Nouvelles histoires extraordinaires

By Edgar Allan Poe

Page 69

des
stigmates d'ongles humains. Il dirigea mon attention vers un objet placé
contre le mur. Je le regardai quelques minutes: c'était une bêche. Avec
un cri je me jetai sur la table et me saisis de la boîte d'ébène. Mais
je n'eus pas la force de l'ouvrir; et, dans mon tremblement, elle
m'échappa des mains, tomba lourdement et se brisa en morceaux; et il
s'en échappa, roulant avec un vacarme de ferraille, quelques instruments
de chirurgie dentaire, et avec eux trente-deux petites choses blanches,
semblables à de l'ivoire, qui s'éparpillèrent çà et là sur le plancher.




LA CHUTE DE LA MAISON USHER

Son coeur est un luth suspendu;
Sitôt qu'on le touche, il résonne.
DE BÉRANGER.


Pendant toute une journée d'automne, journée fuligineuse, sombre et
muette, où les nuages pesaient lourds et bas dans le ciel, j'avais
traversé seul et à cheval une étendue de pays singulièrement lugubre, et
enfin, comme les ombres du soir approchaient, je me trouvai en vue de la
mélancolique Maison Usher. Je ne sais comment cela se fit,--mais, au
premier coup d'oeil que je jetai sur le bâtiment, un sentiment
d'insupportable tristesse pénétra mon âme. Je dis insupportable, car
cette tristesse n'était nullement tempérée par une parcelle de ce
sentiment dont l'essence poétique fait presque une volupté, et dont
l'âme est généralement saisie en face des images naturelles les plus
sombres de la désolation et de la terreur. Je regardais le tableau placé
devant moi, et, rien qu'à voir la maison et la perspective
caractéristique de ce domaine,--les murs qui avaient froid,--les
fenêtres semblables à des yeux distraits,--quelques bouquets de joncs
vigoureux,--quelques troncs d'arbres blancs et dépéris,--j'éprouvais cet
entier affaissement d'âme qui, parmi les sensations terrestres, ne peut
se mieux comparer qu'à l'arrière-rêverie du mangeur d'opium,--à son
navrant retour à la vie journalière,--à l'horrible et lente retraite du
voile. C'était une glace au coeur, un abattement, un malaise,--une
irrémédiable tristesse de pensée qu'aucun aiguillon de l'imagination ne
pouvait raviver ni pousser au grand. Qu'était donc,--je m'arrêtai pour y
penser,--qu'était donc ce je ne sais quoi qui m'énervait ainsi en
contemplant la Maison Usher? C'était un mystère tout à fait insoluble,
et je ne pouvais pas lutter contre les pensées ténébreuses qui
s'amoncelaient sur moi pendant que j'y réfléchissais. Je fus forcé de me
rejeter dans cette conclusion peu satisfaisante, qu'il existe des
combinaisons d'objets naturels très-simples qui ont la puissance de nous
affecter de cette sorte, et que l'analyse de cette puissance gît dans
des considérations où nous perdrions pied. Il était possible,
pensais-je, qu'une simple différence dans l'arrangement des matériaux de
la décoration, des détails du tableau, suffît pour modifier,

Last Page Next Page

Text Comparison with Valtameren salaisuus

Page 4
Astuttuamme hyttiin hän sulki oven ja pani sen salpaan.
Page 10
Makkarat oli syöty loppuun; liikkiöstä oli jälellä vain pieni nahanpala ja kaikki korput, paitsi muutamia tähteitä, oli koira syönyt.
Page 19
Tänään kuoli Hartman Rogers, joka oli kahdeksantena päivänä saanut kouristuksia juotuaan lasin grogia.
Page 20
Vastustin tätä, koska en saattanut uskoa perämiehen, joka oli sukkela mies, milloin vain hänen taikauskoiset ennakkoluulonsa eivät häntä sokaisseet, olevan niin helposti houkuteltavissa satimeen.
Page 27
Köydet olivat niin tiukalle kiristäneet hänen vatsansa, että hän menehtyisi ellei saisi niitä höllennetyksi.
Page 34
Nähdessäni, etteivät mitkään sävyisät puheeni häneen vaikuttaneet, muutin nyt menettelytapaa ja sanoin, että hän huomatkoon minun kärsineen kaikista vähimmin onnettomuuksistamme; olen tällä hetkellä paljon terveempi ja voimakkaampi kuin hän tai Peters ja Augustus ja kyllä pystyisin ajamaan tahtoni perille väkisinkin, jos näkisin sen tarpeelliseksi.
Page 36
Kun vielä olimme niin heikkoja, että töintuskin saatoimme seistä tuetta ja niin muodoin jaksoimme työskennellä vain minuutin tai pari kerrallaan huokaamatta, niin huomasimme piankin, että tarvittiin monta pitkää tuntia työn päättämiseksi -- s.
Page 37
merivesi kun oli sen kokonaan pilannut.
Page 39
Se oli pitkä, matala ja keveännäköinen märssypurjekuunari, musta pallo etumaston märssypurjeessa ja nähtävästi täysimiehistöinen.
Page 44
Panimme nyt taas suuntimiskojeemme reilaan ja sadan viidenkymmenen sylen pituisella köydellä huomasimme virran kulkevan napaa kohti peninkulman nopeudella tunnissa.
Page 45
Oivaltaen asian päällikkö komensi toiset kolme kanoottia peräytymään ja lähestyi meitä omallaan.
Page 46
Eivät mitkään houkuttelut saaneet häntä uudestaan katsomaan peiliin, vaan hän heittäytyi lattialle, peitti kasvot käsiinsä ja jäi siihen, kunnes meidän täytyi laahata hänet kannelle.
Page 48
Jokaisen tällaisen alkuperäisen luolan ovella oli kivi, jonka asuja huolellisesti asetti aukon suulle kotoa lähtiessään -- mitä varten, siitä en saanut selvää, kun kivi oli siksi pieni, ettei se peittänyt enempää kuin kolmanneksen aukosta.
Page 49
Meitä istui maassa kaksitoista miestä ja kokonaista neljäkymmentä villiä oli kyykkysillään niin taajaan ympärillämme, että jos jokin mylläkkä olisi syntynyt, meidän olisi.
Page 52
Sata mustasopaista soturia oli meitä vastassa maallenousupaikalla saattaaksensa meitä matkalla.
Page 54
Sola, johon kaksineljättämiehinen seurueemme oli tullut, kulki lähes viidenkymmenen askeleen päässä vasemmalla.
Page 55
Ei ainoaankaan kanoottiin.
Page 57
Ranta-aukealla, kanooteissa ja lautoilla, aivan kuunarin lähistössä, oli kaikkiaan ainakin kymmenentuhatta alkuasukasta, paitsi niitä parvia, jotka saalistaakkoineen taivalsivat sisämaahan ja lähisaarille.
Page 61
Kaksi villiä kaatui ja muuan, joka oli iskemässä keihästänsä Petersiin, kavahti pystyyn täyttämättä aikomustaan.
Page 65
Pym ei ole liittänyt kertomukseensa mitään selityksiä ja väittää muka varmaksi asiaksi, että itäisimmän kuilun päästä löydetyt _pykälät eivät olleet_ mitään kirjaimia, vaikka näennäisesti.