The Works of Edgar Allan Poe — Volume 3

By Edgar Allan Poe

Page 164

the most passionate devotion?
I but indistinctly recall the fact itself--what wonder that I have
utterly forgotten the circumstances which originated or attended it?
And, indeed, if ever she, the wan and the misty-winged Ashtophet of
idolatrous Egypt, presided, as they tell, over marriages ill-omened,
then most surely she presided over mine.

There is one dear topic, however, on which my memory fails me not. It is
the person of Ligeia. In stature she was tall, somewhat slender, and, in
her latter days, even emaciated. I would in vain attempt to portray
the majesty, the quiet ease, of her demeanor, or the incomprehensible
lightness and elasticity of her footfall. She came and departed as a
shadow. I was never made aware of her entrance into my closed study save
by the dear music of her low sweet voice, as she placed her marble hand
upon my shoulder. In beauty of face no maiden ever equalled her. It was
the radiance of an opium-dream--an airy and spirit-lifting vision
more wildly divine than the phantasies which hovered vision about the
slumbering souls of the daughters of Delos. Yet her features were not of
that regular mould which we have been falsely taught to worship in the
classical labors of the heathen. “There is no exquisite beauty,” says
Bacon, Lord Verulam, speaking truly of all the forms and genera of
beauty, “without some strangeness in the proportion.” Yet, although I saw
that the features of Ligeia were not of a classic regularity--although
I perceived that her loveliness was indeed “exquisite,” and felt that
there was much of “strangeness” pervading it, yet I have tried in vain
to detect the irregularity and to trace home my own perception of “the
strange.” I examined the contour of the lofty and pale forehead--it
was faultless--how cold indeed that word when applied to a majesty so
divine!--the skin rivalling the purest ivory, the commanding extent and
repose, the gentle prominence of the regions above the temples; and
then the raven-black, the glossy, the luxuriant and naturally-curling
tresses, setting forth the full force of the Homeric epithet,
“hyacinthine!” I looked at the delicate outlines of the nose--and
nowhere but in the graceful medallions of the Hebrews had I beheld a
similar perfection. There were the same luxurious smoothness of surface,
the same scarcely perceptible tendency to the aquiline, the same
harmoniously curved nostrils speaking the free spirit. I regarded the
sweet mouth. Here was indeed the triumph of all things heavenly--the
magnificent turn of the short upper lip--the soft, voluptuous slumber
of the under--the dimples which sported, and the color which spoke--the
teeth glancing back, with a

Last Page Next Page

Text Comparison with Valtameren salaisuus

Page 5
Vihdoin kuulin avattavan ja suljettavan luukkua ja heti sen jälkeen hän kysyi hiljaa, oliko kaikki hyvin tai puuttuiko mitään.
Page 10
Ensiksi huomasin siinä muutoksen, kun hieroin fosforia paperiin.
Page 11
Muistettaneen, että olin silloin ollut ruumassa kolme päivää ja näinä päivinä oli laivassa alituinen touhu ja häärinä ja yhtä mittaa juoksenneltiin edestakaisin varsinkin kajuutassa ja hyteissä, niin ettei hän ollut päässyt pistäytymään luonani ilmaisematta luukun salaisuutta.
Page 14
Nyt nostettiin kaikki purjeet ja priki jatkoi alkuperäistä suuntaansa lounaiseen -- kapinoitsijat näet aikoivat merirosvoretkelle, ryöstämään, mikäli Augustus ymmärsi, laivoja Cap.
Page 21
Ruumis jätettiin siihen ja laineet lakaisivat sen vasemmanpuoliseen vesiporttiin, missä se vieläkin virui kieriskellen sinne tänne prikin hurjasti kallistellessa.
Page 26
Saatuani täten taas rohkeutta käytin jokaista tilaisuutta lujittaakseni köysiä, joilla olin sitonut itseni kiinni ankkuripelin jäännöksiin, ja tätä tehdessäni huomasin toverinikin olevan samassa touhussa.
Page 29
Hän ei tuonut mitään mukanaan ja oli päässyt tunkeutumaan vain vähän matkaa käytävään, kun hänen oli täytynyt lakkaamatta ponnistella pysyäkseen pohjassa.
Page 33
Sitten päätimme parannella Augustusta ja Petersiä samalla tavalla ja teimmekin sen heti, jolloin säikähdys oli molemmille suureksi hyödyksi.
Page 34
Olin jonkun aikaa sitten mietiskellyt, voisiko epätoivo kenties viedä meidät sellaiseen hirvittävään äärimmäisyyteen, että jonkun täytyisi uhrautua toisten hyväksi, ja silloin mielessäni vakavasti päättänyt kernaammin kärsiä kuoleman missä muodossa ja olosuhteissa hyvänsä kuin turvautua tällaiseen keinoon.
Page 35
Menin siis hylyn toiseen päähän, poloisten kumppanieni äänetönnä asettuessa toiseen selin minuun päin.
Page 37
Kärsimme hirmuisesti nälän, myrskyn, kylmän ja helteen vaivoja.
Page 40
pit.
Page 44
Huomasimme myöskin astevaihtelun säännöllisesti pienenevän ja vieläkin hämmästyttävämpää oli, että ilman ja myöhemmin vedenkin lämpömäärä lauhkenemistaan lauhkeni.
Page 46
Kajuutassa oli kaksi suurta peiliä ja sielläpä heidän hämmästyksensä nousi huippuunsa.
Page 47
Olen ymmällä miten selittää tämän nesteen laatua enkä voi sitä tehdä muutamalla sanalla.
Page 48
Sen suojassa villit asustivat.
Page 49
Päällys, jona oli neljä hyvin suurta puutikuilla yhdistettyä nahkaa, oli sitäpaitsi kiinnitetty maahan puikoilla.
Page 53
Aukon korkeus oli, mikäli pääsolaan näkyi, ehkä kuusitoista tai seitsemäntoista jalkaa.
Page 60
laskeutui kolmannen alapuolelle varoen menemästä liiaksi alas.
Page 65
Nu-Nu vain hengitti.