Valtameren salaisuus

By Edgar Allan Poe

Page 39

yrittämättä toista lohduttaa.
Tällaista heikkoutta voi tuskin käsittää ja se näyttää varmaankin
luonnottomalta niistä, jotka eivät koskaan ole olleet sellaisessa
asemassa, mutta kun muistetaan, kuinka pitkälliset kieltäymykset ja
kauhut olivat hämmentäneet järkemme, niin meitä ei tällöin
arvostellakaan järjellisenä olentoina. Sittemmin kohdanneissa ehkä
vielä suuremmissa vaaroissa minä kestin miehuullisesti kaikki
koettelemukseni ja Peters, kuten aikanaan nähdään, oli silloin miltei
yhtä järkähtämättömän tyyni kuin nyt lapsellisen typerä ja tarmoton.

Ei prikin kaatuminen enempää kuin siitä johtunut viinin ja
kilpikonnanlihan menettäminenkään ollut kumminkaan tehnyt tilaamme
entistä säälittävämmäksi; ainoa vahinkomme oli tosiaankin se, ettei
meillä enää ollut makuuvaatteita, kerätäksemme sadevettä eikä sen
säilytykseen käyttämäämme kivipulloa. Me huomasimme, että koko pohja
aina parin kolmen jalan päästä kaaripuista köliin asti ja samoin
kölikin _oli paksulta isojen äyriäisten peitossa, jotka osottautuivat
mainioksi ja erinomaisen ravitsevaksi ruuaksi_. Niinpä tuo kovin
kammoksumamme tapaturma kääntyikin onneksemme pikemmin kuin
onnettomuudeksemme: se oli avannut meille muonavaraston, jota
kohtuullisesti käyttäen emme saisi loppumaan kokonaisessa
kuukaudessakaan, sekä lisäksi saattanut meidät paljoa mukavampaan ja
verrattomasti vaarattomampaan asemaan kuin missä näihin asti olimme
olleet.

Veden saannin vaikeus pimitti meiltä kumminkin nyt kaikki muutoksen
hyvät puolet. Ollaksemme mahdollisimman valmiina käyttämään jokaista
sateen ropsausta hyväksemme riisuimme paidat yltämme kootaksemme
niihin veden samalla tavalla kuin lakanoihin, toivomatta tietysti
saavamme parhaimmassakaan tapauksessa enempää kuin ryypyn verran
kerrakseen. Ei pilven häivettäkään näkynyt päivän kuluessa ja janon
tuskamme olivat miltei sietämättömät. Yöllä Peters nukahti tunnin
ajaksi levottomaan uneen, mutta minun kiihkeät kärsimykseni eivät
suoneet minun hetkeksikään ummistaa silmiäni.

_Elokuun 5 p:nä_. Tänään noussut vieno tuuli kuljetti meidät
summattoman meriheinäjoukon halki, jolloin onni soi meidän löytää
yksitoista pientä merikrapua moneksi herkulliseksi ateriaksemme. Kun
niiden kuoret olivat aivan pehmeitä, söimme ne niine hyvineen.
Näkemättä haikaloista jälkeäkään meriheinäjoukossa uskaltausimme
kylpemään ja viivyimme vedessä neljä viisi tuntia, jolla aikaa
tunsimme janomme huomattavasti vähenevän. Virkistyimme suuresti ja
vietimme seuraavan yön hiukan mukavammin, saaden kumpikin vähän
uinahtaa.

_Elokuun 6 p:nä_. Tänään meille suotiin roima sade, joka kesti
puolenpäivän tienoista aina pimeään iltaan asti. Katkerasti nyt
pahoittelimme kiviruukkumme ja ison pullomme menettämistä, sillä
vähilläkin apuneuvoillamme olisimme saaneet ainakin toisen niistä
täyteen. Näinkin ollen saimme janomme sammutetuksi ensin kyllästämällä
paitamme ja sitten kiertäen valuttamalla mieluisan nesteen suuhumme.
Tässä hommassa kulutimme koko päivän.

_Elokuun 7 p:nä_. Juuri aamun koittaessa me molemmat yht'aikaa
keksimme purjeen idässä _silminnähtävästi tulossa meitä kohti!_ Tätä
ihanaa näkyä tervehdimme pitkällä, vaikka heikolla riemuhuudolla ja
rupesimme samassa antamaan kaikkia mahdollisia merkkejä, heilutimme
paitoja, hypimme niin korkealle kuin heikkoudessamme jaksoimme, jopa
luikkasimme minkä keuhkomme kestivät, vaikka laiva oli ainakin
viidentoista peninkulman päässä. Olipa miten oli, se läheni
lähenemistään hylkyämme ja me oivalsimme, että jos se vain pysyisi
samalla suunnalla, se lopulta huomaisi meidät. Noin tunnin kuluttua
siitä, kun olimme sen keksineet, näimme selvään väkeä sen kannella. Se
oli pitkä, matala ja keveännäköinen märssypurjekuunari, musta pallo
etumaston märssypurjeessa ja nähtävästi täysimiehistöinen. Levottomuus
valtasi nyt mielemme, sillä saatoimme tuskin uskoa, ettei

Last Page Next Page

Text Comparison with The Masque of the Red Death

Page 0
But the Prince Prospero was happy and dauntless and sagacious.
Page 1
The fourth was furnished and lighted with orange--the fifth with white--the sixth with violet.
Page 2
There were much of the beautiful, much of the wanton, much of the _bizarre_, something of the terrible, and not a little of that which might have excited disgust.
Page 3
And then the music ceased, as I have told; and the evolutions of the waltzers were quieted; and there was an uneasy cessation of all things as before.
Page 4
But from a certain nameless awe with which the mad assumptions of the mummer had inspired the whole party, there were found none who put forth hand to seize him; so that, unimpeded, he passed within a yard of the prince's person; and, while the vast assembly, as if with one impulse, shrank from the centres of the rooms to the walls, he made his way uninterruptedly, but with the same.
Page 5
He bore aloft a drawn dagger, and had approached, in rapid impetuosity, to within three or four feet of the retreating figure, when the latter, having attained the extremity of the velvet apartment, turned suddenly and confronted his pursuer.