The Works of Edgar Allan Poe — Volume 2

By Edgar Allan Poe

Page 170

sight, glaring
with a purplish lustre through a chasm that entered the valley from the
west. Suddenly, therefore--and as if by the hand of magic--this whole
valley and every thing in it became brilliantly visible.

The first coup d'oeil, as the sun slid into the position described,
impressed me very much as I have been impressed, when a boy, by
the concluding scene of some well-arranged theatrical spectacle or
melodrama. Not even the monstrosity of color was wanting; for the
sunlight came out through the chasm, tinted all orange and purple; while
the vivid green of the grass in the valley was reflected more or less
upon all objects from the curtain of vapor that still hung overhead,
as if loth to take its total departure from a scene so enchantingly
beautiful.

The little vale into which I thus peered down from under the fog canopy
could not have been more than four hundred yards long; while in breadth
it varied from fifty to one hundred and fifty or perhaps two hundred.
It was most narrow at its northern extremity, opening out as it tended
southwardly, but with no very precise regularity. The widest portion
was within eighty yards of the southern extreme. The slopes which
encompassed the vale could not fairly be called hills, unless at their
northern face. Here a precipitous ledge of granite arose to a height of
some ninety feet; and, as I have mentioned, the valley at this point was
not more than fifty feet wide; but as the visiter proceeded southwardly
from the cliff, he found on his right hand and on his left, declivities
at once less high, less precipitous, and less rocky. All, in a word,
sloped and softened to the south; and yet the whole vale was engirdled
by eminences, more or less high, except at two points. One of these I
have already spoken of. It lay considerably to the north of west, and
was where the setting sun made its way, as I have before described, into
the amphitheatre, through a cleanly cut natural cleft in the granite
embankment; this fissure might have been ten yards wide at its widest
point, so far as the eye could trace it. It seemed to lead up, up like a
natural causeway, into the recesses of unexplored mountains and forests.
The other opening was directly at the southern end of the vale. Here,
generally, the slopes were nothing more than gentle inclinations,
extending from east to west about one hundred and fifty yards. In the
middle of this extent was a depression, level with the ordinary floor of
the

Last Page Next Page

Text Comparison with Valtameren salaisuus

Page 2
Luultavaa on, että niiden lukijain mieleen on jäänyt muisto etevästä ja merkillisestä kirjailijasta, jonka tuttavuutta on syytä rientää uudistamaan.
Page 5
Tämän hän sanoi ulottuvan piilopaikastani kaikkien mutkien kautta naulaan, joka oli ruuman kannessa, aivan hyttiin johtavan luukun alapuolella.
Page 7
Vihdoin tein viimeisen ankaran ponnistuksen ja hiljaa huoaten jättäydyin Jumalan huomaan.
Page 9
"Veri", tuo hirmujen sana -- niin täynnä salaperäisyyttä ja kärsimystä ja kauhua kaikkina aikoina.
Page 16
Tuskin hän oli saanut sen irti, kun koira innoissaan hyökkäsi näin syntyneelle pienelle aukolle, nuuski hetkisen ja rupesi vinkumaan, samalla kuin se raapien näytti kaikin mokomin koettavan poistaa kantta käpälillään.
Page 17
Hän päätti kuitenkin jos mahdollista tunkeutua laatikolle omin silmin nähdäkseen aavistustensa toteutuneen.
Page 21
Sitten hän huusi meitä ja me tulimme kannelle.
Page 22
Päätin kumminkin myydä henkeni niin kalliista kuin mahdollista enkä sallia pelon vallata mieltäni.
Page 27
Nyt muistan, että kaikessa mikä kulki sieluni silmien ohi, liike oli vallitsevana ajatuksena.
Page 33
Suostuin tähän, ja ensi yrityksellä, oltuani sukelluksissa kokonaisen minuutin, toin pienen nahkakirstun, joka oli kuulunut kapteeni Barnardille.
Page 36
Samassa toinen arvoista vedettiin nopeasti kädestäni.
Page 42
_Tammikuun 12 p:nä_.
Page 45
Aseina heillä oli etupäässä tummasta ja näköjään hyvin raskaasta puusta tehtyjä nuijia.
Page 50
Päällikkö piti sanansa ja me olimme pian varustautuneet runsailla muonavaroilla.
Page 53
XVIII.
Page 55
Villit anastavat ja tuhoavat laivamme.
Page 62
Oli hyvin epäiltävää, ennättäisimmekö äärimmäisilläkään ponnistuksillamme ajoissa kanootille, mutta mahdollisuus oli kuitenkin olemassa.
Page 63
Korkea vaaleanharmaa utuvuori oli näkyvissä eteläisellä taivaanrannalla, hulmahtaen aika-ajoin pitkinä juovina, milloin singahtaen idästä länteen, milloin lännestä itään, ja taas ilmaantuen tasaisena ja yhdenmuotoisena huippuna, -- sanalla sanoen vaihdellen kuin revontulten huimat roihut.
Page 64
_Maaliskuun 4 p:nä_.
Page 66
".