Valtameren salaisuus

By Edgar Allan Poe

Page 17

minun olevan ruumassa, ja Augustus
arveli sen pääsevän luokseni, jos hän pistäisi sen alas luukusta.
Hänen päähänsä pälkähti nyt lähettää kirjelippu koiran mukana. Se
päättyi näihin sanoihin: "olen töhrinyt tämän verellä -- henkesi
riippuu siitä, että pysyt piilossa".

Nämä hommat olivat tuskin päättyneet ja hän palannut vankilaan, kun
Dirk Peters tuli sinne hyvin juovuksissa, mutta mainiolla tuulella,
tuoden ystävälleni päivän muona-annoksen, ja vesikannun. Hän istui
vähän aikaa arkulla kopin ääressä ja puheli vapaasti perämiehestä ja
prikin asioista. Hänen käytöksensä oli perin oikullista, jopa
eriskummallista, ja kerran Augustus ihan säikähti. Viimein hän
kumminkin lähti kannelle ja mutisi tuovansa vangilleen hyvän
päivällisen huomenna. Päivän kuluessa kaksi harppuunimiestä astui
sisään kokki perässä, kaikki kolme äärimmilleen päihtyneinä. Hekään
eivät arkailleet puhua peittelemättä tuumistaan. Kävi ilmi, etteivät
he voineet sopia lopullisesta suunnasta muussa kuin siinä kohden että
oli hyökättävä Cap Verden saarilta purjehtivan laivan kimppuun, jota
he odottelivat joka hetki.

He menivät noin tunnin kuluttua eikä kukaan tullut kanssiin enää koko
päivänä. Augustus makasi hiljaa paikoillaan melkein yöhön asti. Sitten
hän päästi itsensä köysistä ja raudoista ja valmistautui yritykseensä.
Eräästä kopista löytyi pullo ja sen hän täytti vedellä Petersin
jättämästä kannusta, varustaen samalla taskuihinsa kylmiä perunoita.
Suureksi ilokseen hän vielä tapasi salalyhdyn, jossa oli pieni
talikynttilänpätkä jälellä. Sen hän saattoi sytyttää milloin vain
halusi, koska hänellä oli tikkulaatikko. Kun oli tullut ihan pimeä,
ryömi hän laipion reiästä, ensin varovaisuuden vuoksi aseteltuaan
makuuvaatteensa sillä tavoin, että näytti kuin joku olisi maannut
siinä huopien peitossa. Päästyään reiästä hän ripusti ison nutun
veitseensä, kuten edelliselläkin kerralla, aukon peitteeksi -- tämä
temppu oli helposti tehty, kun hän asetti laudan kappaleen paikoilleen
vasta jälestäpäin. Hän oli nyt isolla keskikannella ja rupesi
pujottelemaan kuten edelliselläkin kerralla yläkannen ja
traanitynnyrien välitse isolleluukulle. Sinne saavuttuaan hän sytytti
kynttilänpätkän ja laskeutui luukusta, hädintuskin päästen kömpimään
ruuman ahdetussa tavarajoukossa. Vain muutaman hetken täällä oltuaan
hän säikähti ruuman sietämätöntä löyhkää ja ummehtuneisuutta. Hän ei
uskonut mahdolliseksi, että minä olisin kestänyt näin kauan
vankeuttani niin tukahduttavassa ilmassa. Hän huusi minua kerran
toisensa perään, mutta minä en vastannut mitään ja hänen epäilyksensä
näyttivät siten saavan vahvistuksensa. Priki keikkui ankarasti ja se
synnytti sellaisen melskeen, ettei huolinut kuunnellakaan niin heikkoa
ääntä kuin hengitystäni tai kuorsaamistani. Hän avasi salalyhdyn ja
piti sitä mahdollisimman korkealla milloin vain saattoi, jotta minä,
jos olisin elossa, valon huomatessani tietäisin avun lähestyvän. Mutta
vieläkään ei minusta kuulunut hiiskaustakaan ja kuolemani otaksuminen
alkoi muuttua varmuudeksi. Hän päätti kuitenkin jos mahdollista
tunkeutua laatikolle omin silmin nähdäkseen aavistustensa toteutuneen.
Hän työntäytyi jonkun matkaa eteenpäin hädän ja tuskan vallassa,
kunnes hän vihdoin näki tien olevan kokonaan tukossa ja ettei
mitenkään voinut päästä etemmäksi samaan suuntaan. Tunteittensa
valtaamana hän heittäytyi epätoivoissaan romukasaan ja itki kuin
lapsi. Tällöinpä juuri hän kuuli pullon sälähtävän, kun viskasin sen
maahan. Onni tosiaankin oli, että se tapahtui --

Last Page Next Page

Text Comparison with Valtameren salaisuus

Page 1
1849.
Page 3
Olen sittemmin usein tutkistellut menettelyäni tässä tilaisuudessa ja tuntenut sekä mielipahaa että hämmästystä.
Page 4
Oli neljä hienoa päällystön hyttiä tilavine ja mukavine makuusijoineen.
Page 5
Luulenpa, ettet arvaa, kuinka kauan olet ollut täällä haudattuna -- vain kolme päivää --.
Page 7
Se syöksähti valtoinaan päälleni; mutta kuinka hämmästyinkään, kun se hiljaa vinkuen rupesi nuolemaan kasvojani ja käsiäni, osoittaen kaikin mahdollisin tavoin hellyyttään ja iloaan! Olin ällistynyt, aivankuin puusta pudonnut, mutta en ollut unohtanut newfoundlandilaisen koirani, "Tiikerini", omituista vinguntaa ja hänen kummallisia hyväilyjänsä.
Page 9
kärsivän janon tuskia niinkuin minunkin, ja luulin jo osanneeni oikeaan, kun mieleeni juolahti, että olin tarkastanut vain sen käpälät ja että sillä kenties oli haava jossain muualla ruumiissaan.
Page 13
Sidotut merimiehet laahattiin laivanportaille.
Page 16
Sitte hän käänsi ylös patjansa pään ja rupesi kynäveitsellään -- sillä roistot eivät olleet viitsineet tutkia hänen taskujaan -- kaikin voimin kovertamaan poikki välilankkua, mahdollisimman läheltä kopin lattiaa.
Page 20
Oli tosiaankin selvää, että teimmepä mitä hyvänsä, me emme saattaneet toimia kyllin ripeästi.
Page 26
Niin pian kuin sain taas henkäistyksi, huusin kovasti kumppanejani.
Page 30
Sittenkään emme saattaneet olla huutamatta kuolleilta apua! Niin, pitkään ja äänekkäästi me kerjäsimme hetken tuottamassa tuskassa, että nuo äänettömät.
Page 38
Kärsimme hirveää janoa koko päivän eikä mitään kylpemisen tilaisuutta ilmaantunut haikalain vuoksi, jotka eivät jättäneet meitä hetkeksikään.
Page 42
42° 20' länt.
Page 44
Astevaihtelu oli nyt hyvin mitätön.
Page 45
Päästyämme laivan kupeelle päällikkö osoitti äärimmäisen hämmästyksen ja ihastuksen merkkejä taputtaen käsiään, läimien lanteitaan ja rintaansa ja nauraen meluavasti.
Page 47
Too-wit itse jäi laivalle ja laskettuamme ankkurin hän kutsui meidät vieraisille sisämaassa olevaan kyläänsä.
Page 51
Kävimme nyt kaikki innolla työhön ja olimme pian villien suureksi hämmästykseksi kaataneet niin paljon puita kuin tarvitsimme sekä saaneet ne tuota pikaa valmiiksi rakennuspaikalle.
Page 56
Mutta sen sijaan he antoivat kanootti joukkueen tointua pakokauhustaan ja älytä, ettei mitään vahinkoa ollut tapahtunut, ja juoksivat vasemmalle puolelle vastaanottamaan lauttoja.
Page 63
Korkea vaaleanharmaa utuvuori oli näkyvissä eteläisellä taivaanrannalla, hulmahtaen aika-ajoin pitkinä juovina, milloin singahtaen idästä länteen, milloin lännestä itään, ja taas ilmaantuen tasaisena ja yhdenmuotoisena huippuna, -- sanalla sanoen vaihdellen kuin revontulten huimat roihut.
Page 65
_Maaliskuun 9 p:nä_.