The Works of Edgar Allan Poe — Volume 2

By Edgar Allan Poe

Page 106

Fortunato, uplifting his dull torch, endeavored to
pry into the depths of the recess. Its termination the feeble light did
not enable us to see.

"Proceed," I said; "herein is the Amontillado. As for Luchesi--"

"He is an ignoramus," interrupted my friend, as he stepped unsteadily
forward, while I followed immediately at his heels. In an instant he had
reached the extremity of the niche, and finding his progress arrested
by the rock, stood stupidly bewildered. A moment more and I had fettered
him to the granite. In its surface were two iron staples, distant from
each other about two feet, horizontally. From one of these depended
a short chain, from the other a padlock. Throwing the links about his
waist, it was but the work of a few seconds to secure it. He was too
much astounded to resist. Withdrawing the key I stepped back from the
recess.

"Pass your hand," I said, "over the wall; you cannot help feeling the
nitre. Indeed it is _very_ damp. Once more let me _implore_ you to
return. No? Then I must positively leave you. But I must first render
you all the little attentions in my power."

"The Amontillado!" ejaculated my friend, not yet recovered from his
astonishment.

"True," I replied; "the Amontillado."

As I said these words I busied myself among the pile of bones of which I
have before spoken. Throwing them aside, I soon uncovered a quantity of
building stone and mortar. With these materials and with the aid of my
trowel, I began vigorously to wall up the entrance of the niche.

I had scarcely laid the first tier of my masonry when I discovered
that the intoxication of Fortunato had in a great measure worn off. The
earliest indication I had of this was a low moaning cry from the depth
of the recess. It was _not_ the cry of a drunken man. There was then a
long and obstinate silence. I laid the second tier, and the third, and
the fourth; and then I heard the furious vibrations of the chain. The
noise lasted for several minutes, during which, that I might hearken to
it with the more satisfaction, I ceased my labors and sat down upon the
bones. When at last the clanking subsided, I resumed the trowel, and
finished without interruption the fifth, the sixth, and the seventh
tier. The wall was now nearly upon a level with my breast. I again
paused, and holding the flambeaux over the mason-work, threw a few
feeble rays upon the figure within.

A succession of loud and shrill screams, bursting suddenly from the
throat of

Last Page Next Page

Text Comparison with Valtameren salaisuus

Page 0
Ja syistä, joita ei ole koskaan selvitetty, erosi hän seuraavan vuoden alussa tuosta aikakauskirjasta, josta hän oli viime vuosina tulonsa saanut, -- muuttaen New-Yorkiin.
Page 1
Suomessa ei Poe ole mikään tuntematon kirjailija, vaan on.
Page 4
Se oli noin kymmenen jalkaa pitkä ja siinä oli vain yksi makuusija, joka, kuten olen sanonut, oli tilava ja mukava.
Page 8
Kovaksi onnekseni priki jyski ja keikkui perin rajusti ja laatikkoni päällä olevat traanitynnyrit olivat joka hetki pudota alas ja siten sulkea ainoan kulkutien.
Page 9
Hädintuskin saatoin vielä elää kaksikymmentäneljä tuntia vedettä -- kauempaa.
Page 17
Eräästä kopista löytyi pullo ja sen hän täytti vedellä Petersin jättämästä kannusta, varustaen samalla taskuihinsa kylmiä perunoita.
Page 25
Vain neljälle se oli kova työ, mutta me koetimme ylläpitää rohkeuttamme ja odotimme levottomasti päivän koittoa, jolloin toivoimme saavamme prikin kevennetyksi hakkaamalla ison maston poikki.
Page 26
Vain Augustus vastasi: -- Olemme mennyttä ja Jumala sielujamme armahtakoon.
Page 29
ensimäinen yritys meni kumminkin kokonaan myttyyn.
Page 32
Mahdollista todellakin on, että heidän muonavaroihinsa sattumalta joutunut myrkky oli matkaansaattanut onnettomuuden, taikka sitten jonkin tuntemattoman myrkyllisen kalalajin, muun merieläimen tahi valtamerilinnun syöminen lienee sen tuottanut -- mutta turhan turhaa on arvailla siinä, missä kaikki on peittynyt ja epäilemättä ainiaaksi jää mitä hirvittävimmän ja tutkimattomimman salaperäisyyden verhoon.
Page 42
_Tammikuun 10 p:nä_.
Page 45
pit.
Page 46
Väkeämme huvitti kovin Too-witin käyttäytyminen.
Page 49
Oli vielä suuri joukko kaikenlaisia kesyjä lintuja, jotka juoksentelivat tanhuilla ja ne näkyivät olevan alkuasukasten pääravintona.
Page 50
Edellisille valtias suureksi hämmästykseksemme nyrpisti nenäänsä hieman ylenkatseellisesti; mutta veitsi tuotti hänelle rajatonta mielihyvää ja hän käski heti tuomaan esille päivällisen.
Page 51
Kun hän mainitsi suunnitelmansa päällikölle, oli tämä heti valmis rupeamaan sopimukseen.
Page 52
Se oli meille mieleen ja me jatkoimme matkaamme.
Page 54
Olen jo sanonut, että se vuoriharjanne, jonka halki pääsola kulki, oli jonkinlaista pehmyttä rasvakiveä muistuttavaa kalliota.
Page 57
Muistan hänen antaneen siitä joitakin määräyksiä juuri ennen saarelle tuloamme.
Page 58
Seuraavana kuutena tai seitsemänä päivänä pysyimme piilopaikassamme kalliolla käyden ulkona vain aika-ajoin vettä ja pähkinöitä hakemassa ja silloinkin varovaisesti hiiviskellen.