Ιστορίες αλλόκοτες

By Edgar Allan Poe

Page 31

το παιδί ζωντανόν και
αναπνέον ακόμη. Τότε ο μανδύας τοÏ
από το βάρος τοÏ
διαβρέξαντος
αÏ
τόν ύδατος Ï
πεχώρησε και κατέπεσε προ των ποδών τοÏ
. Οι θεαταί
δ' εμβρόντητοι είδαν το χαριτωμένον πρόσωπον νέοÏ
, τοÏ
οποίοÏ
το
όνομα τότε ήτο ένδοξον καθ' όλην σχεδόν την ΕÏ
ρώπην.

Ο σωτήρ δεν επρόφερεν ούτε λέξιν. Αλλ' η μαρκησία θα αρπάξη
αφεύκτως το παιδί της, θα το θλίψη στην καρδιά της, θα περισφίξη
το τόσον λεπτόν αÏ
τό σώμα και θα το πνίξη με φιλιά.

Αλλοίμονον, όχι!

Άλλη το επήρε από τα χέρια τοÏ
ξένοÏ
, άλλη το μεταφέρει εκεί κάτω,
εις το μέγαρον.

Η δε μαρκησία! Τα χείλη της, τα ωραία της χείλη, τρέμοÏ
ν. Τα μάτια
της είναι φοÏ
σκωμένα από δάκρÏ
α, τα μάτια εκείνα, τα οποία όμοια
προς την άκανθον τοÏ
ΠλινίοÏ
είναι και γλÏ
κά και Ï
γρά. Ναι! τα
μάτια της είναι φοÏ
σκωμένα από δάκρÏ
α.

Η γÏ
ναίκα όλη εσκίρτησεν εις τα βάθη της ψÏ
χής της, το άγαλμα
έδωσε σημείον ζωής! Η ωχρότης τοÏ
μαρμαρίνοÏ
προσώποÏ
της, η
καμπύλη τοÏ
μαρμαρίνοÏ
κόλποÏ
της, και αÏ
τή η λεÏ
κότης των
μαρμαρίνων ποδιών της, όλον το σώμα της εκαλύφθη αÏ
θωρεί από τα
κύματα ενός ακοÏ
σίοÏ
ερÏ
θήματος και ελαφρά φρικίασις σείει το
λεπτόν σώμα της, όπως ακριβώς η αύρα της Νεαπόλεως ταράσσει ελαφρά
τοÏ
ς ωραίοÏ
ς λεÏ
κούς κρίνοÏ
ς τοÏ
ς σκορπισμένοÏ
ς επάνω εις την
χλόην. Διατί η κÏ
ρία ηρÏ
θρίασεν;

Εις την ερώτησιν αÏ
τήν δεν Ï
πάρχει απάντησις.

Μήπως από την μεγάλην της ταραχήν, από τον τρόμον της μητρικής της
καρδίας, ελησμόνησεν αφίνοÏ
σα το εσωτερικόν τοÏ
θαλάμοÏ
της να
φορέση εις τα λεπτά της πόδια της παντούφλες, και μήπως διότι
τελείως ελησμόνησε να καλύψη τοÏ
ς ωραίοÏ
ς βενετσιάνικοÏ
ς ώμοÏ
ς της
ο πέπλος ποÏ
της ήρμοζεν;

Εις ποίον άλλον λόγον ν' αποδώση κανείς αÏ
τό το ερύθημα, την
παράδοξον λάμψιν τοÏ
σÏ
μπαθητικού βλέμματός της, το εξαιρετικόν
ταραχώδες ανεβοκατέβασμα τοÏ
κόλποÏ
τούτοÏ
, το δÏ
νατόν σφίξιμον
τοÏ
τρέμοντος χεριού της, το οποίον, ενώ ο Μεντόνι επιστρέφει εις
το ανάκτορον, σÏ
ναντά κατά τύχην το χέρι τοÏ
ξένοÏ
;

Αλλά τότε πώς να εξηγήσωμεν την χαμηλήν φωνήν, τον εξαιρετικώς
χαμηλόν τόνον των μÏ
στηριωδών λόγων τοÏ
ς οποίοÏ
ς η κÏ
ρία αύτη
επανελάμβανεν εν βία, όταν τον απεχαιρέτα;

— Ενίκησες! είπεν (εκτός εάν δεν με ηπάτησεν ο ψίθÏ
ρος τοÏ

νερού).

— Ενίκησες! . . Μίαν ώραν μετά την ανατολήν τοÏ
ηλίοÏ
. . . θα
ενωθώμεν! . . . Έστω! . . .

. . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . .

Ο θόρÏ
βος είχε καταπαύσει.

Τα φώτα απεμακρύνθησαν και εξηφανίσθησαν εις το εσωτερικόν των
ανακτόρων.

Ο ξένος όμως, τον οποίον ανεγνώρισα, ίστατο ακόμη όρθιος επάνω εις
την σκάλαν. Εφαίνετο κατειλημμένος από απερίγραπτον ταραχήν, και
τα αστραφτερά

Last Page Next Page

Text Comparison with Valtameren salaisuus

Page 6
En kuitenkaan uskaltanut avata luukkua tai muullakaan tavoin herättää huomiota, vaan vedin kellon ja koetin olla mahdollisimman tyytyväinen.
Page 9
Tarkemmin tutkistellessani tapasin pienen suikaleen, joka tuntui kirjepaperilta ja jonka läpi nauha oli pujotettu sillä tavoin, että suikale oli aivan eläimen vasemman olan alapuolella.
Page 12
Seitsemän matruusia, joiden joukossa oli neekerikokki, penkoi aseiden haussa vasemman puolen hyttejä ja varustautui tuota pikaa musketeilla ja ampumavaroilla.
Page 14
Kaksi roistoa otti häntä kainaloista ja viskasi veneeseen, joka oli laskettu vesille perämiehen kajuutassa käydessä.
Page 23
Paiskasin kajuutan portaiden oven auki ja astuen alas sanaakaan sanomatta seisoin suorana seurueen keskellä.
Page 26
-- Kärsimyksemme alkavat.
Page 29
Se johtui luultavasti siitä, että nuora oli kietoutunut portaiden juurella olevaan kaidepuuhun.
Page 32
Vaan turhaan hän ponnisti kaikki voimansa -- oven kehykset olivat vahvemmat kuin oli osattu aavistaakaan.
Page 38
Kiskoimme kaksi tukevaa naulaa keulakettingeistä ja löimme ne kirveellä runkoon tuulen puolelle parinjalan päähän vedestä; tämä paikka ei ollut kovin kaukana kölistä, parras kun oli miltei veden alla.
Page 40
Vaivoillamme ei kumminkaan ollut menestystä.
Page 43
Lukemattomia lintuparvia lensi ylitsemme etelään ja monta lintua ammuttiin kannella; eräästä pelikaanin sukuisesta saimme mainion paistin.
Page 48
Majat olivat kurjimpia mitä ajatella saattaa, eivätkä ne olleet edes rakennetut minkään yhteisen suunnitelman mukaan, niinkuin alhaisimmallakin asteella olevain villiheimojen, joihin ihmiskunta on tutustunut.
Page 50
Tungosta ei ollut ainoastaan teltassa, vaan ulkopuolellakin, missä varmaankin oli joka henki saarelta, ja vain Too-witin lakkaamattomat kehoitukset ja karjahdukset estivät joukon survomasta meitä kuoliaaksi.
Page 51
Olimme kumminkin luvanneet käydä muodollisella jäähyväisvierailulla kylässä ja Too-wit vaati niin itsepintaisesti meitä pitämään lupaustamme, ettemme katsoneet viisaaksi loukata häntä ratkaisevalla kiellolla.
Page 52
Tämän laakson kohtisuorat seinämät olivat keskimäärin varmaankin seitsemän-kahdeksankymmenen jalan korkuiset ja kohosivat muutamin paikoin aivan hämmästyttävän korkealle, pimittäen solan niin täydelleen, että vain vähän päivänvaloa pääsi sinne tunkemaan.
Page 54
Useissa paikoin solan itäisellä partaalla -- me olimme nyt läntisellä -- saattoi nähdä maahan lyötyjä paaluja.
Page 57
He olivat juuri alkamaisillaan uudestaan, kun äkkiä tuprahti sakea savupilvi, joka muistutti mustaa ja sankkaa ukkospilveä; laivan sisuksesta syöksähti pitkä kirkas tulivirta näköjään neljännespeninkulman korkeuteen; sitten liekit, äkkiä ympyränmuotoisesti laajenivat ja yhdessä ainoassa silmänräpäyksessä koko ilmakehän täytti puun ja metallin kappaleet ja ihmisen jäsenet hurjana sekasortona; lopuksi tuli täydellä raivollaan tärähdys, joka paiskasi meidät rajusti maahan, kaiun kahdesti kertoessa kallioissa melskeen ja häviön sekä pienimpäin pirstaleiden sataessa raekuurona ylt'ympärillämme.
Page 58
Viimein ahtauduimme kolmisenkymmentä jalkaa eteenpäin ja huomasimme aukeaman matalaksi ja säännölliseksi kaariholviksi, jonka pohjalla oli samaa hienonhienoa jauhetta kuin pääkuilussakin.
Page 60
Toinnuttuani pelkoni oli kokonaan kadonnut; tunsin itseni uudeksi olennoksi ja toverini hieman auttaessa saavuin minäkin onnellisesti kallion juurelle.
Page 62
Kun villien pääjoukko saapui rikotulle kanootille, päästi se niin hirmuisen raivon ja pettymyksen rääkynän, ettei moista ole kuultu.