Valtameren salaisuus

By Edgar Allan Poe

Page 29

ensimäinen yritys meni kumminkin kokonaan
myttyyn. Vajaan puolen minuutin kuluttua tunsimme nuoraa kiivaasti
nykäistävän -- sopimamme merkki milloin hän halusi päästä ylös.
Vedimme hänet siis paikalla kannelle, mutta niin varomattomasti, että
hän kolhiutui pahoin portaisiin. Hän ei tuonut mitään mukanaan ja oli
päässyt tunkeutumaan vain vähän matkaa käytävään, kun hänen oli
täytynyt lakkaamatta ponnistella pysyäkseen pohjassa. Vedestä
päästyään hän oli lopen uuvuksissa ja lepäsi kokonaista viisitoista
minuuttia ennenkuin uskalsi uudestaan laskeutua.

Toinen yritys onnistui vieläkin huonommin, sillä hän viipyi nyt niin
kauan veden alla merkkiä antamatta, että tulimme levottomiksi ja
vedimme hänet ylös, jolloin hän jo oli henkihieverissä, nyittyään,
kuten kertoi, monta kertaa nuorasta meidän sitä tuntemattamme. Se
johtui luultavasti siitä, että nuora oli kietoutunut portaiden
juurella olevaan kaidepuuhun. Nämä kaiteet olivat tosiaankin niin
pahoin tiellämme, että päätimme ne poistaa, jos mahdollista, ennenkuin
jatkaisimme suunnitelmaamme. Kun emme voineet saada sitä tieltämme
muilla keinoin kuin väkivoimalla, laskeuduimme kaikki veteen niin
syvälle kuin portaita myöten pääsimme, jolloin rynnistettyämme
yhteisvoimin sitä vastaan onnistuimme kaatamaan sen.

Kolmas yritys oli yhtä epäonnistunut ja ilmeiseksi kävi nyt, ettei
mitään saatu aikaan ilman jotain painoa, jonka avulla sukeltaja
pysyisi etsiskellessään vakavasti pohjassa. Kauan aikaa katselimme
turhaan jotain tarkoitukseen soveltuvaa, mutta vihdoin suureksi
iloksemme huomasimme yhden tuulenpuoleisen keulakettingin olevan niin
irrallaan, että saimme sen vaivatta väännetyksi irti. Kiinnitettyään
tämän lujasti nilkkaansa Peters laskeutui nyt neljännen kerran
kajuuttaan ja onnistui tällä kertaa pääsemään varastohuoneen ovelle.
Sanomattomaksi surukseen hän silloin huomasi sen lukituksi ja
hänen täytyi palata tyhjin toimin, kun hän ei kovimmillakaan
ponnistuksillaan voinut viipyä veden alla kuin korkeintaan minuutin.

Asiamme näyttivät nyt tosiaankin synkiltä emmekä, Augustus ja minä,
voineet olla itkuun purskahtamatta ajatellessamme niitä epälukuisia
vastuksia, jotka kaikkialta nousivat tiellemme, ja kuinka vähän
toiveita oli lopullisesta pelastuksestamme. Mutta heikkouttamme ei
kestänyt kauan. Heittäytyen polvillemme rukoilimme Jumalan varjelusta
niissä monissa vaaroissa, joihin olimme joutuneet, ja nousimme uusin
toivein ja voimin miettimään, mitä inhimillisin keinoin vielä voisimme
tehdä pelastumiseksemme.




X.

Nälänhätämme. -- Kuolleiden kuljettama laiva.


Katsahtaessani sitten Augustukseen havaitsin hänen äkkiä käyneen
kalmankalpeaksi ja huultensa vavahtelevan perin kummallisesti ja
selittämättömästi. Säikähtyneenä puhuttelin häntä, mutta hän ei
vastannut mitään ja rupesin jo arvelemaan hänen äkkiä sairastuneen,
kun tulin tarkanneeksi hänen silmiään, jotka näkyivät tuijottavan
johonkin takanani olevaan esineeseen. Käänsin päätäni enkä milloinkaan
unohda sitä ilon hurmiota, joka tunki läpi luitteni ja ytimieni, kun
havaitsin ison prikin laskevan meitä kohti ja olevan enää vain parin
peninkulman päässä. Kavahdin jaloilleni ikäänkuin musketinkuula äkkiä
olisi osunut sydämeeni, ja käsiäni kurotellen laivaa kohti seisoin
näin liikkumattomana ja saamatta sanaakaan suustani. Peters ja Parker
olivat yhtä kuohuksissa, vaikka kumpikin tavallaan. Edellinen hyppi
kannella kuin hullu mitä mahdottomimpia laverrellen, vuoroin
kiljahdellen ja manaten, kun taas jälkimäinen purskahti itkuun ja itki
monta minuuttia kuin lapsi.

Näkyvissä oleva alus oli iso kuunaripriki, hollantilaista rakennetta
ja mustaksi maalattu, koreaksi kullattu kuva kokassa. Se oli
ilmeisesti saanut kokea aika

Last Page Next Page

Text Comparison with The Narrative of Arthur Gordon Pym of Nantucket Comprising the details of a mutiny and atrocious butchery on board the American brig Grampus, on her way to the South Seas, in the month of June, 1827.

Page 0
A distrust in my own abilities as a writer was, nevertheless, one of the principal causes which prevented me from complying with the suggestions of my advisers.
Page 4
He whistled for a few minutes, and then said crustily, "_I_ am going to sea--_you_ may go home if you think proper.
Page 9
Possibly, at this period, the deck was drifting rapidly before the wind, and drawing him after it, as he floated upon his back.
Page 23
After licking my face and hands for some minutes, he would suddenly cease doing so, and utter a low whine.
Page 25
At last an idea occurred to me which seemed rational, and which gave me cause to wonder, very justly, that I had not entertained it before.
Page 57
Having arranged our plan, we set about putting it in execution as speedily as possible.
Page 66
As hope revived within me, I made use of every opportunity to strengthen the lashings which held me to the remains of the windlass, and in this occupation I soon discovered that my companions were also busy.
Page 75
I gasped for breath, and, turning to my companions, perceived that they were paler than marble.
Page 80
I had good reason to congratulate myself upon having made this experiment; for he appeared much revived and invigorated, and, upon getting out, asked me, in a rational manner, why I had so served him.
Page 81
The sea was still smooth, with only a long swell from the northward, as on yesterday.
Page 92
We also now observed that the hulk lay more along than ever, so that we could not stand an instant without lashing ourselves.
Page 95
We afterward endeavoured to relieve our sufferings by mixing the wine with seawater; but this instantly brought about the most violent retchings, so that we never again attempted it.
Page 106
to partition out the whole area into small squares exactly equal in size.
Page 112
In latitude 71° 10', longitude 106° 54' W.
Page 113
Reynolds observes that, if Kreutzenstern had arrived where he did earlier in the season, he must have encountered ice--it was March when he reached the latitude specified.
Page 119
It proved to be a low rocky islet, of about a league in circumference, and altogether destitute of vegetation, if we except a species of prickly pear.
Page 123
The chief immediately ran up, and pushing the cook on one side rather roughly, commenced a half whine, half howl, strongly indicative of sympathy in what he considered the sufferings of the schooner, patting and smoothing the gash with his hand, and washing it from a bucket of seawater which stood by.
Page 124
We had now fine weather, but there was no telling how long it would last; and being already in the eighty-fourth parallel, with an open sea before us, a current setting strongly to the southward, and the wind fair, I could not listen with any patience to a proposition of stopping longer than was absolutely necessary for the health of the crew and the taking on board a proper supply of fuel and fresh provisions.
Page 137
The blackness of darkness which envelops the victim, the terrific oppression of lungs, the stifling fumes from the damp earth, unite with the ghastly considerations that we are beyond the remotest confines of hope, and that such is the allotted portion of _the dead_, to carry into the human heart a degree of appalling awe and horror not to be tolerated--never to be conceived.
Page 145
From absolute stupor they appeared to be, all at once, aroused to the highest pitch of excitement, and rushed wildly about, going to and from a certain point on the beach, with the strangest expressions of mingled horror, rage, and intense curiosity depicted on their countenances, and shouting, at the top of their voices, _Tekeli-li! Tekeli-li!_ Presently we saw a large body go off into the hills, whence they returned in a short time, carrying stakes of wood.