The Works of Edgar Allan Poe — Volume 3

By Edgar Allan Poe

Page 226

pounds from his own pocket (Kate’s plum was her own) if he
could have invented any thing like an excuse for complying with our
very natural wishes. But then we had been so imprudent as to broach
the subject ourselves. Not to oppose it under such circumstances, I
sincerely believe, was not in his power.

I have said already that he had his weak points; but in speaking of
these, I must not be understood as referring to his obstinacy: which was
one of his strong points--“assurement ce n’ etait pas sa foible.” When
I mention his weakness I have allusion to a bizarre old-womanish
superstition which beset him. He was great in dreams, portents, et id
genus omne of rigmarole. He was excessively punctilious, too, upon small
points of honor, and, after his own fashion, was a man of his word,
beyond doubt. This was, in fact, one of his hobbies. The spirit of his
vows he made no scruple of setting at naught, but the letter was a bond
inviolable. Now it was this latter peculiarity in his disposition,
of which Kate’s ingenuity enabled us one fine day, not long after our
interview in the dining-room, to take a very unexpected advantage, and,
having thus, in the fashion of all modern bards and orators, exhausted
in prolegomena, all the time at my command, and nearly all the room at
my disposal, I will sum up in a few words what constitutes the whole
pith of the story.

It happened then--so the Fates ordered it--that among the naval
acquaintances of my betrothed, were two gentlemen who had just set foot
upon the shores of England, after a year’s absence, each, in foreign
travel. In company with these gentlemen, my cousin and I, preconcertedly
paid uncle Rumgudgeon a visit on the afternoon of Sunday, October the
tenth,--just three weeks after the memorable decision which had so
cruelly defeated our hopes. For about half an hour the conversation ran
upon ordinary topics, but at last, we contrived, quite naturally, to
give it the following turn:

CAPT. PRATT. “Well I have been absent just one year.--Just one year
to-day, as I live--let me see! yes!--this is October the tenth. You
remember, Mr. Rumgudgeon, I called, this day year to bid you good-bye.
And by the way, it does seem something like a coincidence, does it
not--that our friend, Captain Smitherton, here, has been absent exactly
a year also--a year to-day!”

SMITHERTON. “Yes! just one year to a fraction. You will remember, Mr.
Rumgudgeon, that I called with Capt. Pratol on this very day, last year,
to pay my parting respects.”

UNCLE.

Last Page Next Page

Text Comparison with Valtameren salaisuus

Page 1
Käytettyään häntä tarpeekseen jättivät he hänet kadulle.
Page 6
Katselin nyt niitä kirjoja, joita ajatteleva ystäväni oli minulle hankkinut, ja valitsin luettavakseni Lewisin ja Clarken tutkimusmatkan Columbia-joen suulle.
Page 8
Löydettyäni ruukun havaitsin sen kuitenkin tyhjäksi -- koira varmaankin oli juonut sen janoissaan sekä hotkaissut suuhunsa lampaanlihan tähteenkin, niin että vain tarkoin kalvettu luu oli laatikon suulla.
Page 16
Hän kävi sen kotoani hakemassa heti kun oli vienyt minut ruumaan, vaikkei tullut siitä maininneeksi kelloa tuodessaan.
Page 23
Mukaani olin ottanut molemmat pumpunvarret, joista toisen varasin lähelle kajuutan portaita valmiiksi tarvittaessa.
Page 25
Lähin huolemme oli päästä isostamastosta.
Page 30
Ei ketään näkynyt aluksen kannella ennenkuin se oli saapunut noin neljännespeninkulman päähän meistä.
Page 33
Viini oli ilmeisesti synnyttänyt heissä jonkinlaista hourupäisyyttä, jonka minä ehkä sukeltamalla olin välttänyt.
Page 34
Sillä välin oli vihani ruvennut ankarasti kiehumaan ja minä laahasin hänet laivan partaalle täydellä todella aikoen heittää hänet mereen.
Page 41
Kahdeksantenatoista olimme päässeet noille kerrotuille paikoille ja risteilimme siellä kolme päivää, löytämättä jälkeäkään hänen mainitsemistaan saarista.
Page 43
Useita laukauksia ammuttiin nopeasti peräkkäin ja enimmät näyttivät osuvan päähän ja ruhoon.
Page 46
Isoja tykkejä katsellessa heidän ihmettelynsä kasvoi kaksinkertaiseksi.
Page 47
Huomautin kapteenille, että voisimme helposti poiketa saaristoon paluumatkallamme ja talvehtia täällä siinä tapauksessa, että jäät tukkisivat meiltä tien.
Page 51
Kauppaa tehtiin kaikessa ystävyydessä useita päiviä, jolla-aikaa alkuasukkaita kävi tavantakaa kuunarilla ja omia miehiämme tuontuostakin maissa, retkeillen pitkälti sisämaahan, kenenkään hätyyttämättä.
Page 52
Varsinkin naiset olivat kaikin puolin avuliaita, ja olisimme olleet maailman epäluuloisimpia ihmisolentoja, jos olisimme kertaakaan epäilleet vilppiä sellaisissa ihmisissä, jotka kohtelivat meitä niin hyvin.
Page 56
Too-wit, kuten taitava sotapäällikkö konsanaan, oli koko kahakan ajan väistymättä pysynyt turva- ja vakoilupaikallaan kallioiden keskellä, mutta suvaitsi nyt, kun voitto oli hänen tyydytyksekseen saavutettu, saapua mustasopaisine sotureineen rantaan saaliin jaolle.
Page 60
laskeutui kolmannen alapuolelle varoen menemästä liiaksi alas.
Page 61
Sinne päin rupesimme nyt kaikin voimin juoksemaan ja perille päästyämme näimme kanoottien olevan vartioimatta, lastina vain kolme isoa Gallipago-kilpikonnaa ja tavallinen airovarasto kuudellekymmenelle soutajalle.
Page 65
Mutta tiellemme kohosi käärinliinoihin verhottu ihmishaahmo, joka oli kookkaampi kuin yksikään ihmisten lapsista: _Ja haahmon väri oli valkea kuin puhtain lumi_.
Page 66
niitä muistuttavat.