The Works of Edgar Allan Poe — Volume 2

By Edgar Allan Poe

Page 29

by since it was possible to distinguish a woman from
a dromedary-'"

"Stop!" said the king--"I can't stand that, and I won't. You have
already given me a dreadful headache with your lies. The day, too, I
perceive, is beginning to break. How long have we been married?--my
conscience is getting to be troublesome again. And then that dromedary
touch--do you take me for a fool? Upon the whole, you might as well get
up and be throttled."

These words, as I learn from the "Isitsoornot," both grieved and
astonished Scheherazade; but, as she knew the king to be a man of
scrupulous integrity, and quite unlikely to forfeit his word, she
submitted to her fate with a good grace. She derived, however, great
consolation, (during the tightening of the bowstring,) from the
reflection that much of the history remained still untold, and that the
petulance of her brute of a husband had reaped for him a most righteous
reward, in depriving him of many inconceivable adventures.




A DESCENT INTO THE MAELSTROeM.

The ways of God in Nature, as in Providence, are not as our
ways; nor are the models that we frame any way commensurate to the
vastness, profundity, and unsearchableness of His works, which have
a depth in them greater than the well of Democritus.

Joseph Glanville.

WE had now reached the summit of the loftiest crag. For some minutes the
old man seemed too much exhausted to speak.

"Not long ago," said he at length, "and I could have guided you on this
route as well as the youngest of my sons; but, about three years past,
there happened to me an event such as never happened to mortal man--or
at least such as no man ever survived to tell of--and the six hours of
deadly terror which I then endured have broken me up body and soul. You
suppose me a _very_ old man--but I am not. It took less than a single
day to change these hairs from a jetty black to white, to weaken
my limbs, and to unstring my nerves, so that I tremble at the least
exertion, and am frightened at a shadow. Do you know I can scarcely look
over this little cliff without getting giddy?"

The "little cliff," upon whose edge he had so carelessly thrown himself
down to rest that the weightier portion of his body hung over it, while
he was only kept from falling by the tenure of his elbow on its extreme
and slippery edge--this "little cliff" arose, a sheer unobstructed
precipice of

Last Page Next Page

Text Comparison with Valtameren salaisuus

Page 0
Kirj.
Page 1
] Runoudessaankin Poe osoittaa samaa perusluonnetta.
Page 2
Hän oli ollut isänsä mukana valaanpyyntiretkellä _John Donaldson_-nimisellä laivalla ja kertoili minulle paljon Tyynenmeren seikkailujaan.
Page 5
Kun olen mennyt ja sulkenut luukun, niin pujottele nuoraa myöten naulalle asti.
Page 6
En osannut kuvitella mitään syytä Augustuksen viipymiseen.
Page 7
Kaikki mahdolliset onnettomuudet ja kauhut kohtasivat minua.
Page 9
Tarkemmin tutkistellessani tapasin pienen suikaleen, joka tuntui kirjepaperilta ja jonka läpi nauha oli pujotettu sillä tavoin, että suikale oli aivan eläimen vasemman olan alapuolella.
Page 17
Päästyään reiästä hän ripusti ison nutun veitseensä, kuten edelliselläkin kerralla, aukon peitteeksi -- tämä temppu oli helposti tehty, kun hän asetti laudan kappaleen paikoilleen vasta jälestäpäin.
Page 21
Rogers oli kuollut yhdentoista tienoissa aamupuolella kovissa kouristuksissa, ja muutamia minuutteja sen jälkeen ruumis oli kamalin ja inhottavin hirviö mitä milloinkaan muistan nähneeni.
Page 23
Tältä paikalta hän ei huomannut Allenin poissaoloa, vaan karjui muka hänelle perämiehen käskyn.
Page 25
Keskiyön tultua olimme vajonneet hyvin syvälle ja vesi nousi nyt keskikanteen asti.
Page 26
Kohta sen jälkeen huomasimme tuulen voiman tuntuvasti heikenneen ja silloin ensi kerran illasta saakka Augustus puhui kysyen vieressään olevalta Petersiltä, luuliko tämä meidän mitenkään voivan pelastua.
Page 29
Kiinnitettyään tämän lujasti nilkkaansa Peters laskeutui nyt neljännen kerran kajuuttaan ja onnistui tällä kertaa pääsemään varastohuoneen ovelle.
Page 37
Puolenpäivän aikana, kun olimme hieman vahvistuneet ja virkistyneet, yritimme uudestaan, ja Peters ja minä kävimme alhaalla vuorotellen, aina paremmalla tai huonommalla onnella auringon laskuun asti.
Page 38
Pinnalle tultuani olin parinkymmenen kyynärän päässä hylystä, mikäli saatoin arvata.
Page 39
_Elokuun 6 p:nä_.
Page 46
En usko heillä olleen vähintäkään aavistusta niiden todellisesta tarkoituksesta, vaan pikemmin he luulivat niitä jumaliksi nähdessään kuinka huolellisesti me niitä pitelimme ja miten tarkkaavaisesti seurasimme heidän liikkeitään, kun he niitä käsittelivät.
Page 54
Karkotimme kumminkin epätoivon mielestämme ja osaksi leikkaamalla puukoillamme askelmia pehmeään kiveen, osaksi henkemme uhalla heittäytymällä pienille liuskakiven tapaisille kovemmille kielekkeille, joita paikkapaikoin ulkoni yleismassasta, me vihdoin saavuimme luonnon muodostamalle pengermälle, jonne näkyi palanen sinistä taivasta metsäisen rotkon päästä.
Page 56
Mutta odottamattoman pamauksen ja savun tuottama hämmästys oli niin tavaton, että tuokion melkein luulin villien luopuvan aikeestaan ja palaavan maihin; ja sen he varmaan olisivat tehneetkin, jos meikäläiset olisivat laidallisensa lisäksi ampuneet kivääreillä.
Page 57
Ehkä tuhat suistui räjähdyksessä surman suuhun ja ainakin yhtä monta oli toivottomasti silpoutunut.