The Works of Edgar Allan Poe — Volume 1

By Edgar Allan Poe

Page 183

is in the daily habit of frequenting
--at a locality, perhaps, which his duty compels him to frequent. The
next night, without daring to ask for the rudder, he removes it. Now
where is that rudderless boat? Let it be one of our first purposes
to discover. With the first glimpse we obtain of it, the dawn of our
success shall begin. This boat shall guide us, with a rapidity which
will surprise even ourselves, to him who employed it in the midnight of
the fatal Sabbath. Corroboration will rise upon corroboration, and the
murderer will be traced."

[For reasons which we shall not specify, but which to many readers will
appear obvious, we have taken the liberty of here omitting, from the
MSS. placed in our hands, such portion as details the following up of
the apparently slight clew obtained by Dupin. We feel it advisable only
to state, in brief, that the result desired was brought to pass; and
that the Prefect fulfilled punctually, although with reluctance, the
terms of his compact with the Chevalier. Mr. Poe's article concludes
with the following words.--Eds. (*23)]

It will be understood that I speak of coincidences and no more. What
I have said above upon this topic must suffice. In my own heart there
dwells no faith in præter-nature. That Nature and its God are two, no
man who thinks, will deny. That the latter, creating the former, can, at
will, control or modify it, is also unquestionable. I say "at will;" for
the question is of will, and not, as the insanity of logic has assumed,
of power. It is not that the Deity cannot modify his laws, but that we
insult him in imagining a possible necessity for modification. In their
origin these laws were fashioned to embrace all contingencies which
could lie in the Future. With God all is Now.

I repeat, then, that I speak of these things only as of coincidences.
And farther: in what I relate it will be seen that between the fate of
the unhappy Mary Cecilia Rogers, so far as that fate is known, and the
fate of one Marie Rogêt up to a certain epoch in her history, there has
existed a parallel in the contemplation of whose wonderful exactitude
the reason becomes embarrassed. I say all this will be seen. But let it
not for a moment be supposed that, in proceeding with the sad narrative
of Marie from the epoch just mentioned, and in tracing to its dénouement
the mystery which enshrouded her, it is my covert design to hint at an
extension of the

Last Page Next Page

Text Comparison with Valtameren salaisuus

Page 1
Hän on, voisi sanoa, tuotannossaan hypnotisoija, joka vähitellen, mustain iriläisten silmäinsä alituisella tuijotuksella, pakottaa meidät kohdistamaan huomiomme yhteen ainoaan seikkaan; sitä me kiinnymme yhä lähemmin seuraamaan, se tulee meille yhä tärkeämmäksi, se elää omaa mystillistä elämäänsä, jonka tuntemiseen meitä lopuksi vetää hurja ja hillitön uteliaisuus.
Page 2
En ollenkaan ymmärrä, minkävuoksi se valittiin, kun samoilla omistajilla oli toisia, parempia aluksia -- mutta niin asia kumminkin oli.
Page 11
Kun jonkun verran olin tyydyttänyt janoani, veti Augustus taskustaan kolme neljä kylmää keitettyä perunaa, jotka ahmin suuhuni.
Page 12
Hänen isänsä virui kädet ja jalat sidottuina kajuutanportailla, pää alaspäin roikkuen ja otsassa syvä haava, josta veri valui virtanaan.
Page 14
Kerrottuna aikana hänellä oli tällainen karhunnahan-kappale päässä ja se lisäsi koko lailla hänen kasvojensa luontaista julmuutta, joka ilmaisi Upsaroka-heimon luonnetta.
Page 16
Hän katsoi viisaimmaksi kaivaa siitä, koska hän jonkun äkkiarvaamatta tullessa voisi peittää työnsä jäljet nostamalla patjan paikoilleen.
Page 18
Kaikki oli onneksi kunnossa kanssissa emmekä me unohtaneet hartaasti kiittää Jumalaa vältettyämme uhkaavan vaaran.
Page 21
Kädet olivat samanlaiset, kun taas kasvot olivat kuopallaan, rypyssä ja muuten liituvalkeat, paitsi paria kolmea hehkuvan punaista täplää, sellaisia kuin ruusukuumeessa; yksi niistä ulottui vinosti kasvojen poikki peittäen kokonaan toisen silmän ikäänkuin punainen samettinauha.
Page 26
Näinkin ollen olimme kaikki enemmän tai vähemmän typerryksissä veden suunnattomasta painosta, joka ei vyörynyt yltämme ennenkuin olimme henkihieverissä.
Page 27
Katsastaessani kumppanejani näin Petersin vielä elävän, vaikka paksu nuora oli kiristynyt niin lujasti hänen uumenilleen, että hän näytti miltei kahtia leikatulta; liikahtaessani hän viittasi minulle heikosti osottaen köyttä.
Page 37
Paremmin auttoi meressä kylpeminen, mutta siitä saatoimme nauttia vain melkoisin väliajoin, kun haikalat olivat lakkaamatta saapuvilla.
Page 39
Tällaista heikkoutta voi tuskin käsittää ja se näyttää varmaankin luonnottomalta niistä, jotka eivät koskaan ole olleet sellaisessa asemassa, mutta kun muistetaan, kuinka pitkälliset kieltäymykset ja kauhut olivat hämmentäneet järkemme, niin meitä ei tällöin arvostellakaan järjellisenä olentoina.
Page 41
-- s.
Page 42
] _Tammikuun 1 p:nä 1828_.
Page 45
Haeskeltuamme jonkun aikaa sieltä täältä keksimme aukeaman, josta jo olimme solumassa sisään, kun näimme neljä isoa kanoottia lähtevän rannalta täynnä miehiä, jotka näyttivät olevan hyvin asestettuja.
Page 49
Kaikki maan aseet näkyivät myös olevan viimemainittujen hallussa, sillä kyläläisillä emme huomanneet ainoatakaan.
Page 56
osunut eikä yksikään villi haavoittunut, vaan kuulat ponnahtivat yli päitten.
Page 61
Niin nopeasti kaikki oli käynyt, että töintuskin saatoimme uskoa todellisuutta ja seisoimme kumarruksissa ruumiiden ääressä ikäänkuin äimistyneinä, kun silloin kaukaa kuuluvat huudot herättivät meidät tietoisuuteen.
Page 63
Emme voineet paljoakaan tehdä veneemme lujittamiseksi.
Page 64
Tuuli oli kokonaan tauonnut, mutta ilmeistä oli, että yhä riensimme etelään väkevän virran ajamana.