Valtameren salaisuus

By Edgar Allan Poe

Page 10

en kestäisi. Vankeuteni ensi aikoina olin
ahkeraan maistellut liköörejä, joita Augustus oli minulle varustanut,
mutta ne kiihottivat vain kuumetta vähääkään sammuttamatta janoani.
Minulla oli nyt vain neljänneskorttelin verran jälellä väkevää
persikkalikööriä, jota vatsani ei sietänyt. Makkarat oli syöty
loppuun; liikkiöstä oli jälellä vain pieni nahanpala ja kaikki korput,
paitsi muutamia tähteitä, oli koira syönyt. Kovaksi onnekseni
päänkipuni vielä hetki hetkeltä paheni ja sen mukana se hourailu, joka
enemmän tai vähemmän oli vaivannut minua siitä asti kun ensiksi
nukahdin. Muutamia tunteja sitten olin suurella vaivalla voinut
hengittää ja nyt joka yrityksellä rintani kohosi vain tuskallisesti
nytkähdellen.

Mutta oli vielä toinenkin levottomuuden syy, jopa sellainen, jonka
synnyttämä raateleva kauhu oli pannut minut ponnistautumaan vapaaksi
horroksistani. Se johtui koiran eleistä.

Ensiksi huomasin siinä muutoksen, kun hieroin fosforia paperiin.
Hieroessani se sysäsi kuonollaan kättäni hieman muristen, mutta olin
silloin liian kiihdyksissä pannakseni siihen huomiota. Pian sen
jälkeen heittäydyin, kuten muistettaneen, patjalle ja vaivuin
jonkunlaiseen horrostilaan. Tuokion kuluttua kuulin omituisen sähinän
ihan korvani juuresta ja huomasin koiran läähättävän ja puhisevan
näköjään täydessä raivossa, silmäterät hurjasti välähdellen pimeässä.
Puhelin sille, jolloin se vastasi hiljaa muristen ja sitten vaikeni.
Heti sen jälkeen vaivuin horroksiini, josta heräsin taas samalla
tavalla. Tämä uudistui kolme tai neljä kertaa, kunnes koiran
käyttäytyminen lopulta niin säikähdytti minut, että kokonaan heräsin.
Se makasi nyt ihan laatikon ovella pelottavasti, vaikka ikäänkuin
hillitysti muristen, ja kiristeli hampaitaan kuin kovan kouristuksen
vallassa. En epäillyt rahtuakaan, että veden puute tai ruuman
ummehtunut ilma oli tehnyt sen hulluksi, ja olin ymmällä, mihin
varokeinoihin nyt ryhtyisin. En sietänyt ajatellakaan sen tappamista,
mutta se näytti kuitenkin aivan välttämättömältä oman turvallisuuteni
vuoksi. Näin selvästi, kuinka se tuijotti minuun silmissään mitä
verenhimoisin ilme ja odotin joka hetki sen hyökkäävän kimppuuni.
Vihdoin en enää voinut kestää kauempaa kamalaa asemaani, vaan päätin
hinnasta mistä hyvänsä rynnistää laatikosta ja panna koiran päiviltä,
ellen siitä muuten suoriutuisi. Päästäkseni laatikosta minun oli
mentävä aivan sen yli ja se näkyi jo arvaavan aikeeni ja nousi
etujaloilleen -- kuten huomasin silmien kohoamisesta -- paljastaen
koko valkean hammasrivinsä, jonka saattoi helposti erottaa. Otin
liikkiön tähteen ja likööripullon ja varasin ne lähelleni samoin kuin
suuren lihaveitsen, jonka Augustus oli minulle jättänyt -- sitten
käärin kaavun mahdollisimman tiiviisti ympärilleni ja yritin laatikon
suuta kohti. Tuskin olin liikahtanut, kun koira hyökkäsi kovasti
muristen kohti kurkkuani. Se törmäsi koko painollaan oikeaan
olkapäähäni ja minä tuperruin vasemmalle, raivokkaan eläimen vieriessä
ihan ylitseni. Olin vaipunut polvilleni pää vilttien peitossa. Ne
suojelivat minua toiselta hurjalta hyökkäykseltä; tunsin teräväin
hampaiden voimakkaasti puristavan kaulaani kiedottua villavaatetta --
onneksi toki voimatta tunkea kaikkien laskosten läpi. Olin nyt koiran
alla ja hetken kuluttua olisin kokonaan sen vallassa. Epätoivo antoi
minulle voimia ja minä nousin rohkeasti pystyyn ja ravistin koiran
kimpustani. Heitin nyt mukaan raahaamani peitteet sen päälle ja
ennenkuin se kerkesi niistä selviytyä, olin

Last Page Next Page

Text Comparison with Selections from Poe

Page 4
Clemm, who did not come at once, he wrote with pathetic enthusiasm of the generous meals served at their boarding house.
Page 6
He was taken to a hospital unconscious, lingered several days in the delirium of a violent brain fever, and in the early dawn of Sunday, October 7, breathed his last.
Page 14
This type of story is clearly enough the original of those of Jules Verne and similar writers.
Page 29
Accurséd ground! Henceforth I hold thy flower-enamelled shore, O hyacinthine isle! O purple Zante! "Isola d'oro! Fior di Levante!" BRIDAL BALLAD The ring is on my hand, And the wreath is on my brow; Satins and jewels grand Are all at my command, And I am happy now.
Page 38
These were days when my heart was volcanic As the scoriac rivers that roll, As the lavas that restlessly roll 15 Their sulphurous currents down Yaanek In the ultimate climes of the pole, That groan as they roll down Mount Yaanek In the realms of the boreal pole.
Page 43
Do not forget The trivialest point, or you may lose your labor: And yet there is in this no Gordian knot 10 Which one might not undo without a sabre, If one could merely comprehend the plot.
Page 50
20 The angels, not half so happy in heaven, Went envying her and me; Yes! that was the reason (as all men know, In this kingdom by the sea) That the wind came out of the cloud by night, 25 Chilling and killing my Annabel Lee.
Page 56
It was, he said, a constitutional and a family evil, and one for which he despaired to find a remedy--a mere nervous affection, he immediately added, which would undoubtedly soon pass off.
Page 61
The brother had been led to his resolution (so he told me) by consideration of the unusual character of the malady of the deceased, of certain obtrusive and eager inquiries on the part of her medical men, and of the remote and exposed situation of the burial-ground of the family.
Page 62
no means an unnatural, precaution.
Page 67
Bending closely over him, I at length drank in the hideous import of his words.
Page 89
" "So it is sometimes termed," said he.
Page 97
They blind, deafen, and strangle you, and take away all power of action or reflection.
Page 107
He bore aloft a drawn dagger, and had approached, in rapid impetuosity, to within three or four feet of the retreating figure, when the latter, having attained the extremity of the velvet apartment, turned suddenly and confronted his pursuer.
Page 109
A fine fire was blazing upon the hearth.
Page 111
At length he arose, took a candle from the table, and proceeded to seat himself upon a sea-chest in the farthest corner of the room.
Page 115
"This bug is to make my fortune," he continued, with a triumphant smile, "to reinstate me in my family possessions.
Page 127
I arose at once, and, putting the parchment securely away, dismissed all farther reflection until I should be alone.
Page 165
It is not clear whether the word is used here as a descriptive adjective or as the name of the monarch.
Page 166
61.