The Works of Edgar Allan Poe — Volume 3

By Edgar Allan Poe

Page 73

the least difficulty in wrenching it off.
Having fastened this securely to one of his ankles, Peters now made his
fourth descent into the cabin, and this time succeeded in making his way
to the door of the steward’s room. To his inexpressible grief, however,
he found it locked, and was obliged to return without effecting an
entrance, as, with the greatest exertion, he could remain under water
not more, at the utmost extent, than a single minute. Our affairs now
looked gloomy indeed, and neither Augustus nor myself could refrain from
bursting into tears, as we thought of the host of difficulties which
encompassed us, and the slight probability which existed of our finally
making an escape. But this weakness was not of long duration. Throwing
ourselves on our knees to God, we implored His aid in the many dangers
which beset us; and arose with renewed hope and vigor to think what
could yet be done by mortal means toward accomplishing our deliverance.




CHAPTER 10

SHORTLY afterward an incident occurred which I am induced to look upon
as more intensely productive of emotion, as far more replete with the
extremes first of delight and then of horror, than even any of the
thousand chances which afterward befell me in nine long years, crowded
with events of the most startling and, in many cases, of the most
unconceived and unconceivable character. We were lying on the deck near
the companion-way, and debating the possibility of yet making our way
into the storeroom, when, looking toward Augustus, who lay fronting
myself, I perceived that he had become all at once deadly pale, and that
his lips were quivering in the most singular and unaccountable manner.
Greatly alarmed, I spoke to him, but he made me no reply, and I was
beginning to think that he was suddenly taken ill, when I took notice
of his eyes, which were glaring apparently at some object behind me. I
turned my head, and shall never forget the ecstatic joy which thrilled
through every particle of my frame, when I perceived a large brig
bearing down upon us, and not more than a couple of miles off. I sprung
to my feet as if a musket bullet had suddenly struck me to the heart;
and, stretching out my arms in the direction of the vessel, stood in
this manner, motionless, and unable to articulate a syllable. Peters
and Parker were equally affected, although in different ways. The former
danced about the deck like a madman, uttering the most extravagant
rhodomontades, intermingled with howls and imprecations, while the
latter burst into tears,

Last Page Next Page

Text Comparison with Valtameren salaisuus

Page 0
Vanhemmat olivat hyvin köyhiä ja kuolivat aikaisin.
Page 3
Menin kuitenkin suoraapäätä Augustuksen luo, joka odotteli minua erään kadun kulmassa.
Page 5
Tämän hän sanoi ulottuvan piilopaikastani kaikkien mutkien kautta naulaan, joka oli ruuman kannessa, aivan hyttiin johtavan luukun alapuolella.
Page 10
Näin selvästi, kuinka se tuijotti minuun silmissään mitä verenhimoisin ilme ja odotin joka hetki sen hyökkäävän kimppuuni.
Page 13
Muutamien kapinoitsijain mieltä väkijuomat näyttivät lauhduttaneen, sillä monet kuuluivat vaativan vangittujen päästämistä kokonaan vapaaksi ehdolla, että he yhtyisivät kapinoitsijoihin ja jakaisivat heidän kanssaan voiton.
Page 15
Hän päätti nyt ilmoittaa ensimäisille kanssiin tulijoille minun asemastani, arvellen minulle paremmaksi joutua kapinoitsijain armoille kuin menehtyä janoon ruumassa, sillä jo kymmenen päivää olin ollut vankina ja ruukussani oli vettä vain neljäksi.
Page 17
Viimein hän kumminkin lähti kannelle ja mutisi tuovansa vangilleen hyvän päivällisen huomenna.
Page 24
Näin me paljoa lyhyemmässä ajassa kuin mitä minulta on mennyt tämän kertomiseen, pääsimme prikin herroiksi.
Page 27
Se koski meihin kipeästi, koska oli turhaa ajatellakaan hänen auttamistaan niin kauan kuin meri yhä vain hyrski ylitsemme.
Page 28
Noin puolen tunnin kuluttua hän tuli tuntoihinsa, vaikka hän vasta seuraavana aamuna ilmaisi meidät tuntevansa ja kykeni puhumaan.
Page 30
Kerron nämä seikat ja asianhaarat juurtajaksain ja kerron ne -- se ymmärrettäköön -- aivan niinkuin _me ne näimme_.
Page 40
_Jane Guy'ssä_ meitä kohdeltiin niin ystävällisesti kuin hädänalaisessa tilassamme suinkin saatoimme toivoa.
Page 41
1822 ja kapteeni Morrel amerikalaisella _Wasp_-kuunarilla, molemmat samoilla tuloksilla kuin mekin.
Page 43
Sitten palasimme riemusaatossa kuunarille hinaten voitonmerkkiä perässämme.
Page 51
He olivat kaikki käyttäytyneet perin säädyllisesti, avustaneet meitä uuraasti työssämme, tarjonneet meille tavaroitaan tuontuostakin maksutta eivätkä milloinkaan olleet mitään näpistelleet, vaikka heidän ylenpalttisista ilonpurkauksistaan lahjoja saadessaan selvästi näkyi, kuinka suuressa arvossa.
Page 55
Puolustautuivatpa nuo laivaan jääneet kuusi miestä kuinka tarmokkaasti tahansa, he eivät riittäisi hoitamaan tykkejä eivätkä muutenkaan kestäisi niin epätasaista taistelua.
Page 57
Kaikkein ensiksi tuli ankara sysäys, jonka tunsimme selvään piilopaikkaamme asti, ikäänkuin olisimme saaneet lievän sähkötärähdyksen, mutta mitään näkyviä räjähdyksen merkkejä ei seurannut.
Page 59
Sain hänet lopulta uskomaan erehtyneensä osottamalla onkalon lattiaa, mistä jauheen seasta poimimme pala palalta useita suuria merkeliliuskoja.
Page 63
Meren lämpömäärä tuntui hetki hetkeltä lisääntyvän ja selvä muutos oli havaittavana sen värissä.
Page 66
Tällaiset päätelmät avaavat laajoja aloja mietiskelylle ja mieltä jännittäville arvailuille.