Valtameren salaisuus

By Edgar Allan Poe

Page 33

menehtymään. Viini
oli ilmeisesti synnyttänyt heissä jonkinlaista hourupäisyyttä, jonka
minä ehkä sukeltamalla olin välttänyt. He puhelivat sekavasti
asioista, joilla ei ollut mitään yhteyttä tilamme kanssa; Peters
kyseli minulta ehtimiseen Nantucketin oloja. Augustuksenkin muistan
lähestyneen minua totisen näköisenä ja pyytäneen lainaamaan
taskukampaa, hänen hiuksensa kun olivat täynnä suomuksia ja hän tahtoi
puhdistaa päänsä ennen maihin tuloamme. Parker näytti olevan hieman
tolkussaan ja kehotti minua sukeltamaan umpimähkään kajuuttaan ja
tuomaan ylös mitä hyvänsä käsiini osuisi. Suostuin tähän, ja ensi
yrityksellä, oltuani sukelluksissa kokonaisen minuutin, toin pienen
nahkakirstun, joka oli kuulunut kapteeni Barnardille. Avasimme sen
heikossa toivossa, että se sisältäisi jotain syötävää tai juotavaa.
Emme kuitenkaan löytäneet mitään muuta kuin partaveitsilaatikon ja
kaksi palttinapaitaa. Nyt sukelsin uudestaan, mutta palasin tyhjin
toimin. Tullessani pinnalle kuulin sälähdyksen kannelta, ja ylös
päästyäni näin toverieni kiittämättömästi käyttäneen hyväkseen
poissaoloani ja juoneen viinin tähteen, pudottaen pullon. Nuhtelin
heitä sydämettömästä menettelystään, jolloin Augustus puhkesi itkuun.
Toiset koettivat lyödä asian leikiksi, mutta en ikinä enää toivo
näkeväni sellaista naurua: kasvojen irveet olivat kerrassaan
pelottavat. Tosiaankin näkyi, että kiihotusaine oli tyhjässä vatsassa
vaikuttanut äkkiä ja ankarasti ja että he olivat kaikki tavattoman
päihdyksissä. Suurella vaivalla sain heidät houkutelluksi paneutumaan
pitkäkseen, jolloin he pian vaipuivat raskaaseen uneen, jota kovat
kuorsaukset säestivät.

Se kalvava nälkä, jota nyt kärsin, oli miltei sietämätön ja tunsin
voivani tehdä mitä hyvänsä sen tyydyttämiseksi. Leikkasin veitselläni
pienen kappaleen nahkakirstusta ja koetin sitä syödä mutta huomasin
aivan mahdottomaksi niellä ainoatakaan palaa, vaikka kuvittelin
saavani hiukan lievitystä kärsimyksilleni pureksimalla pieniä palasia
ja sitten sylkemällä ne suustani. Yön tullen toverini heräsivät
sanomattomassa heikkouden ja kauhun tilassa, jonka viini höyryjensä
haihduttua oli aiheuttanut. He tärisivät kuin kovassa horkassa ja
huutelivat surkeasti vettä.

En ollut vielä kokonaan heittänyt toivoani saada jotain kannen alta,
mutta tätä yritystä ei voinut ajatellakaan, ennenkuin jollakulla olisi
kyllin tarmoa avustaa minua ja pidellä köydestä alhaalla ollessani.
Parker näytti olevan hieman enemmän tajussaan kuin toiset ja koetin
kaikilla keksimilläni keinoilla häntä elvyttää. Arvellen, että
sukellus meriveteen vaikuttaisi hyvää, sidoin salaa köyden hänen
ympärilleen, talutin hänet kajuutanportaille -- hänen pysyessään koko
ajan ihan toimettomana -- sysäsin hänet veteen ja vedin heti
takaisin. Sain olla mielissäni kokeen tehtyäni, sillä hän näkyi
suuresti elpyneen ja voimistuneen ja ylös päästyään kysyi minulta ihan
järkevästi, miksi minä olin pidellyt häntä niin kovakouraisesti.
Selitettyäni tarkoitukseni hän lausui minulle kiitollisuutensa, sanoen
voivansa paljoa paremmin nyt sukelluksen jälkeen. Sitten päätimme
parannella Augustusta ja Petersiä samalla tavalla ja teimmekin sen
heti, jolloin säikähdys oli molemmille suureksi hyödyksi.

Kun huomasin taas voivani uskoa tovereilleni köyden pitelemisen,
sukelsin jälleen kolme neljä kertaa kajuuttaan, vaikka nyt oli jo
aivan pimeä ja pohjoisesta käyvät vienot, mutta pitkät mainingit
hieman liikuttelivat hylkyä. Näillä yrityksilläni onnistuin tuomaan
kaksi tuppiveistä, tyhjän kolmen gallonin savipullon ja villapeiton,
mutta en mitään, mikä olisi kelvannut meille ruuaksi. Nämä tavarat
saatuani ponnistelin yhä edelleen, kunnes

Last Page Next Page

Text Comparison with The Raven Illustrated

Page 0
P.
Page 1
" [Illustration: 9015] Presently my soul grew stronger; Hesitating then no longer, "Sir," said I, "or Madam, truly Your forgiveness I implore; But the fact is I was napping, And so gently you came rapping, And so faintly you came tapping, Tapping at my chamber door, That I scarce was sure I heard you"-- Here I opened .
Page 2
[Illustration: 0017] Then into the chamber turning, All my soul within me burning, Soon I heard again a tapping Something louder than before.
Page 3
[Illustration: 0022] Then this ebony bird beguiling My sad fancy into smiling, By the grave and stern decorum Of the countenance it wore, " Though thy crest be shorn and shaven, Thou," I said, " art sure no craven, Ghastly, grim and ancient Raven Wandering from the Nightly shore-- Tell me what thy lordly name is On the Night's Plutonian shore!" Quoth the Raven, "Nevermore.
Page 4
Much I marvelled this ungainly Fowl to hear discourse so plainly, Though its answer little meaning-- Little relevancy bore; For we cannot help agreeing That no sublunary being Ever yet was blessed with seeing Bird above his chamber door-- Bird or beast upon the sculptured Bust above his chamber door, With such name as "Nevermore.
Page 5
" But the Raven still beguiling All my sad soul into smiling, Straight I wheeled a cushioned seat in Front of bird and bust and door; Then, upon the velvet sinking, I betook myself to linking Fancy unto fancy, thinking What this ominous bird of yore-- What this grim, ungainly, ghastly, Gaunt, and ominous bird of yore Meant in croaking " Nevermore.
Page 6
" [Illustration: 0029] [Illustration: 0031] [Illustration: 9031] "Prophet!" said I, "thing of evil!-- Prophet still, if bird or devil!-- Whether Tempter sent, or whether Tempest tossed thee here ashore, Desolate, yet all undaunted, On this desert land enchanted-- On this home by Horror haunted-- Tell me truly, I implore-- Is there,--is there balm in Gilead?-- Tell me--tell me, I implore!" .
Page 7
" [Illustration: 0033] Leave no black plume as a token Of that lie thy soul hath spoken! Leave my loneliness unbroken!-- Quit the bust above my door! Take thy beak from out my heart, and Take thy form from off my door!" Quoth the Raven, "Nevermore.
Page 8
And the lamplight o'er him streaming Throws his shadow on the floor, And my soul from out that shadow That lies floating on the floor Shall be lifted--nevermore! [Illustration: 0035].