Valtameren salaisuus

By Edgar Allan Poe

Page 11

päässyt ulos ovesta ja
sulkenut sen lujasti viholliseltani. Tässä kahakassa olin kuitenkin
pudottanut liikkiönpalasen ja näin nyt koko muonavarastoni huvenneen
neljänneskortteliin likööriä. Kun tämä ajatus vilahti päässäni,
jouduin sellaisen nurinkurisuuden valtaan, jonka luulisi vain lapselle
mahdolliseksi samanlaisissa oloissa -- nostin pullon huulilleni,
tyhjensin sen viimeiseen pisaraan ja paiskasin säpäleiksi lattiaan.
Tuskin oli sälähdyksen kaiku vaiennut, kun kuulin nimeäni lausuttavan
kiihkeällä, mutta hillityllä äänellä, joka kuului kanssin puolelta.
Tuo kaikki oli niin odottamatonta ja niin valtava oli äänen minussa
kuohuttama mielenliikutus, että maailma musteni silmissäni ja minä
kaaduin kuolemansairaana laatikon päähän, jaksamatta huutoon vastata.

Kaatuessani irtautui lihaveitsi housun kaulukseni alta ja putosi
kolisten lattiaan. Ei milloinkaan ollut sointuvinkaan sävel kuulunut
niin suloiselta korvissani. Mitä tuskaisimmalla levottomuudella
kuuntelin, minkä vaikutuksen kolina tekisi Augustukseen, sillä tiesin,
ettei nimeni lausuja voinut olla kukaan muu. Kaikki oli hetkisen
hiljaa. Vihdoin taas kuulin sanan "Arthur!" toistettuna matalalla
äänellä ja perin epäröiden. Elpynyt toivo irrotti heti kieleni kahleet
ja huusin nyt kohti kurkkuani:

-- _Augustus! Voi Augustus!_

-- Hiljaa! Jumalan tähden, ole hiljaa! vastasi hän mielenkuohusta
vapisevalla äänellä, tulen luoksesi heti, niin pian kuin vaan pääsen
kömpimään ruuman läpi.

Kauan aikaa kuulin hänen liikkuvan romujoukossa ja joka silmänräpäys
tuntui minusta vuosisadalta. Vihdoin tunsin hänen kätensä olallani ja
samalla hetkellä hän pani vesipullon huulilleni. Vain ne, jotka ovat
äkkiä pelastuneet kuoleman kynsistä tai kokeneet sietämättömiä janoa
tuskia yhtä tukalissa oloissa kuin minä synkässä vankilassani, voivat
käsittää mitä sanomatonta nautintoa yksi ainoa pitkä siemaus tätä
runsainta luonnonherkkua minulle tuotti.

Kun jonkun verran olin tyydyttänyt janoani, veti Augustus taskustaan
kolme neljä kylmää keitettyä perunaa, jotka ahmin suuhuni. Hänellä oli
muassaan salalyhty ja herttaiset valonsäteet tuottivat minulle melkein
yhtä suurta virkistystä kuin ruoka ja juoma. Mutta minä odotin
kärsimättömästi kuullakseni syyn hänen pitkälliseen viipymiseensä ja
hän rupesi kertomaan, mitä laivassa oli tapahtunut minun vankina
ollessani.




IV.

Kapina laivalla. -- Kapteenin ja hänelle uskollisten tuho. --
Augustuksen pelastus.


Priki lähti purjehtimaan, kuten olin otaksunut, puolisen tuntia sen
jälkeen kuin hän oli tuonut kellon. Se tapahtui kesäkuun
kahdentenakymmenentenä päivänä. Muistettaneen, että olin silloin ollut
ruumassa kolme päivää ja näinä päivinä oli laivassa alituinen touhu ja
häärinä ja yhtä mittaa juoksenneltiin edestakaisin varsinkin
kajuutassa ja hyteissä, niin ettei hän ollut päässyt pistäytymään
luonani ilmaisematta luukun salaisuutta. Kun hän sitten vihdoinkin
tuli, olin minä vakuuttanut hänelle voivani mitä parhaimmin ja sen
vuoksi hän ei parina seuraavanakaan päivänä juuri ollut huolissaan
minusta -- kuitenkin hän yhä vartoi tilaisuutta päästäkseen alas
ruumaan. Vasta _neljäntenä päivänä_ se hänelle onnistui. Monta kertaa
hän tällä välin oli aikonut kertoa isälleen uhkayrityksestämme ja
pyytää päästämään minut heti ruumasta, mutta olimme vielä Nantucketin
ulottuvilla ja muutamista sanoista päättäen, jotka Barnard oli tullut
lausuneeksi, ei ollut ollenkaan varmaa, ettei hän heti kääntyisi
takaisin, kuullessaan minun olevan laivassa. Sitäpaitsi Augustus asiaa
ajateltuaan ei arvannut minulla olevan mitään puutetta ja etten minä
siinä

Last Page Next Page

Text Comparison with The Narrative of Arthur Gordon Pym of Nantucket Comprising the details of a mutiny and atrocious butchery on board the American brig Grampus, on her way to the South Seas, in the month of June, 1827.

Page 2
A.
Page 4
"By-and-by," said he at length--"time enough--home by-and-by.
Page 14
It was nearly four feet.
Page 38
As he was thinking on this subject, the idea came all at once into his head that it might be possible to communicate with me by the way of the main hold.
Page 46
If this, however, has not been strictly attended to, in the first of these heavy lurches the whole of the cargo tumbles over to the side of the vessel which lies upon the water, and, being thus prevented from regaining her equilibrium, as she would otherwise necessarily do, she is certain to fill in a few seconds and go down.
Page 51
_ The gale lasted all this day, blowing in heavy squalls, accompanied with rain.
Page 54
The very fact of there being a watch on deck at all was sufficient proof that he was upon the alert--it not being usual, except in vessels where discipline is most rigidly enforced, to station a watch on deck when a vessel is lying to in a gale of wind.
Page 56
Some vessels will lie to under no sail whatever, but such are not to be trusted at sea.
Page 57
The fate of this villain, however, was speedily and silently decided; for Peters, approaching him in a careless manner, as if about to address him, seized him by the throat, and, before.
Page 59
It was necessary, however, to act with decision, and Peters and myself went upon deck.
Page 64
As the brig gave a tremendous lee-lurch, the word was given to cut away the weather-lanyards, which being done, the whole mass of wood and rigging plunged into the sea, clear of the brig, and without doing any material injury.
Page 68
We exhorted him to bear his sufferings with fortitude, and promised to seize the first opportunity which should offer itself to relieve him.
Page 84
Finding that he was not to be moved by anything I could say in a mild tone, I now assumed a different demeanour, and told him that he must be aware I had suffered less than any of us from our calamities; that my health and strength, consequently, were at that moment far better than his own, or than that either of Peters or Augustus; in short, that I was in a condition to have my own way by force if I found it necessary; and that, if he attempted in any manner to acquaint the others with his bloody and cannibal designs,.
Page 86
At last, after wasting a long time in this imbecile conduct, I was recalled to my senses by the voice of Parker, who urged me to relieve them at once from the terrible anxiety they were enduring.
Page 89
Peters and Augustus, not being able to restrain their appetite, swallowed theirs upon the instant; but I was more cautious, and ate but a small portion of mine, dreading the thirst which I knew would ensue.
Page 96
We passed a sleepless night, both on this account and through dread of the sharks.
Page 113
the southern horizon.
Page 115
overruling considerations obliged him to retreat, he could have penetrated, if not to the pole itself, at least to the eighty-fifth parallel.
Page 121
The _teeth_ were of the same brilliant scarlet as the claws.
Page 129
were never disclosed.