The Works of Edgar Allan Poe — Volume 3

By Edgar Allan Poe

Page 76

cathead. On his back, from which a portion of the shirt
had been torn, leaving it bare, there sat a huge sea-gull, busily
gorging itself with the horrible flesh, its bill and talons deep buried,
and its white plumage spattered all over with blood. As the brig moved
farther round so as to bring us close in view, the bird, with much
apparent difficulty, drew out its crimsoned head, and, after eyeing us
for a moment as if stupefied, arose lazily from the body upon which it
had been feasting, and, flying directly above our deck, hovered there
a while with a portion of clotted and liver-like substance in its beak.
The horrid morsel dropped at length with a sullen splash immediately
at the feet of Parker. May God forgive me, but now, for the first time,
there flashed through my mind a thought, a thought which I will not
mention, and I felt myself making a step toward the ensanguined spot.
I looked upward, and the eyes of Augustus met my own with a degree of
intense and eager meaning which immediately brought me to my senses. I
sprang forward quickly, and, with a deep shudder, threw the frightful
thing into the sea.

The body from which it had been taken, resting as it did upon the rope,
had been easily swayed to and fro by the exertions of the carnivorous
bird, and it was this motion which had at first impressed us with the
belief of its being alive. As the gull relieved it of its weight,
it swung round and fell partially over, so that the face was fully
discovered. Never, surely, was any object so terribly full of awe! The
eyes were gone, and the whole flesh around the mouth, leaving the teeth
utterly naked. This, then, was the smile which had cheered us on to
hope! this the--but I forbear. The brig, as I have already told, passed
under our stern, and made its way slowly but steadily to leeward. With
her and with her terrible crew went all our gay visions of deliverance
and joy. Deliberately as she went by, we might possibly have found means
of boarding her, had not our sudden disappointment and the appalling
nature of the discovery which accompanied it laid entirely prostrate
every active faculty of mind and body. We had seen and felt, but
we could neither think nor act, until, alas! too late. How much our
intellects had been weakened by this incident may be estimated by the
fact, that when the vessel had proceeded so far that we could perceive
no

Last Page Next Page

Text Comparison with Valtameren salaisuus

Page 2
-- Miksi Augustus ei tule minua auttamaan.
Page 3
Tietäkää huutia, lurjus, kun sanotte minun uutta päällystakkiani likaiseksi.
Page 9
Mutta kun hädissäni koetin lukea kaikki yhtaikaa, kerkesinkin vain seitsemän viimeistä sanaa, jotka kuuluivat: -- "_verellä -- henkesi riippuu siitä, että pysyt piilossa_!" Jos olisin saanut selvän lipun koko sisällyksestä, täysin ymmärtänyt sen varotuksen, jonka ystäväni näin oli koettanut minulle lähettää, -- vaikka se olisi kertonut sanoin kuvaamattomasta turmiosta, niin se ei sittenkään olisi, siitä olen varma, synnyttänyt minussa nimeksikään sitä raatelevaa ja samalla epämääräistä kauhua, jonka näin saamani katkonainen varotus minussa herätti.
Page 12
Konnat nousivat nyt kannelle ja veivät ystäväni mukanaan ensin sidottuaan hänen kätensä selän taa.
Page 13
Hänen isänsä oli luullakseni turkistenkauppias tai ainakin jossain tekemisissä intiaanien kauppapaikkain kanssa Lewis-joen varrella.
Page 15
V.
Page 23
Kokki nousi patjaltaan lähteäkseen meitä hakemaan, kun pelottava kallistus, jonka luulin katkovan mastot, viskasi hänet päistikkaa vasemman puolen ovea vasten, murtaen sen auki ja saaden aikaan paljon hämminkiä.
Page 25
Näihin asti olimme toki saattaneet toivoa pelastuvamme isolla veneellämme, jota hyökylaineet eivät olleet vioittaneet.
Page 31
Hänen kätensä kurottuivat kaiteiden yli ja kämmenet olivat ulospäin.
Page 32
Tähän Parker tarjoutui heti pyytämättä; mutta tehtyään kolme hukkaan mennyttä ponnistusta hän huomasi, ettei päässyt edes oven lähelle.
Page 33
Se kalvava nälkä, jota nyt kärsin, oli miltei sietämätön ja tunsin voivani tehdä mitä hyvänsä sen tyydyttämiseksi.
Page 35
Vain äärimmäisellä vastenmielisyydellä kerron siitä hirvittävästä näytelmästä, joka nyt seurasi, jonka vähäpätöisimpiäkään yksityiskohtia myöhemmät tapaukset eivät rahtuakaan ole haihduttaneet muististani ja jonka julma muisto vastedeskin on katkeroittava elämäni joka hetken.
Page 42
Tänä aamuna.
Page 43
Tultuamme jäälautalle näimme, että sillä purjehti jättimäinen jääkarhunrotuinen, mutta verrattomasti kookkaampi eläin.
Page 44
Paitsi tätä keulavannasta vai mikähän lie ollut, emme löytäneet merkkiäkään siitä, että mikään elävä olento olisi milloinkaan ollut täällä ennen meitä.
Page 47
Ensimäiselle polun poikki juoksevalle purolle Too-wit seuralaisineen pysähtyi juomaan.
Page 48
Toiset olivat karsimattomista puunoksista, joissa kuihtuneet lehdet vielä lepattivat, ja ne kallistuivat neljänkymmenenviiden asteen kulmana savivallia vasten, joka oli säännöttömästi kasattu viiden tai kuuden jalan korkuiseksi läjäksi.
Page 52
Kun nyt ajattelen suunnatonta tyhmyyttämme, kummastuttaa minua enin se, että milloinkaan missään olosuhteissa uskalsimme niin kokonaan heittäytyä tuntemattomain villien valtaan, että sallimme niiden marssia edessämme ja takanamme rotkossa.
Page 59
niin pitkälle kuin nenäliinat ylettyivät.
Page 61
Pelastuksemme riippui parhaimmassakin tapauksessa hiuskarvasta, mutta muutakaan toivoa.