Nouvelles histoires extraordinaires

By Edgar Allan Poe

Page 46

la sagesse majestueuse, l'omniprésence et
l'omnipotence apparentes de Wilson, joint à je ne sais quelle sensation
de terreur que m'inspiraient certains autres traits de sa nature et
certains privilèges, avait créé en moi l'idée de mon entière faiblesse
et de mon impuissance, et m'avaient conseillé une soumission sans
réserve, quoique pleine d'amertume et de répugnance, à son arbitraire
dictature. Mais, depuis ces derniers temps, je m'étais entièrement
adonné au vin, et son influence exaspérante sur mon tempérament
héréditaire me rendait de plus en plus impatient de tout contrôle. Je
commençai à murmurer,--à hésiter,--à résister. Et fut-ce simplement mon
imagination qui m'induisit à croire que l'opiniâtreté de mon bourreau
diminuerait en raison de ma propre fermeté? Il est possible; mais, en
tout cas, je commençais à sentir l'inspiration d'une espérance ardente,
et je finis par nourrir dans le secret de mes pensées la sombre et
désespérée résolution de m'affranchir de cet esclavage.

C'était à Rome, pendant le carnaval de 18...; j'étais à un bal masqué
dans le palais du duc Di Broglio, de Naples. J'avais fait abus du vin
encore plus que de coutume, et l'atmosphère étouffante des salons
encombrés m'irritait insupportablement. La difficulté de me frayer un
passage à travers la cohue ne contribua pas peu à exaspérer mon humeur;
car je cherchais avec anxiété (je ne dirai pas pour quel indigne motif)
la jeune, la joyeuse, la belle épouse du vieux et extravagant Di
Broglio. Avec une confiance passablement imprudente, elle m'avait confié
le secret du costume qu'elle devait porter; et comme je venais de
l'apercevoir au loin, j'avais hâte d'arriver jusqu'à elle. En ce moment,
je sentis une main qui se posa doucement sur mon épaule,--et puis cet
inoubliable, ce profond, ce maudit _chuchotement_ dans mon oreille!

Pris d'une rage frénétique, je me tournai brusquement vers celui qui
m'avait ainsi troublé, et je le saisis violemment au collet. Il portait,
comme je m'y attendais, un costume absolument semblable au mien: un
manteau espagnol de velours bleu, et autour de la taille une ceinture
cramoisie où se rattachait une rapière. Un masque de soie noire
recouvrait entièrement sa face.

--Misérable!--m'écriai-je d'une voix enrouée par la rage, et chaque
syllabe qui m'échappait était comme un aliment pour le feu de ma
colère,--misérable! imposteur! scélérat maudit! tu ne me suivras plus à
la piste,--tu ne me harcèleras pas jusqu'à la mort! Suis-moi, ou je
t'embroche sur place!

Et je m'ouvris un chemin de la salle de bal vers une petite antichambre
attenante, le traînant irrésistiblement avec moi.

En entrant, je le jetai furieusement loin de moi. Il alla chanceler
contre le mur; je fermai la porte en jurant, et lui ordonnai de
dégainer.

Last Page Next Page

Text Comparison with Valtameren salaisuus

Page 6
Katselin nyt niitä kirjoja, joita ajatteleva ystäväni oli minulle hankkinut, ja valitsin luettavakseni Lewisin ja Clarken tutkimusmatkan Columbia-joen suulle.
Page 9
Sormellani koetellen keksin nauhan ja kun seurasin sitä, huomasin sen kiertävän koko ruumiin ympäri.
Page 10
Hieroessani se sysäsi kuonollaan kättäni hieman muristen, mutta olin silloin liian kiihdyksissä pannakseni siihen huomiota.
Page 11
-- Kapteenin ja hänelle uskollisten tuho.
Page 16
Hän kävi sen kotoani hakemassa heti kun oli vienyt minut ruumaan, vaikkei tullut siitä maininneeksi kelloa tuodessaan.
Page 18
Niinpä raahasimme sen mukanamme miten parhaiten taisimme, vaikka se kävi kovin työlääksi ja väsyttäväksi; Augustuksen täytyi väliin kiivetä esteiden yli koiran vetkale sylissään -- johon urotyöhön minä hintelyyteni takia en ollenkaan olisi kyennyt.
Page 22
Nyt kävin kovin levottomaksi, sitäkin enemmän kun näin Augustuksen ja Petersinkin vielä olevan neuvotonna menettelytavastamme.
Page 26
Ei ole liioiteltua sanoa, ettei päämme olleet kunnolla veden pinnalla kuin joka kolmas sekunti.
Page 27
tuskassa.
Page 29
Käänsin päätäni enkä milloinkaan unohda sitä ilon hurmiota, joka tunki läpi luitteni ja ytimieni, kun havaitsin ison prikin laskevan meitä kohti ja olevan enää vain parin peninkulman päässä.
Page 30
ankaraa säätä ja oli luullaksemme paljon kärsinyt sen saman vihurin kynsissä, joka meille oli osoittautunut niin tuhoisaksi, sillä etumaston märssytanko ja osa oikeaa parrasta oli poissa.
Page 35
Mutta tämän toiveeni pettäessä minun kävi välttämättömäksi huolehtia omasta turvallisuudestani, sillä näin hirvittävään tilaan joutuneet miehet olisivat kukatiesi käyttäneet vastusteluani verukkeeksi tehdäkseen minusta sen murhenäytelmän marttyyrin, jonka tiesin pian tulevan esitettäväksi.
Page 39
Tällaista heikkoutta voi tuskin käsittää ja se näyttää varmaankin luonnottomalta niistä, jotka eivät koskaan ole olleet sellaisessa asemassa, mutta kun muistetaan, kuinka pitkälliset kieltäymykset ja kauhut olivat hämmentäneet järkemme, niin meitä ei tällöin arvostellakaan järjellisenä olentoina.
Page 44
Panimme nyt taas suuntimiskojeemme reilaan ja sadan viidenkymmenen sylen pituisella köydellä huomasimme virran kulkevan napaa kohti peninkulman nopeudella tunnissa.
Page 45
Noin neljän tunnin kuluttua laskimme ankkuriin kymmenen sylen syvyydelle, hiekkapohjalle, ranskan meripeninkulman päähän rannikosta, kun korkea ranta-aallokko ja vahva karehtiminen siellä täällä teki lähenemisen hieman vaaralliseksi.
Page 54
Murheellisin mielin me siis läksimme taas pyrkimään käänteelle.
Page 56
Mutta odottamattoman pamauksen ja savun tuottama hämmästys oli niin tavaton, että tuokion melkein luulin villien luopuvan aikeestaan ja palaavan maihin; ja sen he varmaan olisivat tehneetkin, jos meikäläiset olisivat laidallisensa lisäksi ampuneet kivääreillä.
Page 57
Havaitsimme valkean möhkäleen viruvan maassa, mutta emme heti erottaneet mikä se oli.
Page 63
Saanen kumminkin mainita, että kuulimme saaristossa olevan kahdeksan saarta, että niitä hallitsi yhteinen _Tsalemon_ tai _Psalemoun_ niminen kuningas, joka.
Page 66
"Olen kaivertanut sen vuorten onkaloihin ja kirottu olkoon kallioon kätketty tomu.