The Works of Edgar Allan Poe — Volume 3

By Edgar Allan Poe

Page 128

These appeared to have great
influence among the rest, and were always addressed by the title Wampoo.
These, too, were the tenants of the black skin palaces. That of Too-wit
was situated in the centre of the village, and was much larger and
somewhat better constructed than others of its kind. The tree which
formed its support was cut off at a distance of twelve feet or
thereabouts from the root, and there were several branches left just
below the cut, these serving to extend the covering, and in this way
prevent its flapping about the trunk. The covering, too, which consisted
of four very large skins fastened together with wooden skewers, was
secured at the bottom with pegs driven through it and into the ground.
The floor was strewed with a quantity of dry leaves by way of carpet.

To this hut we were conducted with great solemnity, and as many of the
natives crowded in after us as possible. Too-wit seated himself on the
leaves, and made signs that we should follow his example. This we did,
and presently found ourselves in a situation peculiarly uncomfortable,
if not indeed critical. We were on the ground, twelve in number, with
the savages, as many as forty, sitting on their hams so closely
around us that, if any disturbance had arisen, we should have found it
impossible to make use of our arms, or indeed to have risen to our feet.
The pressure was not only inside the tent, but outside, where probably
was every individual on the whole island, the crowd being prevented from
trampling us to death only by the incessant exertions and vociferations
of Too-wit. Our chief security lay, however, in the presence of Too-wit
himself among us, and we resolved to stick by him closely, as the
best chance of extricating ourselves from the dilemma, sacrificing him
immediately upon the first appearance of hostile design.

After some trouble a certain degree of quiet was restored, when
the chief addressed us in a speech of great length, and very nearly
resembling the one delivered in the canoes, with the exception that the
Anamoo-moos! were now somewhat more strenuously insisted upon than the
Lama-Lamas! We listened in profound silence until the conclusion of this
harangue, when Captain Guy replied by assuring the chief of his eternal
friendship and goodwill, concluding what he had to say by a present of
several strings of blue beads and a knife. At the former the monarch,
much to our surprise, turned up his nose with some expression of
contempt, but the knife gave him the most unlimited satisfaction,

Last Page Next Page

Text Comparison with Valtameren salaisuus

Page 0
Vanhemmat olivat hyvin köyhiä ja kuolivat aikaisin.
Page 2
Hän oli luullakseni enemmän kiintynyt minuun kuin kehenkään muuhun maailmassa ja minä toivoin hänen kuoltuaan periväni suurimman osan hänen omaisuuttaan.
Page 10
Heitin nyt mukaan raahaamani peitteet sen päälle ja ennenkuin se kerkesi niistä selviytyä, olin.
Page 12
Nyttemmin sekä omat kokemukseni että muiden vakuutukset ovat saattaneet minut tutustumaan vanhan kalanrasvan löyhkän unettaviin vaikutuksiin tiiviisti suljetussa paikassa, ja kun ajattelin millainen se ruuma oli, johon olin vangittuna ja kuinka kauan prikiä oli käytetty valaanpyyntialuksena, niin minua enemmän ihmetyttää se, että ollenkaan heräsin kerran nukuttuani, kuin että olisin yhtämittaa nukkunut edellä mainitut tunnit.
Page 15
Muutamia minuutteja kokin lähdettyä kanssista Augustus oli epätoivon vallassa eikä enää toivonut hengissä pääsevänsä kopista.
Page 20
Sovittiin, että yrittäisimme vallata laivan heti tilaisuuden tullessa, ja ettemme uskoisi Jonesille ensinkään tuumiamme.
Page 21
Peters oli kertonut uskovansa, että perämies oli myrkyttänyt miehen, ja tähän ajatukseensa hänellä oli syitä, jotka hänen omien sanojensa mukaan olivat kumoamattomat, mutta joita ei mikään saanut häntä meille ilmaisemaan.
Page 22
Vain yksi nukkui ja hän makasi ihan peräkannen portaiden juuressa musketti vierellään.
Page 24
Melkein joka kerta kun se keikahti suojan puolelle, tuli laidan yli hyökyaalto, osaksi kajuuttaankin meidän paraikaa temmeltäessämme; alas laskeutuessani olin näet jättänyt laivanluukun auki.
Page 29
Heittäytyen polvillemme rukoilimme Jumalan varjelusta niissä monissa vaaroissa, joihin olimme joutuneet, ja nousimme uusin toivein ja voimin miettimään, mitä inhimillisin keinoin vielä voisimme tehdä pelastumiseksemme.
Page 35
Hän oli vapaa -- _hänen_ tikkunsa ei ainakaan ollut lyhin ja nyt pelastuksen toiveeni olivat vieläkin vähenneet.
Page 37
Näimme nyt selvään, ettei Augustusta enää voitu pelastaa, että hän silminnähtävästi oli kuolemaisillaan.
Page 39
Tänään meille suotiin roima sade, joka kesti puolenpäivän tienoista aina pimeään iltaan asti.
Page 44
XV.
Page 45
Heidän ihonsa oli sysimusta, pitkä tukkansa tuuhea ja villainen.
Page 46
Meillä oli nyt kaunis ilma, mutta tietoa ei ollut,.
Page 48
Mutta jos terä pistettiin juuri kahden suonen väliin, silloin vesi kokonaan jakautui eikä kiinnevoima pystynyt palauttamaan sitä heti ennalleen.
Page 56
Muutamassa minuutissa _Jane_ oli muuttunut surkeaksi hävityksen ja melskeisen ilkivallan näyttämöksi.
Page 60
Päästin paikalla irti vaarnasta ja pyörähtäen puoleksi jyrkänteeltä jäin hetkeksi hoippumaan sen alastonta pintaa vasten.
Page 61
Sinne päin rupesimme nyt kaikin voimin juoksemaan ja perille päästyämme näimme kanoottien olevan vartioimatta, lastina vain kolme isoa Gallipago-kilpikonnaa ja tavallinen airovarasto kuudellekymmenelle soutajalle.