Nouvelles histoires extraordinaires

By Edgar Allan Poe

Page 72

de son maître. Bien des choses que je
rencontrai dans cette promenade contribuèrent, je ne sais comment, à
renforcer les sensations vagues dont j'ai déjà parlé. Les objets qui
m'entouraient--les sculptures des plafonds, les sombres tapisseries des
murs, la noirceur d'ébène des parquets et les fantasmagoriques trophées
armoriaux qui bruissaient, ébranlés par ma marche précipitée, étaient
choses bien connues de moi. Mon enfance avait été accoutumée à des
spectacles analogues,--et, quoique je les reconnusse sans hésitation
pour des choses qui m'étaient familières, j'admirais quelles pensées
insolites ces images ordinaires évoquaient en moi. Sur l'un des
escaliers, je rencontrai le médecin de la famille. Sa physionomie, à ce
qu'il me sembla, portait une expression mêlée de malignité basse et de
perplexité. Il me croisa précipitamment et passa. Le domestique ouvrit
alors une porte et m'introduisit en présence de son maître.

La chambre dans laquelle je me trouvai était très-grande et très-haute;
les fenêtres, longues, étroites, et à une telle distance du noir
plancher de chêne, qu'il était absolument impossible d'y atteindre. De
faibles rayons d'une lumière cramoisie se frayaient un chemin à travers
les carreaux treillissés, et rendaient suffisamment distincts les
principaux objets environnants; l'oeil néanmoins s'efforçait en vain
d'atteindre les angles lointains de la chambre ou les enfoncements du
plafond arrondi en voûte et sculpté. De sombres draperies tapissaient
les murs. L'ameublement général était extravagant, incommode, antique et
délabré. Une masse de livres et d'instruments de musique gisait
éparpillée çà et là, mais ne suffisait pas à donner une vitalité
quelconque au tableau. Je sentais que je respirais une atmosphère de
chagrin. Un air de mélancolie âpre, profonde, incurable, planait sur
tout et pénétrait tout.

À mon entrée, Usher se leva d'un canapé sur lequel il était couché tout
de son long et m'accueillit avec une chaleureuse vivacité, qui
ressemblait fort,--telle fut, du moins, ma première pensée,--à une
cordialité emphatique,--à l'effort d'un homme du monde ennuyé, qui obéit
à une circonstance. Néanmoins, un coup d'oeil jeté sur sa physionomie me
convainquit de sa parfaite sincérité. Nous nous assîmes, et, pendant
quelques moments, comme il restait muet, je le contemplai avec un
sentiment moitié de pitié et moitié d'effroi. À coup sûr, jamais homme
n'avait aussi terriblement changé, et en aussi peu de temps, que
Roderick Usher! Ce n'était qu'avec peine que je pouvais consentir à
admettre l'identité de l'homme placé en face de moi avec le compagnon de
mes premières années. Le caractère de sa physionomie avait toujours été
remarquable. Un teint cadavéreux,--un oeil large, liquide et lumineux au
delà de toute comparaison,--des lèvres un peu minces et très-pâles, mais
d'une courbe merveilleusement belle,--un nez d'un moule hébraïque,
très-délicat, mais d'une ampleur de

Last Page Next Page

Text Comparison with Valtameren salaisuus

Page 0
Tämän jälkeen tapaamme hänet Bostonissa, jossa hän koettaa saada erään kappaleen esitetyksi ja julkaisee yksityisesti painosta runokokoelman.
Page 2
Tietysti kuuntelin häntä hyvin mielelläni, mutta asia ei ollut niinkään helposti päätettävissä.
Page 3
Prikin oli määrä lähteä kesäkuun puolivälissä (1827) ja sovittiin, että paria päivää ennen sen lähtöä isäni saisi kuten ainakin Mr.
Page 9
Ainoa, mitä sain käsiini, oli vähän niiden jäännöksiä.
Page 15
Tähän hän lakkaamatta vaani tilaisuutta, mutta hänen alituisesta valppaudestaan huolimatta kolme päivää kului veneen tuuliajolle heittämisestä ennenkuin mitään toiveita siihen ilmaantui.
Page 21
Peters lahti kannelle, ja kuten hän oli arvannutkin, puhutteli häntä heti Allen, joka näkyi olevankin kanssin vahtina.
Page 24
Isonmaston natina ja riuhtoileminen merkitsi myöskin, että se oli katkeamaisillaan.
Page 25
Keskiyön tultua olimme vajonneet hyvin syvälle ja vesi nousi nyt keskikanteen asti.
Page 26
Näinkin ollen olimme kaikki enemmän tai vähemmän typerryksissä veden suunnattomasta painosta, joka ei vyörynyt yltämme ennenkuin olimme henkihieverissä.
Page 28
Me istuimme vieretysten ankkuripelin lähistössä, tukien toinen toistamme katkenneilla köysillä ja koettaen keksiä keinoja pelastuaksemme pelottavasta asemastamme.
Page 30
Niin kiihdyksissä kuin olimmekin, huomasimme kumminkin kaikki, millä takaperoisella tavalla sitä ohjattiin.
Page 31
Tässä silmänräpäyksessä laivan tekemä äkillinen mutka toi kanssin tienoon hetkeksi näkyviimme ja me huomasimme heti, mistä ääni lähti.
Page 32
Priki oli kadonnut näkyvistä.
Page 35
Menin siis hylyn toiseen päähän, poloisten kumppanieni äänetönnä asettuessa toiseen selin minuun päin.
Page 38
Vähää ennen päivänkoittoa havaitsimme hylyn olevan kumoon keikahtamassa ja heräsimme parhaiksi mereen putoamasta.
Page 46
Koko vierailunsa aikana he esiintyivät perin ystävällisesti.
Page 55
että paaluja oli ollut ehkä kolmensadan jalan pituisella rivillä, kyynärän välimatkoilla ja noin kymmenen jalan päässä kuilun partaalta.
Page 61
Pistoolit ojennettuina lähestyin päällekarkaajia ja laukaisin ne nopeasti peräkkäin.
Page 63
Liikameloja, joita oli aika joukko, pystytimme kokkapuoleen jonkinlaiseksi suojaksi murtamaan sieltä uhkaavain aaltojen voimaa.
Page 64
asui eräällä pienimmällä saarella; että soturien pukuna olevat mustat nahat oli saatu tavattoman kookkaasta eläimestä, jota tapasi vain kuninkaan hovin läheisessä laaksossa, että saariston asukkaat eivät valmistaneet muunlaisia veneitä kuin tasapohjaisia lauttoja; nuo neljä kanoottia olivat ainoat muunmaalliset ja nekin oli vain sattumalta saatu joltain isolta saarelta lounaasta käsin; että vangin nimi oli Nu-Ku; ettei hän tiennyt mitään Bennettin saaresta ja että jättämämme saaren nimi oli _Tsalal_.