The Works of Edgar Allan Poe — Volume 3

By Edgar Allan Poe

Page 142

a hundred
and fifty, the most of them having succeeded in scrambling up the chains
and over the boarding-netting even before the matches had been applied
to the larboard guns. Nothing now could withstand their brute rage.
Our men were borne down at once, overwhelmed, trodden under foot, and
absolutely torn to pieces in an instant.

Seeing this, the savages on the rafts got the better of their fears,
and came up in shoals to the plunder. In five minutes the Jane was a
pitiable scene indeed of havoc and tumultuous outrage. The decks were
split open and ripped up; the cordage, sails, and everything movable on
deck demolished as if by magic, while, by dint of pushing at the stern,
towing with the canoes, and hauling at the sides, as they swam in
thousands around the vessel, the wretches finally forced her on shore
(the cable having been slipped), and delivered her over to the good
offices of Too-wit, who, during the whole of the engagement,
had maintained, like a skilful general, his post of security and
reconnaissance among the hills, but, now that the victory was completed
to his satisfaction, condescended to scamper down with his warriors of
the black skin, and become a partaker in the spoils.

Too-wit’s descent left us at liberty to quit our hiding place and
reconnoitre the hill in the vicinity of the chasm. At about fifty yards
from the mouth of it we saw a small spring of water, at which we slaked
the burning thirst that now consumed us. Not far from the spring we
discovered several of the filbert-bushes which I mentioned before. Upon
tasting the nuts we found them palatable, and very nearly resembling
in flavour the common English filbert. We collected our hats full
immediately, deposited them within the ravine, and returned for more.
While we were busily employed in gathering these, a rustling in the
bushes alarmed us, and we were upon the point of stealing back to our
covert, when a large black bird of the bittern species strugglingly and
slowly arose above the shrubs. I was so much startled that I could do
nothing, but Peters had sufficient presence of mind to run up to it
before it could make its escape, and seize it by the neck. Its struggles
and screams were tremendous, and we had thoughts of letting it go, lest
the noise should alarm some of the savages who might be still lurking in
the neighbourhood. A stab with a bowie knife, however, at length brought
it to the ground, and we dragged it into the ravine, congratulating
ourselves

Last Page Next Page

Text Comparison with Valtameren salaisuus

Page 2
Luultavaa on, että niiden lukijain mieleen on jäänyt muisto etevästä ja merkillisestä kirjailijasta, jonka tuttavuutta on syytä rientää uudistamaan.
Page 7
Uneni olivat mitä hirvittävimpiä.
Page 8
Ryhdyin heti yritykseen ja onnistuin lukemattomat vastukset voitettuani pääsemään takaisin.
Page 12
Perämies huusi kovalla äänellä: -- Kuuletteko siellä alhaalla? Sukkelaan, ylös, yksitellen! Paikalla -- ei mitään.
Page 16
Hän päätti siis palata ja odottaa seuraavaan yöhön.
Page 17
Priki keikkui ankarasti ja se synnytti sellaisen melskeen, ettei huolinut kuunnellakaan niin heikkoa ääntä kuin hengitystäni tai kuorsaamistani.
Page 19
-- Me liittoudumme Dirk Petersin kanssa.
Page 21
Peters oli kertonut uskovansa, että perämies oli myrkyttänyt miehen, ja tähän ajatukseensa hänellä oli syitä, jotka hänen omien sanojensa mukaan olivat kumoamattomat, mutta joita ei mikään saanut häntä meille ilmaisemaan.
Page 26
Aluksemme kansi oli merenpinnan tasalla ja joka silmänräpäys pyyhälsi aalto ylitsemme.
Page 34
Vein hänet siis syrjään, sydämessäni rukoillen Jumalalta voimaa saadakseni hänet luopumaan kammottavasta aikeestansa.
Page 49
Pari pelottavan näköistä käärmettä livahti polun yli, mutta alkuasukkaat eivät näkyneet niistä piittaavan ja me päätimme, että ne eivät olleet myrkyllisiä.
Page 50
ollut mahdoton käyttää aseitamme, saatikka nousta jaloillemme.
Page 51
Kun sopimus näin oli tehty, ryhdyimme heti viemään maihin kaikkea mitä tarvittiin rakennusten valmistamiseen ja maan perkkaamiseen.
Page 53
Emme erottaneet aukon toista päätä, mutta kun sieltä tuli paljon valoa, emme epäilleet löytävämme sen huipulta.
Page 56
Kanoottijoukkio oli jo kuunarilla runsaasti sadanviidenkymmenen miehen voimaisena, useimmat olivat päässeet kapuamaan rusteille ja valtausverkoille ennenkuin sytyttimet oli pistetty vasemmanpuoleisiin tykkeihin.
Page 58
Tunkeusimme nyt tarmokkaasti siihen raivaten tieltämme suuren joukon orjantappuroita ja syytäen syrjään suunnattoman röykkiön teräviä piikiviä, jotka hieman muistuttivat nuolenpäitä.
Page 60
Kun ruuan saanti oli lähimpänä päämääränämme, päätimme tunkea puolen peninkulman päässä.
Page 61
Pistoolit ojennettuina lähestyin päällekarkaajia ja laukaisin ne nopeasti peräkkäin.
Page 63
Kanootin pituus oli viisikymmentä jalkaa, leveys neljä ja kuusi ja syvyys kauttaaltaan puoliviidettä; siten nämä veneet olivat aivan toisen muotoisia kuin muilla Eteläisen Valtameren asukkailla, joihin sivistyneet kansat ovat tutustuneet.
Page 66
Huomattakoon, että tällainen tulkinta vahvistaa Petersin ajatusta "pohjoisimmasta" kuviosta.