The Works of Edgar Allan Poe — Volume 2

By Edgar Allan Poe

Page 212

only to die; but
the terrors of the grave to her lay solely in a consideration which she
revealed to me, one evening at twilight, by the banks of the River of
Silence. She grieved to think that, having entombed her in the Valley
of the Many-Colored Grass, I would quit forever its happy recesses,
transferring the love which now was so passionately her own to some
maiden of the outer and everyday world. And, then and there, I threw
myself hurriedly at the feet of Eleonora, and offered up a vow, to
herself and to Heaven, that I would never bind myself in marriage to any
daughter of Earth--that I would in no manner prove recreant to her dear
memory, or to the memory of the devout affection with which she had
blessed me. And I called the Mighty Ruler of the Universe to witness the
pious solemnity of my vow. And the curse which I invoked of Him and
of her, a saint in Helusion should I prove traitorous to that promise,
involved a penalty the exceeding great horror of which will not permit
me to make record of it here. And the bright eyes of Eleonora grew
brighter at my words; and she sighed as if a deadly burthen had been
taken from her breast; and she trembled and very bitterly wept; but she
made acceptance of the vow, (for what was she but a child?) and it made
easy to her the bed of her death. And she said to me, not many days
afterward, tranquilly dying, that, because of what I had done for
the comfort of her spirit she would watch over me in that spirit when
departed, and, if so it were permitted her return to me visibly in the
watches of the night; but, if this thing were, indeed, beyond the power
of the souls in Paradise, that she would, at least, give me frequent
indications of her presence, sighing upon me in the evening winds, or
filling the air which I breathed with perfume from the censers of the
angels. And, with these words upon her lips, she yielded up her innocent
life, putting an end to the first epoch of my own.

Thus far I have faithfully said. But as I pass the barrier in Time's
path, formed by the death of my beloved, and proceed with the second
era of my existence, I feel that a shadow gathers over my brain, and I
mistrust the perfect sanity of the record. But let me on.--Years dragged
themselves along heavily, and still I dwelled

Last Page Next Page

Text Comparison with Valtameren salaisuus

Page 2
Lopulta viehätyin tahtomattanikin hänen kertomuksiinsa ja vähitellen minussa heräsi kiihkeä halu merelle.
Page 5
En pääse tänne taas vähän aikaan -- ehk'en kolmeen tai neljään päivään.
Page 7
Suonenvedontapaisella hyppäyksellä se kavahti jaloilleen ja paljasti hirmuiset hampaansa.
Page 11
Vain ne, jotka ovat äkkiä pelastuneet kuoleman kynsistä tai kokeneet sietämättömiä janoa tuskia yhtä tukalissa oloissa kuin minä synkässä vankilassani, voivat käsittää mitä sanomatonta nautintoa yksi ainoa pitkä siemaus tätä runsainta luonnonherkkua minulle tuotti.
Page 14
Olen puhunut näin laveasti Dirk Petersistä, koska Augustuksen oli tätä julman näköistä miestä kiittäminen hengestään ja kun minun vielä tuon tuostakin on mainittava häntä kertomuksessani.
Page 15
Levottomuutensa minun tähteni hän kuvaili kuitenkin olleen tuskallisimman seurauksen tilastaan; eikä minulla todellakaan koskaan ollut syytä epäillä hänen vilpitöntä ystävyyttään.
Page 17
Eräästä kopista löytyi pullo ja sen hän täytti vedellä Petersin jättämästä kannusta, varustaen samalla taskuihinsa kylmiä perunoita.
Page 18
Niinpä raahasimme sen mukanamme miten parhaiten taisimme, vaikka se kävi kovin työlääksi ja väsyttäväksi; Augustuksen täytyi väliin kiivetä esteiden yli koiran vetkale sylissään -- johon urotyöhön minä hintelyyteni takia en ollenkaan olisi kyennyt.
Page 27
Parker rupesi puhumaan nähdessään minun liikkuvan ja kysyi, olisiko minulla kyllin voimaa auttamaan hänet asemastaan, sanoen, että jos minä ponnistaisin kaiken tarmoni ja onnistuisin päästämään hänet köytöksistään, niin me vielä kenties pelastuisimme, vaan muuten joutuisimme kaikki turmioon.
Page 28
Meidät valtasi taas pelko, että rupeisi ankarasti tuulemaan, jolloin mikään ei pelastaisi meitä joutumasta tuhon omaksi, lopen uuvuksissa kun olimme.
Page 33
Sain olla mielissäni kokeen tehtyäni, sillä hän näkyi suuresti elpyneen ja voimistuneen ja ylös päästyään kysyi minulta ihan järkevästi, miksi minä olin pidellyt häntä niin kovakouraisesti.
Page 34
Olin laskenut, että edes noilla toisilla vielä olisi ohut kylliksi tarmoa pitääkseen minun puoltani vastustaessani näin kammottavan aikeen toteuttamisyrityksiä, ja.
Page 35
jommankumman avulla olisinkin huoletta siihen pystynyt.
Page 36
Rupesimme nyt hakkaamaan kantta jälleen heränneen toivon koko tarmolla.
Page 40
Lokakuun kolmantenakymmenentenä päivänä pääsimme Prinssi Edwardin saaren näkyviin 46° 53' etel.
Page 41
Kahdentenatoista päivänä lähdimme purjehtimaan Christmas Harbourista palaten samaa tietä länttä kohti ja jättäen Crozet'n ryhmään kuuluvan Marionin saaren vasemmalle puolellemme.
Page 42
lev.
Page 44
Säätä saattoi sanoa ihanaksikin ja vieno tuulonen puhalsi säännöllisesti joltain pohjoiselta ilmansuunnalta.
Page 50
Turvamme oli etupäässä siinä, että Too-wit itse oli joukossamme ja me päätimme uskollisesti pysytellä hänen vieressään selviytyäksemme pulmasta ja pannaksemme hänet päiviltä samassa kuin huomaisimme vihamielisiä aikeita.
Page 59
Ei mitään mainittavaa tapahtunut seuraavana vuorokautena, paitsi että tarkastaessamme maata kolmannen kuilun itäpuolella löysimme kaksi kolmikulmaista, hyvin syvää kuoppaa, joiden suut olivat myöskin mustaa graniittia.