the cushion's velvet lining That the lamplight gloated o'er, But.
Page 6
whose velvet violet lining, With the lamplight gloating o'er, _She_ shall press, ah, nevermore! [Illustration: 0026] [Illustration: 0027] Then methought the air grew denser, Perfumed from an unseen censer Swung by angels whose faint footfalls Tinkled on the tufted floor.
Page 7
" [Illustration: 0033] Leave no black plume as a token Of that lie thy soul hath spoken! Leave my loneliness unbroken!-- Quit the bust above my door! Take thy beak from out my heart, and Take thy form from off my door!" Quoth the Raven, "Nevermore.
Page 8
And the lamplight o'er him streaming Throws his shadow on the floor, And my soul from out that shadow That lies floating on the floor Shall be lifted--nevermore! [Illustration: 0035].