The Narrative of Arthur Gordon Pym of Nantucket Comprising the details of a mutiny and atrocious butchery on board the American brig Grampus, on her way to the South Seas, in the month of June, 1827.

By Edgar Allan Poe

Page 96

and much wounded, he
persisted in his attempts to push in where we were. A cloud came up at
dusk, but, to our extreme anguish, passed over without discharging
itself. It is quite impossible to conceive our sufferings from thirst
at this period. We passed a sleepless night, both on this account and
through dread of the sharks.

_August 3._ No prospect of relief, and the brig lying still more and
more along, so that now we could not maintain a footing upon deck at
all. Busied ourselves in securing our wine and tortoise-meat, so that
we might not lose them in the event of our rolling over. Got out two
stout spikes from the forechains, and, by means of the axe, drove them
into the hull to windward within a couple of feet of the water; this
not being very far from the keel, as we were nearly upon our beam-ends.
To these spikes we now lashed our provisions, as being more secure than
their former position beneath the chains. Suffered great agony from
thirst during the whole day--no chance of bathing on account of the
sharks, which never left us for a moment. Found it impossible to sleep.

_August 4._ A little before daybreak we perceived that the hulk was
heeling over, and aroused ourselves to prevent being thrown off by the
movement. At first the roll was slow and gradual, and we contrived to
clamber over to windward very well, having taken the precaution to
leave ropes hanging from the spikes we had driven in for the provision.
But we had not calculated sufficiently upon the acceleration of the
impetus; for presently the heel became too violent to allow of our
keeping pace with it; and, before either of us knew what was to happen,
we found ourselves hurled furiously into the sea, and struggling
several fathoms beneath the surface, with the huge hull immediately
above us.

In going under the water I had been obliged to let go my hold upon the
rope; and finding that I was completely beneath the vessel, and my
strength utterly exhausted, I scarcely made a struggle for life, and
resigned myself, in a few seconds, to die. But here again I was
deceived, not having taken into consideration the natural rebound of
the hull to windward. The whirl of the water upward, which the vessel
occasioned in rolling partially back, brought me to the surface still
more violently than I had been plunged beneath. Upon coming up, I found
myself about twenty yards from the hulk, as near as I could judge. She
was lying keel up,

Last Page Next Page

Text Comparison with Valtameren salaisuus

Page 0
Ja syistä, joita ei ole koskaan selvitetty, erosi hän seuraavan vuoden alussa tuosta aikakauskirjasta, josta hän oli viime vuosina tulonsa saanut, -- muuttaen New-Yorkiin.
Page 5
Hän työnsi sen syrjään ja sisäpuoli näytti minusta erinomaisen hauskalta.
Page 11
Vihdoin tunsin hänen kätensä olallani ja samalla hetkellä hän pani vesipullon huulilleni.
Page 18
He puhelivat vähän aikaa Cap Verden laivasta ja näkyivät olevan siitä kovin huolissaan.
Page 23
Nyt asettausin niin vakavaan asentoon kuin suinkin saatoin nähdäkseni kaikki mitä sisällä tapahtui ja koin terästää itseäni rohkeasti astumaan kapinoitsijain joukkoon, kun vain Peters antaisi sovitun merkin.
Page 24
Koira murisi vielä Jonesin päällä, mutta tarkastaessamme huomasimme hänet aivan kuolleeksi ja veri valui virtanaan kurkussa olevasta syvästä haavasta, jonka varmaankin elukan terävät hampaat olivat tehneet.
Page 30
Mutta nyt ei ollut aikaa kyselyihin eikä arvailuihin -- priki ei enää ollut viidenkäänkymmenen jalan päässä.
Page 31
Kamala kappale putosi vihdoin kaameasti maiskahtaen aivan Parkerin jalkoihin.
Page 34
Yön kuluessa Parker ja Peters puuhailivat vuorotellen samalla tavalla, mutta kun emme mitään tavanneet, luovuimme koko yrityksestä epätoivoissamme, päätellen turhaan kuluttavamme voimiamme.
Page 35
Mielessäni vilisi tuhansia mielettömiä suunnitelmia, miten pääsisin ottamasta osaa tähän kauhistavaan yritykseen.
Page 37
Kärsimme hirmuisesti nälän, myrskyn, kylmän ja helteen vaivoja.
Page 39
Tänään noussut vieno tuuli kuljetti meidät summattoman meriheinäjoukon halki, jolloin onni soi meidän löytää yksitoista pientä merikrapua moneksi herkulliseksi ateriaksemme.
Page 41
Siinä tapauksessa, ettei niitä löytäisi, hän aikoi, jos vuodenaika osottautuisi suotuisaksi, tunkeutua edelleen napaa kohti.
Page 44
Ruumiin peitti suora, silkinhieno ja aivan valkea karva.
Page 45
He olivat tavallisen europalaisen kokoisia, mutta rotevampia ja jänterikkäämpiä.
Page 53
Miten Dirk Peters ja minä pelastuimme.
Page 55
Tällä tavoin pikemmin kuin mitä minulta on mennyt sen kertomiseen, oli _Janen_ aivan kuin taikavoimalla ympäröinyt summaton lauma uskalikkoja, jotka ilmeisesti olivat päättäneet hinnasta mistä hyvänsä sen vallata.
Page 62
Pian ne kumminkin kääntyivät takaisin.
Page 63
Tänään, kun moneen kertaan kyselimme vangiltamme, kertoi hän meille paljon verilöylysaaresta, sen asukkaista ja tavoista -- mutta miten voinkaan tällä _nyt_ viivyttää lukijaa.
Page 66
Huomattakoon, että tällainen tulkinta vahvistaa Petersin ajatusta "pohjoisimmasta" kuviosta.