Cuentos Clásicos del Norte, Primera Serie

By Edgar Allan Poe

Page 60

encontrara momentáneo alivio--pues que la historia de los
desórdenes mentales está llena de anomalías semejantes--en las
descabelladas incidencias que hubiere de leer. En realidad, a juzgar por
el aire extravagante de ansiosa atención con que escuchaba o aparentaba
escuchar la fraseología del cuento, podía congratularme por el éxito de
mi plan.

Habíamos llegado a la parte bien conocida de esta historia en que
Éthelred, el héroe del _Trist_, habiendo intentado en vano penetrar
pacíficamente en la morada del ermitaño, se resuelve a lograrlo a viva
fuerza. Aquí, si bien se recuerda, la narración continúa así:

Entonces Éthelred, que naturalmente poseía un valeroso corazón y se
sentía además muy potente en aquel momento por virtud del vino que
había bebido, no perdió más tiempo en parlamentar con el ermitaño,
que usaba en verdad de obstinado y malicioso proceder; sino que,
sintiendo la lluvia que caía sobre sus hombros y temiendo que
arreciara la tempestad, levantó su maza y a grandes golpes abrió
pronto en las planchas de la puerta un hueco suficiente para su
mano armada del guantelete y, tirando de allí fuertemente, rompió y
desgajó y destrozó todo de manera tal que el estrépito de la seca y
resonante madera alarmó a todo el mundo repercutiendo a través de
la selva.

Al terminar este acápite me sobresalté e hice una pausa involuntaria;
porque me pareció--aun cuando deduje inmediatamente que era ilusión de
mi exaltada fantasía--me pareció, digo, que de algún remoto rincón de la
casa llegaba a mis oídos el eco indistinto, amortiguado y confuso
ciertamente, de aquellos sonidos de golpes y destrucción que Sir
Láuncelot había descrito con tanta minuciosidad. Sin duda alguna era
solamente cualquiera coincidencia que despertó mi atención entre el
rechinar de las vidrieras y los ruidos combinados de la borrasca todavía
en aumento en el exterior; nada había seguramente en el rumor que
pudiera interesarme o inquietarme. Proseguí la historia:

Pero el soberbio campeón Éthelred, al atravesar la puerta, se
sintió dolorosamente sorprendido e irritado de no encontrar rastro
alguno del astuto ermitaño; sino en su lugar un dragón escamoso, de
prodigioso tamaño y lengua ígnea que hacía de centinela delante de

Last Page Next Page

Text Comparison with Valtameren salaisuus

Page 0
Tämän jälkeen tapaamme hänet Bostonissa, jossa hän koettaa saada erään kappaleen esitetyksi ja julkaisee yksityisesti painosta runokokoelman.
Page 2
Rickettsin kouluutettavaksi.
Page 3
Rossilta kirjeen, jossa tämä kutsuisi minut pariksi viikoksi poikansa Robertin ja Emmetin luo vierailemaan.
Page 7
Nousin kiireesti patjalta, jolla olin maannut, ja heittäytyen uskollisen seuralaiseni ja ystäväni kaulaan vuodatin pitkällisen rajun ahdistukseni kyyneltulvaan.
Page 10
Makkarat oli syöty loppuun; liikkiöstä oli jälellä vain pieni nahanpala ja kaikki korput, paitsi muutamia tähteitä, oli koira syönyt.
Page 13
Tämä mies oli intiaanivaimon poika Upsarokain heimoa, joka elää Block Hillsin seuduilla lähellä Missourin lähteitä.
Page 16
Nyt sitä vastoin hän jatkoi hyvässä toivossa suunnitelmaansa.
Page 18
Se makasi suorana, näköjään syvässä horrostilassa, mutta vielä elossa.
Page 22
Sitten laitoin käteni samanlaisiksi pistämällä niihin valkeat puolisormikkaat ja täyttämällä ne rääsyillä mitä satuin löytämään.
Page 25
Mutta pitkään se ilo ei kestänyt; sillä kun keulamasto nyt oli mennyt ja sen mukana tietysti keulapurjekin, joka oli prikiä tukenut, alkoi meri vyöryä ylitsemme täydellisenä hyöky-aallokkona ja puhdisti muutamassa minuutissa kannen kokasta perään, tempasi mukaansa ison veneen ja oikean portaan ja yksinpä ankkuripelinkin.
Page 34
Puhelin hänelle kauan aikaa vakavasti, nöyrästi anoen ja kehottaen häntä kaiken pyhän nimessä ja kaikilla mahdollisilla järkisyillä heittämään ajatuksensa hiiskumatta siitä kummallekaan toverillemme.
Page 36
Muistin, että Peters keulamaston hakattuaan oli tuulenpuoleisilta rasteilta pistänyt minulle kirveen, pyytäen panemaan sen, jos mahdollista, varmaan paikkaan, ja muutamia minuutteja ennen kuin viimeinen ankara hyöky oli täyttänyt prikin, minä olinkin vienyt kirveen kanssiin ja pistänyt sen vasemmanpuoleiseen koppiin.
Page 37
_Elokuun 2 p:nä_.
Page 39
Tänään meille suotiin roima sade, joka kesti puolenpäivän tienoista aina pimeään iltaan asti.
Page 41
pit.
Page 48
Sen suojassa villit asustivat.
Page 50
ollut mahdoton käyttää aseitamme, saatikka nousta jaloillemme.
Page 61
Saimme hänet toki kiinni muutaman askeleen päästä ja olimme jo ottamaisillamme hänet hengiltä, kun Petersin mieleen juolahti, että villistä kenties olisi jotain hyötyä pakoon pyrkiessämme.
Page 64
Tunsin ruumiin ja sielun _turtumista_, aistimukseni uinuivat -- mutta siinä kaikki.
Page 65
Mutta tiellemme kohosi käärinliinoihin verhottu ihmishaahmo, joka oli kookkaampi kuin yksikään ihmisten lapsista: _Ja haahmon väri oli valkea kuin puhtain lumi_.