The Works of Edgar Allan Poe — Volume 3

By Edgar Allan Poe

Page 28

of these two purposes in the last
emergency, had given me courage (which I should not otherwise have had)
to endure the evils of my situation. The few words I had been able to
read, however, had cut me off from these final resources, and I now, for
the first time, felt all the misery of my fate. In a paroxysm of despair
I threw myself again upon the mattress, where, for about the period of
a day and night, I lay in a kind of stupor, relieved only by momentary
intervals of reason and recollection.

At length I once more arose, and busied myself in reflection upon the
horrors which encompassed me. For another twenty-four hours it was
barely possible that I might exist without water--for a longer time I
could not do so. During the first portion of my imprisonment I had made
free use of the cordials with which Augustus had supplied me, but they
only served to excite fever, without in the least degree assuaging
thirst. I had now only about a gill left, and this was of a species of
strong peach liqueur at which my stomach revolted. The sausages were
entirely consumed; of the ham nothing remained but a small piece of the
skin; and all the biscuit, except a few fragments of one, had been eaten
by Tiger. To add to my troubles, I found that my headache was increasing
momentarily, and with it the species of delirium which had distressed me
more or less since my first falling asleep. For some hours past it had
been with the greatest difficulty I could breathe at all, and now each
attempt at so doing was attended with the most depressing spasmodic
action of the chest. But there was still another and very different
source of disquietude, and one, indeed, whose harassing terrors had
been the chief means of arousing me to exertion from my stupor on the
mattress. It arose from the demeanor of the dog.

I first observed an alteration in his conduct while rubbing in the
phosphorus on the paper in my last attempt. As I rubbed, he ran his nose
against my hand with a slight snarl; but I was too greatly excited at
the time to pay much attention to the circumstance. Soon afterward,
it will be remembered, I threw myself on the mattress, and fell into
a species of lethargy. Presently I became aware of a singular hissing
sound close at my ears, and discovered it to proceed from Tiger, who was
panting and wheezing in a state of the greatest apparent excitement,

Last Page Next Page

Text Comparison with Valtameren salaisuus

Page 0
Taas julkaisee hän runokokoelman, mutta saavuttamatta menestystä.
Page 1
Suomessa ei Poe ole mikään tuntematon kirjailija, vaan on.
Page 5
Kun olen mennyt ja sulkenut luukun, niin pujottele nuoraa myöten naulalle asti.
Page 13
Miespoloinen kaatui kannelle ääntä päästämättä ja musta kokki nosti hänet syliinsä kuin lapsen ja viskasi tyynesti mereen.
Page 17
Päästyään reiästä hän ripusti ison nutun veitseensä, kuten edelliselläkin kerralla, aukon peitteeksi -- tämä temppu oli helposti tehty, kun hän asetti laudan kappaleen paikoilleen vasta jälestäpäin.
Page 21
Onnellinen sattuma toi vihdoin mieleeni, että käyttäisimme hyväksemme perämiehen taikauskoista pelkoa ja pahaa omaatuntoa.
Page 23
Nyt asettausin niin vakavaan asentoon kuin suinkin saatoin nähdäkseni kaikki mitä sisällä tapahtui ja koin terästää itseäni rohkeasti astumaan kapinoitsijain joukkoon, kun vain Peters antaisi sovitun merkin.
Page 25
Nyt huomasimme, ettei alus keikkunut enää yhtä raskaasti kuin ennen, mutta asemamme oli yhä perin uhkaava ja äärimmäisistä ponnistuksistamme huolimatta emme saaneet vuotoa vähenemään yhdellä pumpulla.
Page 26
Nämä sanat antoivat sydämeeni uutta toivoa; sillä vaikka olikin ilmeistä, ettei tyhjillä traanitynnyreillä lastattu alus menisi pohjaan, olin tähän asti ollut niin sekaannuksissa, etten muistanut sitä ollenkaan, vaan olin jo kauan pitänyt upoksiin menoa uhkaavimpana vaarana -- näyttipä tuo sitten miten omituiselta tahansa.
Page 33
Leikkasin veitselläni pienen kappaleen nahkakirstusta ja koetin sitä syödä mutta huomasin aivan mahdottomaksi niellä ainoatakaan palaa, vaikka kuvittelin saavani hiukan lievitystä kärsimyksilleni pureksimalla pieniä palasia ja sitten sylkemällä ne suustani.
Page 34
Mutta herettyäni puhumasta hän virkkoi kyllä hyvin tietävänsä, että kaikki tuo oli totta ja että tällaiseen keinoon turvautuminen oli kamalinta mitä ihmisen mieleen saattoi johtua; mutta hän oli muka nyt kärsinyt niin kauan kuin ihmisluonto ikinä saattoi ja tarpeetonta oli kaikkien menehtyä, kun yhden kuolema mahdollisesti, jopa todennäköisesti pelastaisi toiset.
Page 44
leikata kuvioita ja kapteeni Guy luulotteli näkevänsä kilpikonnan kuvan, mutta yhtäläisyys ei minusta ollut kovin sattuva.
Page 46
Tällaista tietämättömyyttä emme olleet osanneet odottaa ja minä puolestani en ainakaan voinut olla pitämättä sitä hieman teeskenneltynä.
Page 47
Ensi näkemältä ja varsinkin missä maa ei ollut kovin kaltevaa, se muistutti kokoomukseltaan sakeaa, tavallisessa vedessä liuotettua arabikumia.
Page 48
Sen suojassa villit asustivat.
Page 49
Päällys, jona oli neljä hyvin suurta puutikuilla yhdistettyä nahkaa, oli sitäpaitsi kiinnitetty maahan puikoilla.
Page 60
Vihdoin koitti se ratkaiseva hetki, niin pelottava kaikissa samanlaisissa tapauksissa, jolloin mielikuvituksemme rupeaa loihtimaan meihin niitä tunteita, jotka _pakottavat_ meidät putoamaan, kuvailemaan mieleemme ellotusta, viimeistä kamppailua, puolitajuttomuutta ja suinpäin syöksymisen viime kamaluutta.
Page 61
Sinne päin rupesimme nyt kaikin voimin juoksemaan ja perille päästyämme näimme kanoottien olevan vartioimatta, lastina vain kolme isoa Gallipago-kilpikonnaa ja tavallinen airovarasto kuudellekymmenelle soutajalle.
Page 64
_Maaliskuun 3 p:nä_.
Page 66
Käsi on kurotettu etelää kohti.