The Complete Poetical Works of Edgar Allan Poe Including Essays on Poetry

By Edgar Allan Poe

Page 195

gleams--the
chamber-window of a student, occupied half in pouring over a volume,
half in dreaming of a beloved mistress deceased. The casement being
thrown open at the fluttering of the bird's wings, the bird itself
perches on the most convenient seat out of the immediate reach of the
student, who, amused by the incident and the oddity of the visitor's
demeanor, demands of it, in jest and with out looking for a reply, its
name. The Raven addressed, answers with its customary word,
"Nevermore"--a word which finds immediate echo in the melancholy heart
of the student, who, giving utterance aloud to certain thoughts
suggested by the occasion, is again startled by the fowl's repetition of
"Nevermore." The student now guesses the state of the case, but is
impelled, as I have before explained, by the human thirst for
self-torture, and in part by superstition, to propound such queries to
the bird as will bring him, the lover, the most of the luxury of sorrow
through the anticipated answer "Nevermore." With the indulgence, to the
extreme, of this self-torture, the narration, in what I have termed its
first or obvious phase, has a natural termination, and so far there has
been no overstepping of the limits of the real.

But in subjects so handled, however skilfully, or with however vivid an
array of incident, there is always a certain hardness or nakedness which
repels the artistical eye. Two things are invariably required--first,
some amount of complexity, or more properly, adaptation; and, secondly,
some amount of suggestiveness, some undercurrent, however indefinite of
meaning. It is this latter, in especial, which imparts to a work of art
so much of that _richness_ (to borrow from colloquy a forcible term)
which we are too fond of confounding with _the ideal_. It is the
_excess_ of the suggested meaning--it is the rendering this the upper
instead of the under current of theme--which turns into prose (and that
of the very flattest kind) the so-called poetry of the so-called
transcendentalists.

Holding these opinions, I added the two concluding stanzas of the
poem--their suggestiveness being thus made to pervade all the narrative
which has preceded them. The undercurrent of meaning is rendered first
apparent in the lines:


"Take thy beak from out my heart, and take thy form from off my door!"
Quoth the Raven, "Nevermore!"


It will be observed that the words, "from out my heart," involve the
first metaphorical expression in the poem. They, with the answer,
"Nevermore," dispose the mind to seek a moral in all

Last Page Next Page

Text Comparison with Valtameren salaisuus

Page 8
Edellisen löysin vähällä vaivalla, mutta kun en keksinyt kynttilöitä niin pian kuin olin odottanut -- sillä muistin tarkoin paikan mihin olin ne pannut -- jätin etsimisen siksi kertaa, käskin koiran levätä hiljaa ja aloin heti taivaltaa luukulle, jonne sanomattomien ponnistusten jälkeen pääsin.
Page 9
kärsivän janon tuskia niinkuin minunkin, ja luulin jo osanneeni oikeaan, kun mieleeni juolahti, että olin tarkastanut vain sen käpälät ja että sillä kenties oli haava jossain muualla ruumiissaan.
Page 10
Mutta oli vielä toinenkin levottomuuden syy, jopa sellainen, jonka synnyttämä raateleva kauhu oli pannut minut ponnistautumaan vapaaksi horroksistani.
Page 15
Miten Augustus sai minut pelastetuksi ruumasta.
Page 18
VI.
Page 19
Tänään kuoli Hartman Rogers, joka oli kahdeksantena päivänä saanut kouristuksia juotuaan lasin grogia.
Page 21
Peters lähestyi häntä huolettomasti muka puhutellakseen, kävi hänen kurkkuunsa ja ennenkuin toinen ehti huutaa kertaakaan, sinkautti hänet mereen.
Page 25
IX.
Page 26
Jumalan armosta säilyimme kumminkin näistä uhkaavista vaaroista ja puolenpäivän tienoissa ilahdutti meitä siunattu aurinko.
Page 30
Nähdessämme sen ensiksi se oli, kuten jo olen sanonut, noin kahden peninkulman päässä tuulen puolella, ja laski meitä kohti.
Page 31
Hänen polvensa lepäsivät köydellä, joka oli tiukkaan pingottunut ja ulottui kokkapuun tyvestä nostovivun palkkiin.
Page 34
Mutta herettyäni puhumasta hän virkkoi kyllä hyvin tietävänsä, että kaikki tuo oli totta ja että tällaiseen keinoon turvautuminen oli kamalinta mitä ihmisen mieleen saattoi johtua; mutta hän oli muka nyt kärsinyt niin kauan kuin ihmisluonto ikinä saattoi ja tarpeetonta oli kaikkien menehtyä, kun yhden kuolema mahdollisesti, jopa todennäköisesti pelastaisi toiset.
Page 39
_Elokuun 5 p:nä_.
Page 41
Näin kuljettuamme itäänpäin Georgian länsirannikon puolipäivänpiirille asti pysyimme tällä puolipäivänpiirillä, kunnes saavuimme sille leveydelle, jolta olimme lähteneet.
Page 42
Näimme toki paljon avovettä etelässä emmekä epäilleet lopulta sinne pääsevämme.
Page 45
Kanoottien pohja oli täynnä mustia ison kananmunan suuruisia kiviä.
Page 46
Tällaista tietämättömyyttä emme olleet osanneet odottaa ja minä puolestani en ainakaan voinut olla pitämättä sitä hieman teeskenneltynä.
Page 51
Iso lakea paikka valittiin merenlahden itärannikolta, jossa oli runsaasti sekä metsää että vettä sopivan matkan päässä niiltä riutoilta, mistä nilviäisiä oli saatavissa.
Page 62
Sitten läksimme.
Page 64
Tosiaankin tuntuisi luonnolliselta, että tapahtumain nykyinen käänne olisi tehnyt meidät levottomiksi, mutta me olimme tyynellä mielellä.