Valtameren salaisuus

By Edgar Allan Poe

Page 38

hiukan
suoranaistakin vaaraa, sillä vähinkin luiskahdus tai harhaliike olisi
paikalla syössyt meidät noiden petojen saaliiksi, jotka tuontuostakin
pyrkivät suoraan kimppuumme suojan puolelta. Eivät huutomme eivätkä
pelotuksemme niitä säikähdyttäneet. Vaikka Peters löi kirveellä erästä
aika petoa, niin se haavoittuneenakin itsepintaisesti yritti
kimppuumme. Hämärissä nousi pilvi, mutta katkeraksi suruksemme se
painui sivu satamatta. Mahdotonta on käsittää janontuskiamme. Vietimme
unettoman yön sekä tämän vuoksi että haikalojen pelosta.

_Elokuun 3 p:nä_. Ei mitään avun toivetta ja priki yhä enemmän
kallellaan, niin ettemme enää ollenkaan pysyneet pystyssä kannella.
Puuhailimme sitoaksemme viinipullon ja kilpikonnan lihat kiinni, niin
ettemme menettäisi niitä, jos alus keikahtaisi kumoon. Kiskoimme kaksi
tukevaa naulaa keulakettingeistä ja löimme ne kirveellä runkoon tuulen
puolelle parinjalan päähän vedestä; tämä paikka ei ollut kovin kaukana
kölistä, parras kun oli miltei veden alla. Nauloihin sidoimme sitten
muonavaramme parempaan turvaan. Kärsimme hirveää janoa koko päivän
eikä mitään kylpemisen tilaisuutta ilmaantunut haikalain vuoksi, jotka
eivät jättäneet meitä hetkeksikään. Mahdotonta nukkua.

_Elokuun 4 p:nä_. Vähää ennen päivänkoittoa havaitsimme hylyn olevan
kumoon keikahtamassa ja heräsimme parhaiksi mereen putoamasta. Alussa
kallistuminen kävi hitaasti ja asteettain, ja me kerkesimme hyvin
kavuta ylös tuulenpuolelle, kun varoiksi olimme jättäneet köysiä
riippumaan muonavara-nauloihin. Mutta emme olleet ottaneet tarpeeksi
lukuun vauhdin kiihtymistä, sillä kohta kallistuminen kävi niin
kiivaaksi, ettemme pysyneet sen tasalla; ja ennenkuin tiesimmekään,
olimme suinpäin syöksyneet mereen ja ponnistelimme useita syliä pinnan
alla suunnaton runko aivan yläpuolellamme.

Joutuessani sukelluksiin minun oli täytynyt hellittää köydestä; ja
huomatessani olevani aivan aluksen alla ja voimani loppuvan, herkesin
miltei taistelemasta henkeni edestä ja alistuin muutamassa sekunnissa
kuolemaan. Mutta siinäkin taas petyin, kun en ottanut huomioon rungon
luonnollista ponnahtamista tuulenpuolelle. Veden ylöspäin käyvä
pyörre, jonka alus synnytti keikahtaessaan osaksi takaisin, toi minut
pinnalle vielä hurjempaa vauhtia kuin olin syöksynyt alas. Pinnalle
tultuani olin parinkymmenen kyynärän päässä hylystä, mikäli saatoin
arvata. Alus virui köli ilmassa, kiikkuen vimmatusti puolelta toiselle
ja meri ylt'ympärillä oli kovin rauhaton ja täynnä väkeviä
virranpyörteitä. Petersistä en nähnyt jälkeäkään. Traanitynnyri
uiskenteli muutaman jalan päässä minusta ja kaikenlaisia muita
tavaroita kellui hajallaan joka suunnalla.

Enin kammoksuin haikaloja, joiden tiesin olevan lähettyvilläni.
Pitääkseni ne loitolla polskutin voimakkaasti vettä käsilläni ja
jaloillani uidessani hylkyä kohti, niin että vaahto kuohui
ympärilläni. Olen varma että sain tätä yksinkertaista varokeinoa
kiittää pelastuksestani, sillä juuri ennen prikin kaatumista haikaloja
aivan kiehui ylt'ympärillämme, niin että minun uidessani todellakin
täytyi olla ainakin muutamien hirviöiden ulottuvilla. Onneksi saavuin
kuitenkin turvassa laivan sivulle, vaikkakin niin lopen uupuneena
ankarista ponnistuksistani, etten ikänä olisi päässyt prikin pohjalle,
ellei Peters olisi tullut ajallaan apuun. Suureksi ilokseni hän
nimittäin ilmestyi näkyviin, kömmittyään kölille rungon vastakkaiselta
puolelta, ja viskasi minulle köyden -- toisen niistä, jotka oli
kiinnitetty nauloihin.

Hädintuskin vältettyämme tuhon huomiomme kohdistui toiseen uhkaavaan
vaaraan -- välttämättömään nälkäkuolemaan. Koko muonavarastomme oli
kaikista vaivannäöistämme huolimatta mennyt mereen, ja voimatta
toivoakaan uusia ruokavaroja antauduimme molemmat epätoivon valtaan,
itkien ääneen kuin lapset, kummankaan

Last Page Next Page

Text Comparison with The Works of Edgar Allan Poe, The Raven Edition Table Of Contents And Index Of The Five Volumes

Page 0
VALDEMAR THE BLACK CAT.
Page 1
THE MAN THAT WAS USED UP.