Valtameren salaisuus

By Edgar Allan Poe

Page 1

suuren aikakauskirjan päätoimittaja, ja hänen maineensa alkoi
levitä laajalle. Mutta sitten tuli taas onnettomuus. Hänen vaimonsa
sairastui pitkälliseen tautiin, josta epätoivoisena Poe rupesi elämään
epäsäännöllisesti. Hän joi ja oli ajoittaisin tylsänä, ellei
suorastaan mielisairaanakin. Tällaista köyhyyttä ja kurjuutta jatkui
vuosikausia, kunnes hän 1845 muuttaa New-Yorkiin, päästen vihdoin
siellä taas työkuntoon ja julkaisten m.m. kuuluisan runonsa "Korppi"
("The Raven"). 1846 kuoli hänen vaimonsa. Sen jälkeen oli Poen elämä
taas säännötöntä etsimistä ja yrittämistä. Matkallaan etelävaltioihin
1849 meni hän Richmondissa kihloihin erään varakkaan naisen kanssa,
mutta onnettomuudekseen täytyi hänen lähteä kesken kihlaus-aikaa
matkalle New-Yorkiin. Baltimoreen hän saapui lokak. 3 p. jatkaakseen
siitä matkaa Philadelphiaan. Mutta tällä välin joutui hän väkijuomain
himonsa uhriksi ja hyvin epäilyttävään seuraan. Oli kongressin vaalit,
ja puolue-agitaattorit, runoilijaa tuntematta, juottivat hänet
päihdyksiin kulettaen häntä äänestämässä vaalipaikasta toiseen.
Käytettyään häntä tarpeekseen jättivät he hänet kadulle. Vähissä
hengin vietiin hänet sairaalaan, jossa hän kuoli lokakuun 7 p. 1849.

Tällainen on järisyttävässä synkkyydessään tämän onnettoman runoilijan
elämä, joka ei tarjoa juuri mitään muuta valoisaa kuin hänen
tuotantonsa. Siitä välähtää ilmoille neron salama ja hämmästyttävä
lahjakkuus, joka on tehnyt hänen nimensä kuolemattomaksi.

Avain hänen merkillisen tuotantonsa ymmärtämiseen on hänen
irlantilaisessa sukuperässään. Hänessä virtaava kelttiläinen veri,
joka on soluiltaan puoleksi mystiikkaa ja taikauskoa, saa hänet
mielikuvituksessaan aina rinnastamaan todellisuuden ja ihmeen.
Merkilliseen asiallisen ja mahdollisen vaistoon, joka on tehnyt
hänestä m.m. uudenaikaisen salapoliisi-romaanin isän, yhtyy
ihmeellinen romantiikka, joka huomaamatta vangitsee lukijan
mielikuvituksen ja vie hänet mukanaan omituisten, eriskummallisten
kuvittelujen maailmaan. Hän on, voisi sanoa, tuotannossaan
hypnotisoija, joka vähitellen, mustain iriläisten silmäinsä
alituisella tuijotuksella, pakottaa meidät kohdistamaan huomiomme
yhteen ainoaan seikkaan; sitä me kiinnymme yhä lähemmin seuraamaan, se
tulee meille yhä tärkeämmäksi, se elää omaa mystillistä elämäänsä,
jonka tuntemiseen meitä lopuksi vetää hurja ja hillitön uteliaisuus.

Erittäinkin on Poella aina ollut erikoinen taipumus, tietenkin
omainkin sielullisten kokemustensa vuoksi, eritellä, tutkia ja
kaunokirjallisesti esittää inhimillisen sielunelämän kauhutiloja ja
kamalia, epänormaaleja näkyjä. Niissä kohoaa hänen kuvauskykynsä
todellisuustuntoisuuteen, joka on omiaan herättämään lukijan sielussa
samallaisen vastakaikuisen kauhutunnelman. Tässä tuli hänen
todellisuusvaistonsa suureksi avuksi. Sen ohjaamana hän pystyy
esittämään kuviteltujakin asioita sellaisella kauhistuttavalla
realismilla, että se ei ole juuri vertaistaan löytänyt. Kun hän nyt
sovittaa nämä molemmat kykynsä amerikalaisten ja englantilaisten niin
suosimaan seikkailukertomukseen, meriromaaniin sellaiseen kuin on tämä
esillä oleva ("The Narrative of Arthur Gordon Pym"), niin voi
ymmärtää, että hän on siinä luonut jotakin aivan erikoista. [Teos
julkaistiin ensin "makasiinissa" _"The Southern Literary Messenger"_,
ja kirjana ensi kerran 1837.]

Runoudessaankin Poe osoittaa samaa perusluonnetta. Jo paljas kieli soi
hänen korvassaan omaa salaperäistä soittoaan, niin että hän usein
onnistuu sovittamaan kielen soinnut musikaalisesti vastaamaan aiheen
laatua ja antamaa mielikuvaa, -- muuten seikka, joka tekee niiden
kääntämisen toiselle kielelle harvinaisen vaikeaksi. Myös kohoaa hän
runoudessaan vaikuttavaan tunnelman ja aatteen syvyyteen, joka on
runoilijanakin hankkinut hänelle unohtumattoman maineen.

Suomessa ei Poe ole mikään tuntematon kirjailija, vaan on

Last Page Next Page

Text Comparison with Histoires extraordinaires

Page 3
de place pour les choses qui ne sont pas de la terre.
Page 54
Quant au cas où il serait sur la personne même du ministre, nous le considérons comme tout à fait hors de question.
Page 68
En arrivant à la hutte, je frappai selon mon habitude, et, ne recevant pas de réponse, je cherchai la clef où je savais qu'elle était cachée, j'ouvris la porte et j'entrai.
Page 73
Je crois vraiment que ma mauvaise mine m'a seule sauvé de la bastonnade.
Page 104
De la même façon, l'angle formé par la corde avec l'axe vertical de la machine indique la vitesse.
Page 114
Il est de notoriété parmi la plupart de mes concitoyens que j'ai occupé, quatre ans durant, la petite maison de briques placée à l'entrée de la ruelle dite _Sauerkraut_, et que j'y demeurais encore au moment de ma disparition.
Page 119
Naturellement ils interprétèrent ces beaux discours comme ils voulurent, s'imaginant sans doute que de toute manière j'allais me rendre maître d'une immense quantité d'argent comptant; et, pourvu que je leur payasse ma dette, et un petit brin en plus, en considération de leurs services, j'ose affirmer qu'ils s'inquiétaient fort peu de ce qui pouvait advenir de mon âme ou de ma carcasse.
Page 130
Je m'aperçus alors que mes sens allaient bientôt m'abandonner tout à fait, et j'avais déjà empoigné une des cordes de la soupape, quand le souvenir du mauvais tour que j'avais joué aux trois créanciers et la crainte des conséquences qui pouvaient m'accueillir à mon retour m'effrayèrent et m'arrêtèrent pour le moment.
Page 132
Enfin, il réussit à rattraper sa première position sur le bord du panier; mais à peine s'y était-il posé qu'il pencha sa tête sur sa gorge et tomba mort au fond de la nacelle.
Page 142
--J'ai remarqué une sensible diminution dans le diamètre apparent de la terre, sans parler d'une altération positive dans sa couleur et son aspect général.
Page 155
Ce n'était plus qu'une roue pâle et couleur d'argent, quand il se précipita dans l'insondable Océan.
Page 156
Le choc de la masse précipitée le frappa conséquemment dans cette partie de la charpente qui était déjà sous l'eau, et eut pour résultat inévitable de me lancer dans le gréement de l'étranger.
Page 169
Quand je sentis que je ne pouvais pas rester ainsi plus longtemps sans être suffoqué, je me dressai sur mes genoux, tenant toujours bon avec mes mains, et je dégageai ma tête.
Page 171
Nous avions le tourbillon à tribord, et à bâbord se dressait le vaste Océan que nous venions de quitter.
Page 203
Ces livres, pour des raisons que je ne pouvais concevoir, faisaient son étude constante et favorite;--et si avec le temps ils devinrent aussi la mienne, il ne faut attribuer cela qu'à la simple mais très-efficace influence de l'habitude et de l'exemple.
Page 213
Ces vers, les voici: _Voyez! c'est nuit de gala_ _Depuis ces dernières années désolées!_ _Une multitude d'anges, ailés, ornés_ _De voiles, et noyés dans les larmes,_ _Est assise dans un théâtre, pour voir_ _Un drame d'espérance et de craintes,_ _Pendant que l'orchestre soupire par intervalles_ _La musique des sphères.
Page 232
Ses compatriotes le trouvent à peine Américain, et cependant il n'est pas Anglais.
Page 258
Dans Edgar Poe, point de pleurnicheries énervantes; mais partout, mais sans cesse l'infatigable ardeur vers l'idéal.
Page 260
Comme le brick tournait et allait nous passer sous le vent, l'oiseau avec une apparente difficulté, retira sa tête rouge, et, après nous avoir regardés un moment comme s'il était stupéfié, se détacha paresseusement du corps sur lequel il festinait, puis il prit directement son vol au-dessus de notre pont, et plana quelque temps avec un morceau de la substance coagulée et quasi vivante dans son bec.
Page 262
S'imagine-t-on quel tourment douloureux ce fut pour un poëte toujours fier et discret d'avoir à une si bienveillante prévenance à répondre en ces termes: «Votre aimable invitation à dîner aujourd'hui m'a causé la plus vive blessure.