Cuentos Clásicos del Norte, Primera Serie

By Edgar Allan Poe

Page 77

humedecí sus sienes y sus manos, e hice uso de
todos los medios que la experiencia y mis frecuentes lecturas sobre
medicina pudieron sugerirme. Pero en vano. Súbitamente el color se
desvaneció; cesaron las pulsaciones; reasumieron los labios la expresión
de la muerte; y un instante después el cuerpo tomó la helada viscosidad,
el color lívido, la rigidez intensa, la depresión de las líneas y todas
las horrendas peculiaridades del que hubiera sido durante varios días un
huésped de la tumba.

Y de nuevo me sumergí en las visiones de Ligeia; y otra vez (¿qué puede
maravillar el que tiemble mientras escribo?), _otra vez_ llegó a mis
oídos un suspiro desde el lecho de ébano. Mas ¿por qué detallar
minuciosamente los horrores indecibles de aquella noche? ¿Por qué
detenerme a relatar cómo, una y otra vez, casi hasta el amanecer,
repitióse este horrendo drama de la vuelta a la vida; cómo cada
terrorífica recidiva era aparentemente seguida por una muerte más
inflexible e irremediable; cómo cada agonía llevaba, al parecer, el
sello de una lucha con algún enemigo invisible; y cómo cada lucha era
seguida de un extraño cambio en la apariencia personal del cadáver!
Dejadme llegar a la conclusión.

La mayor parte de esta horrible noche había transcurrido en esta forma,
y la que había estado muerta revivió una vez más, ahora con mayor fuerza
que nunca, aunque se levantaba de disolución más pavorosa que todas las
anteriores en su desesperanza al parecer irremediable.

Yo había cesado hacía tiempo de moverme y de luchar y continuaba
rígidamente sentado en el diván, presa desamparada de un torbellino de
violentas emociones, de las cuales el extremado pavor era quizá la menos
terrible, la menos devastadora. El cadáver, repito, conmovióse de nuevo
y más vigorosamente que antes. Los matices de la vida brotaron con
insólita energía en el semblante; los miembros se suavizaron; y, salvo
que los párpados continuaban apretadamente unidos y que los vendajes y
draperías funerarias prestaban todavía su sello de ultratumba a la
figura, podía soñar que Rowena había escapado positivamente de las
garras de la muerte. Pero si aun no hubiese admitido tal idea, era
imposible dudarlo más largo tiempo al ver que, levantándose del lecho,
vacilante, con débiles pasos, los ojos cerrados, y semejante a una
persona en un acceso de somnambulismo, aquella cosa amortajada avanzó
intrépida y palpablemente hasta el centro de la habitación.

No temblé; no me moví; porque una multitud de fantasías inenarrables
relacionadas con el aire, la estatura, el continente de la figura, se
apoderó en tropel de mi cerebro, paralizandome y convirtiéndome en
piedra. No me moví; pero contemplé la aparición. Había

Last Page Next Page

Text Comparison with Valtameren salaisuus

Page 1
Hänen vaimonsa sairastui pitkälliseen tautiin, josta epätoivoisena Poe rupesi elämään epäsäännöllisesti.
Page 10
En sietänyt ajatellakaan sen tappamista, mutta se näytti kuitenkin aivan välttämättömältä oman turvallisuuteni vuoksi.
Page 13
Kuin miehet kuulivat iskun ja ruumiin loiskahduksen mereen, eivät uhkaukset eivätkä lupaukset saaneet heitä uskaltautumaan kannelle ennenkuin joku ehdotti, että heidät karkotettaisiin savulla pesästään.
Page 14
Mutta hän puhui kuuroille korville.
Page 15
Vihdoin kolmannen päivän iltana kova itätuuli yllätti prikin ja kaikki miehet huudettiin korjaamaan purjeita.
Page 18
Kaikki oli onneksi kunnossa kanssissa emmekä me unohtaneet hartaasti kiittää Jumalaa vältettyämme uhkaavan vaaran.
Page 26
jatkuu.
Page 28
Ei ollut paljon toivoa Augustuksen virkoamisesta, kun hän ei ilmaissut mitään elonmerkkejä, mutta päästyämme hänen luoksensa huomasimme hänen olevan vain tainnuksissa verenhukasta, vesi kun oli repäissyt pois ne siteet, joihin olimme käärineet hänen haavoittuneen käsivartensa; ei yksikään niistä nuorista, jotka pitelivät häntä ankkuripelissä, ollut niin kireällä, että se olisi tuottanut hänelle kuoleman.
Page 35
Mielessäni vilisi tuhansia mielettömiä suunnitelmia, miten pääsisin ottamasta osaa tähän kauhistavaan yritykseen.
Page 36
kuolenko, toiveet olivat ihan tasan.
Page 40
pit.
Page 41
Sitten purjehdimme vinosti kulmittain kautta koko merkityn alueen lakkaamatta tähystellen maston huipusta ja tehden edelleen tarkkoja tutkimuksia kolmen viikon aikana, jolloin sää pysyi merkillisen kauniina ja ihanana sekä aivan kirkkaana.
Page 46
En usko heillä olleen vähintäkään aavistusta niiden todellisesta tarkoituksesta, vaan pikemmin he luulivat niitä jumaliksi nähdessään kuinka huolellisesti me niitä pitelimme ja miten tarkkaavaisesti seurasimme heidän liikkeitään, kun he niitä käsittelivät.
Page 47
Huomautin kapteenille, että voisimme helposti poiketa saaristoon paluumatkallamme ja talvehtia täällä siinä tapauksessa, että jäät tukkisivat meiltä tien.
Page 51
Meillä oli runsaasti muitakin tuoreita muonavaroja, joista mainittakoon eräs simpukan näköinen, mutta osterin makuinen kuoriaiseläin.
Page 58
Pääsimme jotakuinkin helposti onkalon pohjaan, kuten edelliselläkin kerralla, ja olimme nyt siksi tyynellä mielellä, että saatoimme katsastaa sitä hieman tarkemmin.
Page 59
leikkaamalla askelmia rasvakiveen veitsillämme.
Page 60
Kun ruuan saanti oli lähimpänä päämääränämme, päätimme tunkea puolen peninkulman päässä.
Page 62
Olimme nyt päässeet rannasta ja soudimme rivakasti avomerelle.
Page 65
kärsinyt pistää siihen kättä.