The Works of Edgar Allan Poe — Volume 1

By Edgar Allan Poe

Page 33

understood that I was
therefore only forty-five degrees below the perpendicular. So far from
it, I still lay nearly level with the plane of the horizon; for the
change of situation which I had acquired, had forced the bottom of the
car considerably outwards from my position, which was accordingly one
of the most imminent and deadly peril. It should be remembered, however,
that when I fell in the first instance, from the car, if I had fallen
with my face turned toward the balloon, instead of turned outwardly from
it, as it actually was; or if, in the second place, the cord by which
I was suspended had chanced to hang over the upper edge, instead of
through a crevice near the bottom of the car,--I say it may be readily
conceived that, in either of these supposed cases, I should have been
unable to accomplish even as much as I had now accomplished, and the
wonderful adventures of Hans Pfaall would have been utterly lost to
posterity, I had therefore every reason to be grateful; although, in
point of fact, I was still too stupid to be anything at all, and hung
for, perhaps, a quarter of an hour in that extraordinary manner, without
making the slightest farther exertion whatsoever, and in a singularly
tranquil state of idiotic enjoyment. But this feeling did not fail to
die rapidly away, and thereunto succeeded horror, and dismay, and a
chilling sense of utter helplessness and ruin. In fact, the blood so
long accumulating in the vessels of my head and throat, and which had
hitherto buoyed up my spirits with madness and delirium, had now begun
to retire within their proper channels, and the distinctness which was
thus added to my perception of the danger, merely served to deprive me
of the self-possession and courage to encounter it. But this weakness
was, luckily for me, of no very long duration. In good time came to my
rescue the spirit of despair, and, with frantic cries and struggles, I
jerked my way bodily upwards, till at length, clutching with a vise-like
grip the long-desired rim, I writhed my person over it, and fell
headlong and shuddering within the car.

"It was not until some time afterward that I recovered myself
sufficiently to attend to the ordinary cares of the balloon. I then,
however, examined it with attention, and found it, to my great relief,
uninjured. My implements were all safe, and, fortunately, I had lost
neither ballast nor provisions. Indeed, I had so well secured them in
their places, that such an accident was entirely out of

Last Page Next Page

Text Comparison with Valtameren salaisuus

Page 5
Sieltä löydät minun kelloni -- siitä voi sinulle olla hyötyä, kun ei täällä voi edes päivänkulusta aikaa laskea.
Page 8
Kärsin myöskin kamalaa merikipua.
Page 9
Tunnustelin huolellisesti sen päätä, mutta en löytänyt mitään.
Page 14
Kannella olevat neljä miestä päästettiin sitten siteistään ja komennettiin laskeutumaan veneeseen, jonka he tekivätkin vastustelematta.
Page 19
Palasin kiireimmän kautta piilooni.
Page 21
Muistettaneen, että muuan miehistä, Hartman Rogers, oli kuollut aamulla kouristukseen pari päivää sairastettuaan.
Page 27
Köydet olivat niin tiukalle kiristäneet hänen vatsansa, että hän menehtyisi ellei saisi niitä höllennetyksi.
Page 28
Näin tehtyäni turtumus rupesi häviämään, niin että saatoin liikuttaa ensin toista ja sitten toista jalkaani ja kohta sen jälkeen kykenin taas osittain käyttämään oikeaa käsivarttani.
Page 36
Vihdoin Peters tarttui käteeni ja minä pakotin itseni katsahtamaan ylös, jolloin heti näin Parkerin kasvoista, että olin turvassa ja että hän se oli tuomittu.
Page 37
Puolenpäivän aikana, kun olimme hieman vahvistuneet ja virkistyneet, yritimme uudestaan, ja Peters ja minä kävimme alhaalla vuorotellen, aina paremmalla tai huonommalla onnella auringon laskuun asti.
Page 39
Tässä hommassa kulutimme koko päivän.
Page 43
Siinä hämmingissä, jonka seikkailun arvaamaton käänne aiheutti, ei kellään ollut toista laukausta valmiina ja suunnaton karhunvetkale oli jo puoleksi päässyt veneemme partaalle ja tarttunut erästä miestä kupeista ennenkuin tepsiviin keinoihin oli ryhdytty sen torjumiseksi.
Page 49
Tähän majaan meidät johdatettiin suurella juhlallisuudella ja villejä tunki peräämme minkä vain tupaan mahtui.
Page 54
Pitkältä etsiskeltyämme ja saatuamme joka hetki pelätä maan uudestaan luhistuvan päällemme, Peters vihdoin huusi tavanneensa kumppanimme; Allenin koko ruumis oli hautautunut niin syvälle someroon, että oli mahdotonta saada häntä esiin.
Page 57
Viimein näimme, että se oli sen kummallisen punahampaisen ja -kynsisen eläimen raato, jonka kuunari oli korjannut merestä tammikuun kahdeksantenatoista päivänä.
Page 58
Muistimme vain pikimmältään vilkaisseemme erääseen luolan sivulla olevaan halkeamaan ja tahdoimme kaikin mokomin sen tutkia, vaikka emme toivoneetkaan löytävämme mitään aukkoa.
Page 59
-- Taistelu villien kanssa.
Page 61
Siepaten nuijan kaatuneelta villiltä hän halkaisi kolmen henkiin jääneen kallon ja surmasi kunkin yhdellä ainoalla iskulla, jolloin voitto oli täydelleen meidän.
Page 65
Ei ainoatakaan keinoa ole jätetty koettamatta vajauksen täyttämiseksi tavalla tai toisella.
Page 66
Se oli myöskin tsalalilaisen vangin kauhun huudahdus, nähdessään Mr.